The Sisters of Mercy

Levyt

First And Last And Always
Floodland
Gift
Slight Case of Overbombing
Some Girls Wander By Mistake
Under the Gun
Vision Thing

Linkit

Virallinen kotisivu
ODP UBL AMG

Takaisin arvosteluihin

First And Last And Always
Warner 1988 (1985)

Useiden singlejen jälkeen ilmestyi Sistersien ensimmäinen levy. Se on melkoinen helmi levyksi ja erinomainen debyyttijulkaisu. Lisäksi se on ensikosketukseni goottimusiikkiin ja sitä myötä todella rakas levy minulle, joten myönnän suoraan, että minun on perin vaikea suhtautua siihen täysin objektiivisesti.

Craig Adamsin tasaiset ja melko yllätyksettömät bassokuviot yhdistettynä Doktor Avalanchen yksinkertaisiin rytmeihin luovat täydellisen taustan Andrew Eldritchin laululle. Ja mikä ääni... Matalalta laulaminen on tietysti yksi perustyyli gootissa, mutta harva laulaja tekee sitä yhtä hyvin kuin A. Eldritch.

Ja ne biisit. Levyn aloittava "Black Planet" on nimensä mukaisesti hyvin tummasävyinen kappale, tunnelmaltaan suorastaan apokalyptinen. "Walk Away" on levyn parhaimmistoa, jotenkin hyvin Eldritchmaisen epävarma. "No Time to Cry" tavoittelee myös hyvin samanhenkistä tunnelmaa, kappale on kauniisti ahdistava. "A Rock And a Hard Place" on laulu valinnasta, nimensä mukaisesti puun ja kuoren välissä olemisesta.

"Marian (version)" on levyn tummasävyisin kappale, varsinainen klassikko. Andrew Eldritchin matalat laulut ovat vieläkin matalampia, kun kappaleen edetessä ahdistus ja hukkumisen tunnelma vain tiivistyy ja tiivistyy. "First And Last And Always" jatkaa ihmissuhdelinjaa, tunnelmaltaan vaikea kappale kuten niin monet muutkit tämän levyn kappaleista. "Possession" on tunnelmaltaan erikoinen, minun mielestäni levyn huonointa antia. Seuraava kappale, "Nine While Nine" onkin sitten levyn paras. Gary Marxin todella tarttuva kitaramelodia luo mainion taustan Eldritchin tunteikkaalle tulkinnalle, joka loppua kohden saavuttaa "Marianin" tavoin upean tunnelman. Kun ei vain voi unohtaa...

"Amphetamine Logic" (tai "Logic", kuten levyn kansissa lukee) taas on viittaus Sistersien silloiseen amfetamiininkäyttöön. En tiedä, kun ei ole omaa kokemusta, mutta kenties tämä kappale tavoittaa jotain huumeaddiktin ajatusmaailmasta. Levyn lopettaa jykevä "Some Kind of Stranger" joka on herkimpiä tietämiäni rakkauslauluja. Se on ihastuttavan epätoivoinen, sitä ei ole edes osoitettu kenellekään erityisesti: My door is open wide / Some kind of stranger come inside

Tämä levy on klassikko. Peruskysymyshän on tietysti se, että kumpi on parempi, tämä vai Floodland, minä ainakin kallistun tähän. Sarjaa "tämän minä ottaisin autiolle saarelle".

Alkuun

Gift
Merciful Records 1993 (1986)

Tämän levyn taustalla on mielenkiintoinen tarina. Ensinnäkin, kyseessä ei varsinaisesti ole Sistersin levy, vaan Sisterhoodin. Paljoa ei eroa ole, sillä Sisterhoodissa ovat niin Andrew Eldritch, Doctor Avalanche kuin Patricia Morrison. Päätarkoitus nimenvaihdoksella olikin estää Wayne Husseyta ja Craig Adamsia käyttämästä nimeä lähdettyään Sistersistä (melko riitaisasti siis). Levyn nimi, Gift, voidaan hyvin ymmärtää myös saksaksi (tai ruotsiksi) myrkyksi. Levyn aloittavan kappaleen "Jyhad" sanoissa toistellaan numerosarjaa 2,5,0,0,0. Kuinka ollakaan, Andrew Eldritch vaati Wayne Husseyltä korvauksia juuri 25000 puntaa...

Pahat kielet väittävätkin tämän levyn olevan täysin mitäänsanomaton täytelevy. Väärässä ovat. Levy on yllättävänkin rankkaa konemusiikkia, josta sittemmin kehittyi Floodlandin synaäänimaailmat. Andrew ei itse laula levyllä, vaan laulut hoitaa "The Chorus of Vengeance" jonka kokoonpanoksi listataan Lucas Fox, James Ray, Patricia Morrison ja Alan Vela. Levynkansissa lukee viimeisen nimen kohdalla tosiaan Vela, mutta kaikkialla muualla puhutaan säännönmukaisesti Alan Vegasta, joka taas on varsin tuttu nimi kulttibändi Suicidesta. Tiedä tuosta sitten.

