Bay Laurel

Levyt

Where Pain Comes To Die

Linkit

Virallinen kotisivu

Tämä ruotsalainen bändi on perustettu jo vuonna 1993. Kokoonpano on ehtinyt muuttua vuosien varrella moneen otteeseen, alkuperäisestä joukosta on jäljellä vain kitaristi Anders Karlsson ja laulaja Rikard Löfgren.

Ensimmäisen levynsä Under a Clouded Sky Bay Laurel julkaisi elokuussa 1994. Vastaanotto oli vaihtelevaa, tiedä sitten aiheuttiko se jotain pettymystä vai miksi seuraava levy, Days of Joy, ilmestyi vasta alkuvuodesta 1997. Vuotta myöhemmin ilmestyi coverilevy Bitter Intoxins. Levyllä Bay Laurel coveroi mm. Leonard Cohenia ("First We Take Manhattan") ja Depeche Modea ("To Have And To Hold"). Kolmannen levyn oli tarkoitus olla nimeltään ...And Sandman Came with a Handful of Sleeping Pills..., mutta sitä ei koskaan julkaistu. Sen sijaan biisit hylättiin, uudet kirjoitettiin ja sitten, keväällä 2000, ilmestyi Where Pain Comes to Die.

Takaisin arvosteluihin

Where Pain Comes To Die
Noxious Records 2000

Vuoden 2000 parhaat levyt -palkittu: vuoden 3. paras goottilevy

Bay Laurelin musiikki on tummanpuhuvaa ja tyylikästä. Siinä kuuluvat vaikutteet goottirockin olennaisimmista nimistä. Bändin suosiossa ovat mm. The Sisters of Mercy ja Fields of the Nephilim, minä kuulen tässä lähinnä vaikutteita Love Like Bloodilta ja Paradise Lostilta (varsinkin One Second tulee mieleen yhtenään, laulaja Rikard Löfgren kuulostaa vähän samantyyppiseltä kuin Paradise Lostin laulaja, johtunee jo siitä).

Mutta ei tämä silkkaa muilta kopiointia ole. Lajityyppi asettaa tietyt oletuksensa, joiden rajoissa toimitaan, mutta homma hoidetaan kotiin niin tyylikkäästi, ettei valittamista ole. "A Misery Song" on komeimpia goottirock-biisejä aikoihin, jos bändi nyt ei aivan täysin ennen kuulumattomia soundeja tarjoilekaan, toisin kuin promonsa takakannessa lupaavat. "A Misery Song" yhdistää niin hyvin Paradise Lostin goottirock-väännön Kentin hyvinvointiyhteiskunta-angstiin, että väkisinhän tämä uppoaa. Muut biisit eivät jää pahasti jälkeen, "Pale Colours" on miltei yhtä hyvää hittiainesta. Nimibiisi "Where Pain Comes to Die" on kaunis loppu levylle.

Vaikka tämä levy ei aivan uusia sfäärejä omaperäisyydellään tavoittele, herättää se kuitenkin melkoista mielenkiintoa bändin aiempia ja mahdollisia tulevia levyjä kohtaan. Ei lainkaan turha tuttavuus goottirockista pitäville.

Alkuun