Meillä virisi korpporaation kahvipöydässä eilen keskustelu ja lopulta tiukka äänestys, että mikä se on se ainoa oikea kesägrilliruoka. Hävisin niukasti mutta selkeästi omilla mieltymyksilläni. Olimme kuitenkin liikuttavan yksimielisiä siitä, että kaikki, missä on pekonia, on hyvää ja että makkaran pitää olla todella rapsakaksi, melkein mustaksi käristetty ja että lomalla ei laihduteta.

Mutta koska ratkaisevassa kysymyksessä hävisin 2-1, kysynkin nyt teiltä: mikä se on se ainoa oikea grilliherkku?

Kirjoitti: mea 09:03 | Jälkipuheet (3)

Klikkaa kuva isommaksi.

Valokuvatorstai / Beirut-yhtyeen kappale Sunday smile

Kirjoitti: mea 12:07 | Jälkipuheet (2)

Hirveä ressi täällä töissä: jos ulkona paistaa aurinko, ressaa, että on töissä eikä lomalla ja sitten sitä ressaa, että kun on lomalla, niin silloin ei tietenkään kuitenkaan enää paista. Jo kauan ennen loman alkua pitää alkaa ressata, että pitäisi lomalla ehtiä lukea kymmenen kirjaa, käydä sukulaisissa, maalata suvun mökki, luuhata kesätoreilla, syödä mansikoita, käydä kalassa, ja ja ja ja se lomakin loppuu ja sen jälkeen sähköposti pullistelee ja työt kaatuu päälle.

Ja tietenkin hyvissä ajoin ennen lomaa alkaa ressi, että loman ensimmäinen viikko menee totutellessa lomaan ja viimeinen viikko surressa loman loppumista. Muina lomaviikkoina pitää muistaa varoa aurinkoa, kun saa muuten syövän, mutta jos ei yhtään ole auringossa, uhkaa D-vitamiinin puutostila ja sitä kautta riisitauti. Hiuksetkin kärsii auringosta ja pistoskin vaanii ihan kulman takana, pitää muistaa hattu. Ja suojavoiteet. Pitää varoa punkkeja, ettei iske borrelioosi. Ei saa kärtsätä makkaroita, kun tulee syöpä ja muutenkin ihrat asettuvat lantiolle renkaaksi. Mikä kyllä toisaalta pelastaisi hukkumasta, jos suonenveto iskee uidessa. Ja kaiken ohessa on ahdistus, kun pitäisi marjastaa ja sienestää mutta hirvikärpäsetkin tekee pesän tukkaan eikä marjastus edes kiinnosta.

Tänäisenä aamuna bussissa edessäni istuva tätikaksikko voivotteli, että nyt se päivä taas alkaakin lyhetä ja kesä on käytännössä ohi. Just.

Kirjoitti: mea 13:56 | Jälkipuheet (12)

Isossa maailmassa oli mukavaa mutta ah autuutta oli kotiinpaluu. Koettakaapa itse tykönänne viettää vieraahkon ihmisen kanssa 4x24 tuntia korkeintaan viiden metrin etäisyydellä. Ihmisen, joka ei syö pekonia. Nelipäiväinen pakkoseurustelu osittain lontooksi sai hermostoni huutamaan hiljaisuutta. Jokainen soluni kaipasi hiljaisuutta, keskenäni olemista. Arvostakaa ihmiset kitsasta työnantajaa, joka ei lähetä samasta korporaatiosta kahta ihmistä samaan konferenssiin. Tai jos lähettää, niin toivokaa, että työnantaja on saman tien niin vaurakas, että kustantaa kaikille omat huoneet.

Hotellin aamiaisella lauantaina viereisessä pöydässä joi piimää Timo Rautiainen. Kahdeksalta aamulla. Taisi syödä puuroakin. Rokkielämä ei ole entisensälaista. Uotisen, Ben Z:n ja nyt siis jopa Rautiaisen jälkeen tunsin olevani niin ytimessä. Ja annapa olla, sehän jatkui: lauantaina Tampereella näin heti asematunnelissa vielä Tommi Evilän. Erityisavustaja tosin epäili havaintojani tuntien minun ilmiömäisen kasvomuistini. Vakuutin tunnistaneeni kaikki neljä varmuudella. Kunnes sunnuntain lehdestä luin, että Evilä oli samaan aikaan hypännyt loikkaa Göteborgissa. Mutta ne muut olivat kyllä oikeita julkkiksia. Näihin tamperelaisiin ole koskaan voinut luottaakaan.

