Laibach

Levyt

M.B. December 21, 1984
NATO
Opus Dei

Linkit

Virallinen kotisivu
ODP UBL AMG

Takaisin arvosteluihin

Opus Dei
Mute Records 1987

Julma kansi kätkee taakseen julmaa musiikkia. Silti, Opus Dei käynnistyy suorastaan reippaasti Opuksen klassikkobiisillä "Life Is Life" - tällä kertaa tosin saksaksi ("Leben heisst Leben"). Sitä seuraa toinen coveri, Queen-laina "Geburt einer Nation" (eli "One Vision"). Versiot ovat hyvin samanlaisia ja alleviivaavat kumpikin popmusiikin ja propagandan välistä hiuksenhienoa rajaa.

"One Visionin" sanat on vain käännetty saksaksi ja biisi on esitetty hieman, sanoisinko, karummin, ja tulos on jotain aivan muuta kuin alkuperäinen biisi. Mitään ei ole kuitenkaan olennaisesti muutettu, ja silti biisi voisi olla suoraan Natsi-Saksan propagandaosastolta, kansallistunnetta nostattavien laulujen laitokselta. Levyn kansitaide on niinikään samoilla, tyylikkäillä mutta jokseenkin hämmentävillä linjoilla.

"Life Is Life" esitetään vielä toistamiseen ("Opus Dei") ja tällä kertaa englanniksi, alkuperäisempään sävyyn. Tunnelma on silti jokseenkin erikoinen. Loput levystä onkin sitten Laibachin omia kappaleita. Tuttujen hittien puuttuminen taustalta tekeekin niistä asteen verran työläämpää kuunneltavaa, Laibachin musiikki kun ei ole mitenkään erityisen kevyttä tai sujuvaa. Parasta antia ovat vauhdikas "Trans-National" ja järkälemäinen "How the West Was Won".

Väkisin runnotut rytmit kuitenkin vievät mennessään, tavalla tai toisella. Varsinaisen levyn lopettaa melodinen, sinfoniaorkesterin esittämä "The Great Seal", joka päättyy asiaan kuuluvasti Winston Churchillin elämää suurempiin sanoihin: We shall fight in the fields and in the streets, we shall fight in the hills, we shall never surrender! Se on erinomaisen ylevä loppu viimeiseen asti sotaisalle, mutta loppujen lopuksi kai pohjimmiltaan sodan ja kansallistunteen ylenmääräisen hehkuttamisen absurdiutta painottavalle levylle. Laibach flirttailee rohkeasti fasistisen ja militaristisen kuvaston ja sävyjen kanssa, mutta hoitaa homman kuitenkin varsin tyylikkäästi.

Levyn lopussa on jokunen kappale Krst pod Triglavom -näytelmän musiikkia. Musiikeista päätellen näytelmä on ollut vähintäänkin jännittävä... Ne ovat kuitenkin oiva lisä levylle, joka on parhaita lähtökohtia Laibachiin tutustumiselle. Opus Deitä voisi suositella vaikkapa seuraavaksi levyksi NATOn jälkeen.

Alkuun

NATO
Mute Records 1994

Laibachilla on mainetta kovana coveroijana ja tämä levy sen kuin vahvistaa tätä mainetta. Levy kun koostuu yksinomaan covereista. Valikoima on kyllä kerrassaan mielenkiintoinen ja vaihteleva.

Levyn aloittaa Holstin "Mars, Bringer of Warista" muokattu "NATO". Synkkätunnelmaisen instrumentaalibiisin jälkeen tulee "War", joka päinvastoin kuin edeltäjänsä, vastaa suorasanaisesti alkuperäisen kertosäkeen retoriseen kysymykseen War - what is it good for? GM, IBM, CNN... Mikäpä muukaan sitä nykymaailmassa sotimisesta hyötyy.

Europen "Final Countdown" on melko uskollinen alkuperäiselle. Tahtia on nopeutettu, biisistä on tehty melkoista tanssipoppia mutta laulut sentään ovat Laibachin tyyliä. Kun kertosäe kuoroineen koittaa, täyttyy sydän urhoollisuuden tunteesta. Laibach on todellakin sisäistänyt propagandistisen musiikin keinot tuotannossaan. Status Quon "In the Army Now" on samoin silkkaa propagandaa. Pink Floydin "Dogs of War" on varsin raskas ja julma teos varsin nopealla rytmillä varustettuna.