Levyllä on joka tapauksessa viisi kappaletta, jotka ovat keskimäärin noin kahdeksanminuuttisia. Ensimmäinen, "Jyhad", on varsin vauhdikas biisi. "Colours" on Floodlandilta tuttu monille Sisters-faneille, Giftillä on hieman erilainen versio mutta paljoa eroa ei ole, lähinnä se, ettei lauluja hoida Andrew Eldritch itse. "Giving Ground" on parhaita biisejä tällä levyllä, varsin hyvä ja hieman surullinen kappale.

"Finland Red, Egypt White" on jo klassikko. Sanoitukset on M.A. Nummisen tyyliin luettu suoraan AK-47:n käyttäjän oppaasta. Sinänsä biisi nyt ei mikään uskomaton mestariteos ole, kunhan lähinnä mielenkiintoinen kuriositeetti. Sen sijaan levyn viimeinen kappale, "Rain From Heaven" on todella hyvä kappale, joka ei kalpene vertailussa monellekaan "oikealle" Sisters-biisille.

Ei tämä nyt varmaan kaikille mikään pakkohankinta ole, mutta jokaisen kunnon Sisters-fanin (ja etenkin niiden, jotka Floodlandista pitävät) levyhyllystä uskoisi tämän löytyvän. Suosittelen tutustumaan, ei tätä ainakaan minään b-luokan harjoitustyönä kannata pitää.

Alkuun

Floodland
Warner 1987

First and Last and Alwaysin ja tämän välillä Sistersistä putosi ylimääräistä väkeä pois. Itse asiassa, Sisters oli tässä vaiheessa Andrew Eldritchin ja Patricia Morrisonin muodostama duo. Tämä jätti enemmän tilaa Doktor Avalanchelle joka lakkasi olemasta pelkkä rumpukone. Päinvastoin, juuri muuta ei Floodlandilla kuullakaan.

Ja erinomaisen synkeää kuultavaa Floodland onkin. Ymmärrän kyllä niitä, jotka pitävät sitä Sistersin ylittämättömänä mestariteoksena. Itse pidän enemmän First and...:stä, mutta on tämäkin kyllä käsittämättömän hyvä levy. Tätä kuuntelee nyt yli kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen ja veikkaanpa kuuntelevani tätä vielä kymmenen vuoden päästäkin (jos vain siihen mennessä saisin aikaiseksi että hankkisin cd-versionkin, minulla kun on vain lp).

Levyn aloittaa "Dominion/Mother Russia", jonka Eldritch on kuulemma kirjoittanut Hampurissa Tshernobylin ydinvoimalan räjähtämisen aikoihin. Siitä siis biisin jälkimmäisen osan kertosäkeen Mother Russia rain down down down... "Flood I" on levyn parhaita kappaleita, todella upeatunnelmainen, synkkä mestariteos. "Lucretia My Reflection" on samoin klassikko, levyn kappaleista eniten "rock". Biisi sopisi kyllä hyvin Vision Thingillekin, jos siihen vain lisäisi sähkökitaran.

"1959":stä pitävät kaikki. Se on erään fanin pyynnöstä tehty kappale, jossa on vain Andrew Eldritchin taivaallinen ääni ja piano. Se on erittäin kaunis kappale, todella herkkä ja koskettava. Sen sijaan "This Corrosion" on kerrassaan vauhdikas ja tarttuva kappale, massiivinen kuoro taustalla saa sen elämään voimallisesti. Kertosäe on jo klassikko: Hey now, hey now now, sing This Corrosion to me. "Flood II" on toisenlainen näkemys tulvimisesta, yhtä lailla tumma kuten "Flood I". Aivan samanlaisia kappaleet eivät ole, vaikka sanoituksissa samoja teemoja pyöritelläänkin. Versio kaksi on hieman vauhdikkaampi ja räväkämpi.

"Driven Like the Snow" on tavallaan jatko-osa "Nine While Ninelle" ja ehdoton suosikkini tältä levyltä. Kappale käynnistyy perin hitaasti, mutta käyntiin päästyään on upea. Alun bassoriffi on erinomainen ja kappaleen tunnelma erinomaisen tiivis. Kill the lights in the middle of the road and take a look around tuo mieleen Lost Highwayn tyhjän, kadotetun valtatien. Onpa kappaleessa myös Andrew Eldritchin kenties ikimuistoisin säekin: I don't go there now, but I hear they sung / their "Fuck Me And Marry Me Young. Tällä levyllä on muutenkin todella upeita sanoituksia, Andrew Eldritch on aika mestari. Kappaleet eivät ole todellakaan suoraviivaisen yksimerkityksellisiä tai selkeitä, päinvastoin. Esikuvansa T.S. Eliotin tavoin Eldritch ei ole mitenkään helposti ymmärrettävä mies.

