Suicide

Levyt

Suicide

Linkit

Ghostriders
UBL

Takaisin arvosteluihin

Suicide
Blast First/Mute Records 1998

Tämä levy on klassikko. Piti musiikista tai ei, Suiciden ensilevy vuodelta 1977 oli todella poikkeuksellinen ja uraauurtava levy. Suicide oli ensimmäisiä bändejä, jotka käyttivät perinteisen "rock-bändi"-formaatin sijasta sittemmin tuikitavalliseksi muodostunutta "kaksi miestä ja syntetisaattori" -formaattia. Suiciden jälkeen tulivat Soft Cell, OMD ja muut, mutta nämä bändit ottivat Suicidelta vain formaatin - asennetta seurasivat vain muutamat, eikä niitäkään muutamaa sitten tahdottu oikein hyväksyä; Throbbing Gristle ja Cabaret Voltaire, esimerkiksi, eivät koskaan saavuttaneet varsinaista mainstream-suosiota.

Ei Suicidekaan yksin ollut. Samaan aikaan Saksassa vaikutti DAF joka ei niin kaukana Suiciden tyylistä ollut, joskin ehkä hieman kiltimpi kuitenkin. Suicide on väkivaltainen, isku kuulijan kasvoille. Laulaja Alan Vega onnistui usein lietsomaan ja provosoimaan yleisön väkivaltaisuuksiin asti. Suiciden musiikki onkin hyvin puhdasta, minimalistinen syntetisaattoriäänimatto ja Vegan huutaminen pureutuvat suoraan tajuntaan - tätä ei voi paeta. "Frankie Teardrop":n loppu saa hermostuneeksi, niin painostava se on.

Tältä levyltä löytyy muutama suorastaan kuolematon biisi. Levyn aloittaa hyvin rock-henkinen "Ghostrider", joka lienee eräs coveroiduimpia Suicide-biisejä (äkkiseltään tulee mieleen Midnight Configuration ja Crown soundtrackilta löytyvä Rollins Bandin versio). Muita klassikoita ovat "Rocket USA", "Cheree" ja kaikista suurimpana bändin varsinainen mestariteos, kymmenminuuttinen "Frankie Teardrop" joka kilpailee tiukasti Joy Divisionin synkimpien biisien kanssa kaikkien aikojen ahdistavimman biisin tittelistä. Frankien tarina on synkkää kuultavaa.

Suicide oli varsinainen edelläkävijä, sillä Martin Revin luomat äänimaailmat olivat riittävän minimalistisia pysyäkseen (kenties ikuisesti) tuoreina ja kiinnostavina. Tämä musiikki ei vanhene koskaan. Jos elektronisesta musiikista etsitään vertailukohtia klassiseen musiikkiin, niin juuri bändit kuten Suicide ja Kraftwerk ovat onnistuneet saamaan aikaan jotain mahdollisesti yhtä pysyvää, jotain mitä voidaan kuunnella vielä sadankin vuoden päästä ja arvostaa jonain elämää suurempana. Tämä ei ole hetkessä kuluvaa kertakäyttömusiikkia.

Alkuperäinen Suicide-levyn (joka on remasteroitu) on saanut tässä uusimmassa julkaisussaan seurakseen ennenjulkaisematonta live-materiaalia kuuden biisin verran ja legendaarisen 23 Minutes Over Brussels -liven. Suicide soitti Brysselissä Elvis Costellon lämmittelijänä ja sai yleisön hulluksi - bändi joutui pakenemaan paikalta yleisön aloitettua heittelemään tuoleja ym. bändin ja toistensa päälle. On hurjaa kuulla Alan Vegan huutavan yleisölle joka haluaa Elvis Costellon lavalle...

Suosittelen. Ostakaa tämä levy. Ette kadu, vaan sen sijaan kuuntelette tätä vielä vuosien päästä. Jättäkää tämä levy perinnöksi lapsillenne. Tämä, jos mikä, on ansainnut tulla siirretyksi jälkipolville.

Alkuun