DAF:n "Alle gegen Alle" on alkuperäiselle perin uskollinen, varmaan pitkälti siksi, ettei originaalin minimalistisuuteen ole juuri mitään lisättävää. Biisi on vain väritetty Laibachin henkeen sopivaksi, "Final Countdownin" tapaan. "Indian Reservation" taas on kääntynyt "National Reservationiksi" ja kokenut hienoista uudistusta sanoitusten puolella. Lopputuloksena oivallisen synkeä Laibach-teos. "2525:n" laulut hoitaa poikkeuksellisesti Vasja Ulrih, jonka upea ääni sopii Jugoslavian kriisiä mielenkiintoisesti ennustavaan kappaleeseen täydellisesti. Loppuhuipennuksena on kappale "Mars on River Drina", joka päättää perin sotaisan levyn hyvin.

Laibach haluaa levyllään luonnollisesti kritisoida NATOn muuttunutta asemaa maailmanpolitiikassa ja ennakoipa levy myös Jugoslavian kriisiä. Kokonaisuutena levy on toimiva ja hyvä valinta ensikontaktiksi Laibachiin. Aivan raskain ja vaikeaselkoisin industrial-mättö levyltä puuttuu, mutta muutoin tulee selväksi, mistä Laibachin tuotannossa on kyse. Bändin propagandistinen ja aatteellinen tehtävä on nähtävissä selvästi.

Alkuun

M.B. December 21, 1984
The Grey Area of Mute Records 1997

Laibach herätti 80-luvun puolivälissä melkoista kohua Jugoslaviassa. Bändin nimi oli enimmäkseen tämän kohun takana, sillä se herätti hieman negatiivisia viboja päättäjissä. Slovenian pääkaupunki Ljubljana kun on tunnettu Laibachin nimellä muutamaankin kertaan sen historiassa, viimeksi 40-luvulla natsivallan myötä. Tällaisen nimen käyttöön kun yhdistetään Laibachin silloiset esiintymisunivormut ja muut tyylikeinot, ei kai ole ihme, ettei orkesteria suvaittu.

Keikkailemista se ei kuitenkaan estänyt. Joulukuun 21. päivä 1984 bändi esiintyi Ljubljanassa Malci Belic -salissa innokkaalle yleisölle. Keikkaa oli mainostettu reilusti etukäteen, mutta koko ajan oltiin pidetty huolta siitä, ettei bändin nimeä mainittu missään. Malci Belicin keikan lisäksi tällä levyllä on kolme kappaletta Zagrebista huhtikuulta 1985 ja kaksi kappaletta Berliinin Atonal-festivaalilta helmikuulta 1985.

Nauhoitusten taso ei päätä huimaa, vaan se tuskin haitannee valtavasti Laibachin kaltaisen meteliorkesterin ollessa kyseessä. Tunnelma välittyy varmasti. Bändi takoo menemään varsin vimmatusti, tukenaan villisti improvisoiva klarinetisti/trumpetinsoittaja.

Kappaleet ovat melko samankuuloisia, ainoana selvänä poikkeuksena joukossa on "Tito", joka koostuu yksinomaan Josip Broz Titon puheista. En siis ala nostamaan yksittäisiä kappaleita toisten yli, totean vain että alkunelikko eli alkuperäinen Malci Belicin konsertti on parasta materiaalia levyllä muita keikkoja mitenkään väheksymättä. Kaikenkaikkiaan levyn uudelleenjulkaiseminen on hatunnoston arvoinen suoritus Mutelta. Olen lukenut The Grey Areaa moititun siitä, että julkaisujen joukossa on melkoisesti kaikenlaista b-luokan tavaraa, mutta minun mielestäni tällaiset helmet kuten tämä tai Throbbing Gristlen 20 Jazz Funk Greats ovat sen arvoisia.

Alkuun