Mulle heti kaikki nyt tai viimeistään, kun on pakko
Olen ärsyttävä ihminen. Ärsytän tietenkin vain itseäni, sillä muita en tohdi, olenhan hyvin kasvatettu ihminen. Varhaiskasvatukseeni kuului itse noudettua hopeapajurisua pyllylle, jos olin eri mieltä tai kyseenalaistin asioita. Kyllä siinä oppi olemaan muita ärsyttämättä, kun muutamankin vuoden oli risuja riipinyt. Mummulan kesäkasvatuksesta muistan vain, että "vie mennessäs, tuo tullessas". Nämä opit sisäistäneenä läksin maailmalle ja minusta tuli juuri se tyyppi, joka tykkää, että asiat pitää tapahtua nyt, heti, välittömästi tai mieluummin eilen. Taikka läikkyy sisäinen kuppi.
Tällainen tyyppi kun sitten töissä yrittää saada yhteiset projektit putkeen tahikka asiat aikaiseksi, niin lähtee järki, kun mikään ei etene, ketään ei liikauta eikä eräät vastaa sähköpostiin. Olen tätä myöden [näyttää kiivaasti sahausliikettä kaulan kohdalla] täynnä sitä, että pitää jatkuvasti muistuttaa hienovaraisesti asioista, jotka olisi pitänyt olla tehtynä jo vuosi sitten. Nykyisin läikkyy lähes päivittäin. En oleta tulleeni kireämmäksi, ajat ovat löystyneet.
Vastapainoksi on olemassa asioita, joita en saa tehdyksi kuin vasta viimeisessä pakossa. En vaan saa. Niin kuin laskujen maksaminen, tankkaaminen, kukkien kastelu, imuroiminen, kaappien järjestely ja tärkeiden papereiden saattaminen mappeihin tai muuten asiallisesti arkistoiduiksi. Tunnen järkyttävän syvää vastenmielisyyttä kaikkia noita kohtaan.
En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät saa yksinkertaisia asioita tehdyksi.
Jälkipuheet
Ootkohan sä mä?
Onko sulle täysin ylipääsemätön askare työpöydän pitäminen järjestyksessä? Kasaantuvatko paperit näinnäisjärjestyksellisiin kasoihin, joita et uskalla hävittää, ettei mitään tärkeätä hävity. Ja kun sitten jotain hävität, niin se oli se ainoa asia, joka olisi pitänyt säilyttää. Sama koskee sähköpostilaatikkoa?
Jep. Taidat olla minä.
Kuvailit tuossa varsin osuvin sanankääntein meikäläisen sielunelämää. Ajat ovat löystyneet! Vai mitä muuta tarkoittaa se, että koko ajan pitäisi olla tarkistamassa ja tuplatarkistamassa, jos haluaa, että hommat tulevat hoidetuksi - eikä sekään takaa mitään, vaan silti eräät pidättävät itsellään erioikeuden ilmoittaa, että sori, enpä ehtinyt tehdä tätä, koska lähden nyt lomille! Pfft.
Omaa työpöytää ei kait ole pakkokaan järjestää. Omat lapseni olen opettanut olemaan eri mieltä ja kyseenalasitamaan asioita, eikä se ärsytä lainkaan.
Just toi, että eräät pidättävät itsellään omajakamiaan erioikeuksia istua asioiden päällä, ottaa niin läikyttimeen.
Olen kaksi kuukautta käynyt sähköpostipommitusta yhden palvelun toimittajan kanssa, jonka palvelu maksoi korporaatiolle yli 16 000 euroa. Eikä se toimi vieläkään. Oikein todella aloin suuttua, kun sähköpostin kuittausilmoitukseksi tältä tyypiltä alkoi tulla ilmoituksia "Deleted wothout resding".
Oman työpöydän järjestys helpottaisi omaa elämää. Jostain oudosta syystä tuota helpotusta ei vaan itselleen suo. Asioiden kyseenalaistaminen on tervettä mutta kaikkea ei aina ole terveellistä kertoa ääneen. Vanha työviidakon sanonta.
"Onko sulle täysin ylipääsemätön askare työpöydän pitäminen järjestyksessä?"
Voi näyttää siltä, mutta sen on vain pinnallinen vaikutelma.
"Kasaantuvatko paperit näinnäisjärjestyksellisiin kasoihin, joita et uskalla hävittää, ettei mitään tärkeätä hävity."
Kaikesta on kopio jossain muualla, no probl.
"Ja kun sitten jotain hävität, niin se oli se ainoa asia, joka olisi pitänyt säilyttää."
Ehän mää nyt ihan tyhmä oo...
"Sama koskee sähköpostilaatikkoa?"
Tää taitaa kääntyä nyt silleen että ehkä mä en ookaan sä :-)
Mun sähköposti on erinomaisessa järjestyksessä. Tsihii!
Eli tää kääntyi nyt siihen, että sä oot toi Erityisavustaja.