"Neverland (a fragment)" on nimensä mukaisesti hieman outo katkelma, joka herättää mielenkiinnon, mutta ei sitten tyydytä sitä. "Torch" taas on levyn kauneimmasta päästä, koskettava ja herkkä kappale, jos nyt ei sentään ihan toinen "1959". Levyn lopettaa Sisterhoodin Gift -levyltä otettu "Colours". Muutoin ylenpalttisen viileä vinyyliversio ei sisällä kahta viimeistä kappaletta.

Äärimmäisen hankkimisen arvoinen levy siis. Parasta vaihtoehtomusiikkia mitä 80-luvulla on tehty, First and Last and Alwaysin ohella. Ehdottomasti goottigenren perusteoksia kaikissa synkkyydessään ja muutoinkin kyseessä on synkin tietämäni synalevy.

Alkuun

Vision Thing
Warner 1990

Vision Thing on selvästi heikoin Sistersien kolmesta levystä. Ensinnäkään se ei ole mikään goottilevy, vaan varsin puhdasta rockia. Mutta hyvää rockia sentään, eikä Andrew Eldritchin lyriikankirjoitustaito ole kadonnut minnekään. Musiikissakin on potkua, kun taustalle on saatu kokonainen bändi. Kolme kitaristia tarkoittaa siis sitä, että Floodlandin synatunnelmoinnit ovat mennyttä.

Levyn aloittava "Vision Thing" on todella suoraviivaista rock-kaahausta ja sellaisenaan varsin viihdyttävä biisi. "Ribbons" on levyn parhaita kappaleita, taustalla sahaa tasainen kitarariffi luo hyvän taustan Eldritchin lauluille. Sanoitukset miellyttävät kovin, erityisesti I tried to tell her / about Marx and Engels, God and Angels / I don't really know what for on jäänyt mieleen. "Detonation Boulevard" on melko yksinkertainen rock-biisi, mutta sanoitukset ovat monimerkitykselliset ja täynnä värikkäitä kuvia enkelisateista neon-uniin.

Akustinen "Something Fast" on jotenkin hieman väärässä seurassa. Se ei ole huono biisi, mutta ei ehkä sovi aivan täydellisesti tälle levylle. Lisäksi neljä ja puoli minuuttia pitkän kappaleen sanoitusten ei tulisi loppua puolentoista minuutin kohdalla... "When You Don't See Me" on jo enemmän levyn tyylinen ja sanoituksiltaan levyn parasta antia. You bought a mask, I put it on / You never though to ask me / If I wear it when you're gone on yksinkertaisesti loistava. "Doctor Jeep" onkin levyn yksinkertaisin biisi (niin helppo että minäkin osaan soittaa sen...) mutta tavattoman tarttuva ja muuten vain erinomainen biisi kun vain kuuntelee tarpeeksi kovalla.

"More" on "uudentyylisin" levyn biiseistä. Lisäksi se on hieman pitkäveteinen. Soundit ovat kovasti massiivisemmat kuin muissa biiseissä, johtuisiko sitten yhteistyöstä Jim Steinmanin kanssa (Steinman/Eldritch-yhteistyötä oli myös "This Corrosion"). Joka tapauksessa tämä kahdeksanminuuttinen järkäle on yksinkertaisesti hieman liikaa tälle levylle, vaikka biisissä sinänsä ihan otetta onkin. "I Was Wrong" on taas melko mielenkiintoinen lopetus levylle, jotenkin kovin Eldritchmäinen ihmissuhdelaulu.

Ei tämä edeltäjilleen pärjää, ei sitten millään. Andrew Eldritchin henkinen maailma tuntuu jotenkin amerikkalaistuneen jossain välissä ja kitaroiden lisäämisen myötä turha tunnelma on työnnetty taka-alalle. Josta syystä (ja hienoisen hajanaisuuden myös) tämä levy ei sytytä yhtään samalla tavalla kuin First and Last and Always tai Floodland. Kitararokimmille ihmisille tietysti hyvä lähtökohta Sistersiin tutustuttaessa, mutta silloinkin suosittelisin mieluummin Slight Case of Overbombing -kokoelmaa.

