Depeche Mode

Levyt

Broken Frame
The Singles 81>85
The Singles 86>98
Some Great Reward

Linkit

Virallinen kotisivu
Depeche.Mode.Net
UBL AMG

Takaisin arvosteluihin

A Broken Frame
Mute 1989 (1982)

Broken Frame on toinen Depeche Moden levy ja ensimmäinen Vince Clarken eroamisen jälkeen. Martin Gore todistaa kuitenkin, ettei Depeche Moden menestys ollut Clarkesta kiinni tekemällä joukon erinomaisia biisejä, jotka miellyttävät minun korvaani enemmän kuin Clarken huomattavasti kepeämmät biisit Speak & Spelliltä.

Levyltä on jäänyt elämään muutama biisi, lähinnä singleinä julkaistut "Leave in Silence", "See You" ja "The Meaning of Love". Levy ei kuitenkaan siihen jää, vaan kokonaisuus on suhteellisen tasainen ja miellyttävä. Instrumentaali "Nothing to Fear", "Shouldn't Have Done That", "My Secret Garden", kaikki ovat hyviä biisejä.

Levyn soundit ovat tietysti hieman vanhahtavia, ilmestyihän se alun perin jo 1982. Kuitenkin, levyn äänimaailma miellyttää ainakin minun korvaani, siinä missä mikä tahansa uudempikin synapoppilevy. Klassikkokamaa.

Alkuun

Some Great Reward
Mute 1984

Some Great Reward on tosiaan melkoinen palkinto. Se osuu aikaan ennen bändin kaupallista menestystä ja siten sounditkin ovat enemmän kokeilevat. Selkeimmät industrial-vaikutteet löytyvätkin juuri tältä levyltä, taustalla kuullaan paljon metalliputkia ja sen tyyppistä äänimaailmaa. Lisäksi levy valottaa Martin Goren synkkää ajatusmaailmaa kahden klassikoksi muodostuneen Mode-hitin verran, "Master And Servant" ja "Blasphemous Rumours" ovat sen verran tummasävyisiä biisejä.

Levyn aloittaa vauhdikas "Something To Do", joka muistuttaa aika paljon bändin varhaisempia levyjä. "Lie to Me" on jäänyt hieman unholaan, mutta on oikeastaan varsin mainio kappale. "People Are People" onkin sitten kappale, jota tuskin tarvitsee juurikaan selitellä. Se on edelleen bändin tarttuvimpia biisejä ja täydellinen esimerkki Some Great Rewardin industrialvaikutteista - biisi on suorastaan täydellinen industrialpoppibiisi.

"People Are Peoplen" rymistelyn perään "It Doesn't Matter" on yllättävänkin tyyni ja herkkä kappale. "Stories of Old" on hieman vauhdikkaampi, varsin mielenkiintoinen biisi, jonka sanoma jää hieman mietityttämään. Martin Gore osoittaa taitonsa... ja etenkin seuraavassa kappaleessa. Miehen itsensä laulama "Somebody" on Depeche Moden ehdottomasti herkin ja kaunein kappale. Goren ääni, piano ja taidokas sovitus ja äänimaailma tekevät biisistä aivan uskomattoman.

Levyn paras biisi on sittenkin "Master And Servant". Vahvasti seksuaalisen latauksen omaava biisi yhdistää tarttuvan melodian, vahvan rytmin, erinomaisen sovituksen ja hyvät sanoitukset täydelliseksi synapoppibiisiksi. Tämä on parasta mitä Depeche Mode on koskaan saanut aikaiseksi.

Alan Wilderin työtä on seuraava kappale, "If You Want". Se alkaa hitaasti, mutta on lopulta melko tarttuvaa poppia, sykkien eteenpäin tasaisesti. Levyn lopettaa kyyninen "Blasphemous Rumours". Se on synkkä tarina tytöstä, joka epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen tulee uskoon vain päätyäkseen auton yliajamaksi. Martin Goren johtopäätös: Luojalla on oltava melkoisen sairas huumorintaju. Biisin kertosäe on jo klassikko: I don't want to start any blasphemous rumours but I think that God's got a sick sense of humour and when I die, I expect to find him laughing. Tämä on jo vähän ilkeää, mutta biisi on tarttuva ja tunteisiin vetoava.

