Nine Inch Nails

Levyt

Broken
The Downward Spiral
The Fragile

Linkit

Virallinen kotisivu
Nineinchnails.net
ODP UBL AMG

Takaisin arvosteluihin

Broken
Interscope 1992

Broken on lyhyehkö välityö Pretty Hate Machinen ja The Downward Spiralin välissä. Tyyliltäänkin se asettuu edeltäjänsä ja seuraajansa väliin. Vaikutteet Die Kruppsin ja muun tanssi-industrialin suunnalta kuuluvat selkeämmin kuin myöhemmillä levyillä, mutta kitarat jauhavat huomattavasti enemmän. Biisitkin ovat jonkin verran angstisempia.

Klassikkoainesta levyltä löytyy kuitenkin useamman biisin verran. "Wish" ja "Last" ovat tarttuvia ja meneviä biisejä, mutta se suurin hitti lienee kuitenkin "Happiness in Slavery", joka on tarttuvimpia biisejä koko NIN-kataloogista. "Gave Up" tarjoilee elämänmyönteisyyttä iskulauseensa I tried, I gave up koko tarttuvuudella ja loppuun on jemmattu vielä kätköbiiseiksi mm. Adam Antia.

Kaikenkaikkiaan Broken on varsin menevää kitarapitoista tanssipoppia ja "Happiness in Slavery" on eräs NIN:n kaikkien aikojen mainioimmista biiseistä. Kun levy on paketoitu vielä kerrassaan tyylikkääseen digipakiin, ei valittamista oikeastaan olekaan.

Alkuun

The Downward Spiral
TVT/Interscope 1994

The Downward Spiral oli Nine Inch Nailsin varsinainen hittilevy. Tästä jos mistään ihmiset bändin tuntevat. Hyviä biisejä vailla levy ei suinkaan ole, joten maine on ihan oikeutettu.

Harmittaa lähinnä se, että tämä on useimpien ihmisten käsitys industrialista. Ei se vain Nine Inch Nailsin ja muiden uudempien bändien kitarapoppia ole. Oikeampaa teollista henkeä löytyy minun mielestäni enemmän esimerkiksi Laibachin ja Einstürzende Neubautenin musiikista. Pellin kolinaa ja sähkötyökaluja, ei mitään kitaranvingutusta.

Noh, asiaan. Levy alkaa tehokkaasti biisillä "Mr. Self Destruct", joka onkin levyn parhaita paloja (ja jos biisi miellyttää, Further Down the Spiral tarjoilee aiheesta vielä kolme tulkintaa). "Heresy" on vetävä kappale, mutta uskontovastaisuudessaan se on kuitenkin jotenkin hieman korni; your god is dead and no one cares - eikö tuo nyt ole jo aika moneen kertaan ja aika monen ihmisen toimesta sanottu?

"Closer" on varmaankin levyn isoin hitti. Rytmiltään kappale on ihastuttavan viettelevä. Eihän sitä voi olla tanssimatta... Sen jälkeen seuraa vauhdikas "Ruiner", mutta sitten levy hieman kuolee. "The Becoming" ei ole erityisen kiinnostava kappale, kuten ei myöskään "I Do Not Want This". "Big Man with a Gun" ei vakuuta, "A Warm Place" on instrumentaalina huomaamaton. "Eraserkin" soljuu ohi puolihuolimattomasti. Sen jälkeen sentään "Reptile" herättää mielenkiinnon taas. "The Downward Spiral" on loistava ja "Hurt" on jo miltei klassikko.

Enpä tiedä, enemmän minua ainakin miellyttää Further Down the Spiralin huomattavasti rankemmat versiot; sillä ei ole myöskään mukana yhtään tylsemmistä kappaleista. Oikeastaan, ainoa hyvä puoli The Downward Spiralissa siihen verrattuna on "Closer". Koska siitä on oma singlensä, yhtään versiota ei ole Further Downille otettu.

Todella suosittu levy tämä on, mutta en suosittele aivan varauksetta. Further Down the Spiral on parempi ja sitä paitsi halvempi...

Alkuun

The Fragile
Interscope 1999

Trent Reznorilla kesti The Downward Spiralin jälkeen yhtä kauan tehdä uusi levy kuin sen tekemisessä oli mennyt, eli viisi vuotta. Tällä kertaa välissä tosin ilmestyi vähemmän materiaalia ja toisaalta bändin maine oli suurempi kohottaen odotukset aivan uuteen huippuun. Ja sen tietää, että sellaisia odotuksia on todella vaikea tyydyttää.

Eikä tämä levy sitä teekään. Musiikki ei ole muuttunut niin paljoa, kuin olisi voinut odottaa - soundi on varsin tutunkuuloinen. Materiaalia on toki paljon, niin paljon että tupla-cd tästä oli tehtävä. Sitä ihmeellisempää onkin, ettei 23 biisin joukosta löydy yhtään vaikkapa "Closer":n tasoista biisiä. Hitimpää osastoa edustavat lähinnä "We're in This Together" ja "Starfuckers, Inc.", muutoin hittimateriaali on harvassa.

Hyviä puolia mainitakseni tunnelmaa levyllä riittää kyllä, varsinkin oikeanpuolimmaisen levyn vähän tummemmat sävyt miellyttivät jossain määrin. Kannet olivat oikein hyvän näköiset ja varmaan se miellyttävin asia tässä levyssä.

Enpä sitten tiedä, mitä Nine Inch Nails -fanit tästä irti saavat. Minun suosikkini on edelleen Pretty Hate Machine, mutta kyllä tämä ("Closer":a lukuunottamatta) The Downward Spiralin voittaa. En olisi kyllä ostanut koko levyä, ellen olisi saanut 70 markalla...

Alkuun