Onnea! Kuusi vuotta on huikea saavutus blogimaailmassa.

Minä valmistelen kuusivuotissynttäreitä reaalimaailman saavutukselle: esikoislapselleni.

Mahdanko saada blogiani elämään yhtä vanhaksi? Epäilen sitä vahvasti.

Kiitos Maria. Kuusivuotias reaalimaailmassa on iso saavutus, merkittävä teos.

Blogin elättäminen on vähän kuin kasvattaisi puuta: ensin se on pieni ja söötti ja tarvitsee paljon aikaa ja rakkautta. Sitten se lähtee kasvamaan ja vanhenee melkein itsestään. Jossain vaiheessa se kyllästyttää ja tekisi mieli kaataa koko puu mutta koska on slle niin kauan uhrannut aikaansa, ei kaada vaan kasvattelee sitä siinä elämän ohessa. Jossain vaiheessa huomaa, että sehän on aika iso ja kattaa koko pihapiirin. Eikä sitä sitten enää raaski kaataa. Mutta se elää melkein itsellään vaikka sitä ei niin joka päivä kastelisikaan. Siihen on kiva nojata ja katsella maailman menoa.

Aika mainio vaihekuvaus blogin kehityksestä. Olen itse ollut viime aikoina ihan avohakkuumielialoilla: menköön paitsi blogi, myös fb-profiili ja Twitter-tili. Vetäydyn torppaan ja kieltäydyn puhumasta ihmisille muuten kuin silmätysten.

Mutta mutta, yhtenä päivänä puun oksalle lennähti taas oikein kivoja lintuja, enkä raaskinutkaan ryhtyä kaatopuuhiiin.

Näinhän se menee.

Kamala miten tää aika menee. Menopaussi on niin peruskalustoa Blogistaniassa, että on vaikea kuvitella tämänkin joskus tyhjästä alkaneen. Onnea sinulle, ja blogille paljon lisää vuosia!

Ilmaisusi "tyhjästä alkanut" kuvaa osuvammin kuin arvaatkaan tätä blogia. Elämä oli silloin niin totaalisen tyhjää. Niin tyhjää, että tajusin alkaa itse sitä rakentamaan.

PS: Ite oot vanha.

Kuusi vuotta! Vanhan liiton blogi.

Onnea!

Hienoa kuulua vanhaan liittoon. Minä kiitän.

Onnea ja menestystä jatkossakin - sekä blogille että myöskin kirjoittajalle.

Näistä esillä olleista ajatuksista tuli mieleen, että voiko siis blogi kasvattaa kirjoittajaansa samoin kuin lapset tuntuvat kasvattavan vanhempiaan...

Kasvaminen lienee hyväksi, mutta kyllä se välillä tekee pirun kipeää.

Erittäinkin isot onnittelut!

Arja, kyllä blogi kasvattaa. Se avaa ajatuksia ja ajatukset avaavat uusia ovia. Ja kyllä. Mikään ei tee niin kipeää kuin kasvaminen, koska se vaatii aina pään puskemista betoniseinään. Ainakin minulla.

Kiitokset myös Kantapöytään.

Onnittelut ja kiitokset tähänastisesta!

Tarjoilut oli näissä juhlissa vähänläntäiset, kun juhlakalu unohti koko päivän. Mutta kun nainen tulee tiettyyn ikään, sillä on tapana skipata syntymäpäivänsä.

Mutta katsotaan ensi vuonna. tai viimeistään silloin, kun matkamittariin räpsähtää miljoonas kävijä. Näinä riideri-aikoina siihen tosin saattaa mennä niin kauan aikaa, että paras pitää pienemmistä syistä juhlia.

No mutta. Onneksi olkoon! :D

No mutta kiitoksia.

Onnea paljon! Toivon todella, että voin kuuden vuoden päästä todeta kuten sinä nyt. Että ilman blogiani en olisi se nainen, joka olen!

Niin.

Puustasi on lähtenyt varmaan montakin versoa tai tuulen mukana lentänyt siemeniä jotka ovat juurtuneet. Omani on yksi sellainen ja siitähän taas lähti toinen jollei kolmaskin jonnekin päin suomea.

Kiittää voin ainakin alkuavustamisesta, muutoin minun bonzaini on jo kylläkin alkanut näivettyä.

Kaikkea hyvää.

Näinhän sen puun elämän pitääkin mennä. Versoista emopuu uudistuu ja vanha joutaakin sitten enemmän lepäilemään. Versoissa on aina uusi ja vireämpi ote ja innokas kurkottelu taivaisiin.

Kiitos Riitta (kommenttisi oli jäänyt filtteriin, sori).

Uskon, että blogi kasvattaa kirjoittajaansa aina, kun vaan antaa sille vapaat kädet ja vapaat ajatukset.