Alkuun

Some Girls Wander By Mistake
Warner 1992

Upealla nimellä siunattu Some Girls... (nimi on muuten otettu Leonard Cohenin kappaleesta "Teachers": Some girls wander by mistake / into the mess that scalpels make / are you the teachers of my heart / we teach all hearts to break...) on erittäin hyvä kokoelma. Se kerää yksiin kansiin 19 muutoin todella hankalasti hankittavissa olevaa Sisters-kappaletta. Levyltä löytyvät nimittäin singlet/EP:t The Damage Done, Alice, The Reptile House E.P., Body Electric, Anaconda ja Temple of Love - siis, kaikki Sisters-julkaisut ennen First and Last and Alwaysia.

Tähän aikaan Sistersit olivat melkeinpä parhaimmillaan - levyltä löytyy lukuisia hittejä ja muuten vain hyviä kappaleita. Suurimmat hitit ovat tietysti "Temple of Love", "Alice", "Body Electric", "Adrenochrome" ja "Anaconda" eikä se siihen jää. Covereita löytyy pari, The Stooges -coveri "1969" ja Rolling Stoneseilta lainattu "Gimme Shelter". Huonoja biisejä levyllä ei ole. Piste. Levyn alkupuolen hieman hiljaisempi ja oudompi materiaali (eli Reptile House E.P.) ei ole ehkä kaikkien mieleen, mutta siinäkin joukossa on erinomaisia kappaleita.

Levyn soundit ovat hieman karut, mutta tässä tapauksessa se kuuluu asiaan. Tehtiinhän ensimmäinen single, The Damage Done ilman rahaa ja ilman laitteita koska Gary Marx halusi kuulla omaa musiikkiaan radiosta. Tuolloin bändi oli vielä kaiken lisäksi kahden miehen kokoonpano, joten ei ihme jos soundipuolella ei juhlita. Tällaisen klassikkomateriaalin kanssa sillä ei ole vain niin väliä.

Jokaiselle Sisters-fanille tämä on ehdoton pakko-ostos. Vähemmän fanien kannattanee harkita jotain tuoreempaa tavaraa, mutta tietysti jos 80-luvun alun gootahtava punkki kiinnostaa, niin tämä on Sistersien levyistä paras valinta.

Alkuun

Under the Gun
Warner 1993

Under the Gun on edelleen, valitettavasti, uusinta Sisters-tuotantoa. Suurinpiirtein jokavuotinen väärä hälytys uudesta levystä on aina yhtä väärä ja epäilenkin, että jos Sistersiltä nyt uutta levyä tulisi, olisiko se, pystyisikö se olemaan, riittävän hyvä kaiken sen odotuksen jälkeen. Ehkä on siis vain parempi tyytyä olemassaoleviin ja tunnetusti hyviin levyihin.

Tälle singlelle on joka tapauksessa päätynyt kaksi liian samanlaista versiota "Under the Gunista" ja uusi 1993-versio "Alicesta", joka onkin singlen parasta antia. Vanhan kieltämättä vähän köyhää äänimaailmaa on tukevoitettu huomattavasti. Varsinkin rummuissa huomaa rumpukoneissa tapahtuneen jotain edistystä kymmenessä vuodessa.

Ei siis mikään pakkohankinta. "Under the Gun" löytyy Slight Case of Overbombingilta, eivätkä nämä versiot tarjoa siihen nähden mitään uutta. Uuden "Alicen" takia tämä kyllä kannattaa hankkia, jos joskus vastaan osuu.

Alkuun

Slight Case of Overbombing
Warner 1993

Tälle levylle on kasattu Sistersien singlet First and Last and Alwaysista alkaen. Mukana on siis biisejä kaikilta kolmelta levyltä ja lisäksi muutama kappale niiden ulkopuolelta: "Under the Gun", vanhempi "Body and Soul" ja Ofra Hazan kanssa tehty 1992-versio "Temple of Lovesta".

Levylle on päätynyt edellä mainittujen lisäksi seuraavanlainen valikoima biisejä: Vision Thingiltä "Vision Thing", "Detonation Boulevard", "Doctor Jeep" ja "More", Floodlandilta "Lucretia My Reflection", "Dominion/Mother Russia" ja "This Corrosion", First and Last and Alwaysilta "No Time To Cry" ja "Walk Away". Melkoisen hyvä Sisters-hittiparaati siis. Kappaleet ovat melko samanlaisia albumiversioihinsa nähden, monet tosin hieman pidempiä (esimerkiksi "Lucretia..." on enemmän kuin hieman - kolmisen minuuttia - alkuperäistään pidempi).

Onko kokoelma sitten hankkimisen arvoinen? Kyllähän siitä varsin hyvän kuvan tuoreemmasta Sisters-tuotannosta saa. Kaikki levyt omistavalle lisäarvo on vähäisempää, mutta "Temple of Love (1992)" on kyllä niin hyvä kappale, että kannattaa jo harkita. "Under the Gun" on ihan kohtalainen kappale, kuten myös "Body and Soul". Eivät siis kuitenkaan Sistersin parhaita biisejä.

Alkuun