Some Great Reward on kokonaisuutena todella mainio, ehdottomasti Moden parhaita levyjä. Se on sävyiltään sopivan tumma ja levyn soundit ovat ehdottomasti kiinnostavan kokeellisia mutta silti musiikki on tarttuvaa ja tanssittavaa. Suosittelen.

Alkuun

The Singles 81>85
Mute 1998 (1985)

Uudelleenjulkaistu ensimmäinen singlekokoelma on saanut uudet, uudemman singlekokoelman kanssa yhteensopivat kannet, remasteroinnin ja pari uutta biisiä. Kokoelma kattaa siis kaikki Deppareiden singlet vuosien 1981 ja 1985 väliltä, alkaen "Dreaming of Me":stä päätyen "It's Called a Heart":iin.

Minulle ensimmäinen DM-levy oli uudempi singlekokoelma, mutta vasta tämä innosti tutustumaan bändiin perusteellisemminkin. Vanhempi, "puhtaampi" synapoppi kolahti minulle jotenkin paremmin. Joskin, ihan ensimmäiset, Vince Clarken aikaiset biisit ("Dreaming of Me", "New Life", "Just Can't Get Enough", "Photographic") eivät bonus-biisi "Photographic":ia lukuunottamatta niin kauheasti innosta - soundit ovat ehkä liian kirkkaita ja pirteitä. Martin Goren tummemmat sävyt miellyttävät kovasti enemmän.

Broken Framen, Construction Time Againin ja Some Great Rewardin singlet ovatkin sitten puhdasta hunajaa korville. Levy on täynnä ensiluokkaisia biisejä, kuten singlekokoelman kuuluukin olla. Kansien parasta antia hienojen kuvien lisäksi ovat lehdistön kommentit singleistä niiden julkaisemisen aikaan - joka singlestä on sekä hyvä että huono kommentti. Esimerkiksi "Leave in Silence":stä Daniela Soave sanoi Record Mirrorissa seuraavaa: A tower of glory. This pounds with atmosphere, creating a dramatic soundtrack for a film which is created in your mind's eye kun taas Paul Weller tyrmäsi singlen Melody Makerissa näin: I've heard more melody coming out of Kenny Wheeler's arsehole

Tämä on ehdoton pakkohankinta, jos Depeche Modeen et ole vielä tutustunut. Enemmänkin bändiä kuunnelleille levy on hyvä valinta, sillä se sisältää muutaman levyiltä löytymättömän biisin ("Shake the Disease" ja "It's Called a Heart") ja nämä remasteroidut versiot kuulostavat useimmiten paremmilta kuin levyiltä löytyvät versiot.

Alkuun

The Singles 86>98
Mute 1998

Tämä uudempi singlekokoelma kerää samoihin kansiin singlet Black Celebrationilta, Music for the Massesilta, Violatorilta, Songs of Faith and Devotionilta ja Ultralta.

Tuplakokoelman ensimmäisen levyn aloittaa "Stripped", joka on monelle se rakkain DM-hitti. Ensimmäinen levy on muutenkin parempi. Se sisältää singlet Violatoriin asti. "Behind the Wheel", "Strangelove", "Enjoy the Silence", "Personal Jesus", kaikki ovat kerrassaan erinomaisia biisejä ja selviä klubihittejä.

Samaa ei valitettavasti voi sanoa toisesta levystä. Sen kohdalla taso tippuu reippaasti. Mielipidekysymys tietysti, mutta minua uudempi Depeche Mode ei kauheasti kosketa. Levyllä on joitain harvoja todella hyviä biisejä ("Barrel of a Gun", "It's No Good"), mutta pääasiassa biisit vaihtelevat keskinkertaisesta tympeisiin. Jotain puuttuu.

Joka tapauksessa tämä levy on hyvä hankinta Depeche Modeen vasta tutustuvalle. Yhdessä The Singles 81>85:n kanssa se antaa varsin hyvän kuvan Depeche Moden tuotannosta ja selviä vihjeitä siitä, minne suunnata seuraavaksi Moden levyjä hankittaessa.

Alkuun