Kotoni erikoistaipumusydinalueisiin kuuluu sellainen henkilökohtainen hankala ominaisuus, että jo kolmen päivän poissaolo laittaa viemärit haisemaan viemäriltä. Josta tulikin mieleeni pääkaupunkiseudun rappukäytävien lammikoita väisteltyäni, että minkä ihmeen vuoksi miesten pitää pissata aina jotakin vasten: seinää, puuta, aitaa, tolppaa, lyhtypylvästä? Naisen logiikka vakuuttaa, että se roiskuu jaloille sillä tapaa.

Saakkelsoon; minulla on tässä pöydällä kaksi rasiaa sponsorikarkkeja mutta niissä on niin yyberälykäs käyttöliittymä, etten saa niitä auki. Tämmöstä se on tämän Korpporaatio 2.0:n kanssa: kaikkea hyvää ja kivaa ihan käden ulottuvilla, näppärän ja helppokäyttöisen näköisesti tarjolla. Kun vaan osaisi käyttää.

Kirjoitti: mea 18:45 | Jälkipuheet (7)

Täällä pääkaupungissa kaikki on suurempaa, pilvet mustempia ja ihmiset isompia. Sitäpaitsi ne on sokeampia: kukaan ei väistä jalkakäytävillä vastaantulijoita ja auta armias, jos joku torvi maalainen seisoo pyörätiellä kadun ylitystä odottamassa.

Täällä on muuten kyllä melko hienoa. Näin paljon pukumiehiä en muista elävänä Suomessa koskaan nähneeni. Sitten täällä näkee paljon julkkiksia. Uotinen on muuten älyttömän pitkä ja laiha ja sen silmälasit on isommat kuin minun ihmetykseni siitä, että Ben Z on niin pieni. Pukumiehet puhuvat isolla äänellä Sedun asioista Strindbergin kahvilan terassilla sateessa ja kuulemma omistavat puolet Eurooppaa. Vaan mistäpä minä tiedän. Saattavat omistaakin.

Mitäs hyvää täältä voisi vielä raportoida.... Niin. Pekonia on riittävästi aamiaisella.

Kirjoitti: mea 08:48 | Jälkipuheet (4)

Virkanaisen löytää loppuviikosta Helsingistä virkasiskoihin sekoittuneena, säntillisen huolettoman oloisesti tukka tällättynä ja mitä luultavimmin poissaoleva ilme huolellisen huolettoman näköisesti ehostetulla naamallaan, mikä johtuu siitä, että se pohtii, miksei ottanut sitä kolmatta kenkäparia, joka olisi ollut oikeampi valinta ja juuri sitä yhtä puseroa ja .... äh.

Mistä tietää niinsanotusti aikuistuneensa? Kun matkalaukusta ehostustarvikearsenaali haukkaa yhä suuremman osan.

Kirjoitti: mea 08:05 | Jälkipuheet (3)

Suhtautumiseni kodin askareisiin on etäinen mutta tasapainoinen ja pakottamaton. En oikein osaa niitä inhotakaan, sillä pystyn rauhanomaisesti suhtautumaan tekemättömiin kotitöihin ja rinnaikkainelomme sujuu suuremmitta särmittä. Yhtä askaretta minä kuitenkin inhoan: uusien perunoiden kanssa puljaamista. Kuoriminen, raaputtaminen tai mikä tahansa hölskiminen on vastenmielistä, rapaista ja haavoittavaa. Harjaapa ikipieniä pylpyröitä juuresharjalla syömäkelpoiseen raamiin: siinä rystyset ja sielu vuotaa vertaa ja koko lähitienoo on kuoriroippeissa ja lavuaari hitusista tukkeessa.

Juhannusjuhlalaseurueen kesken virisi pieniä koulukuntaeroavaisuuksia sen suhteen, mikä on se ainoa oikea kastike uuden potun kanssa. Jotkut vääräoppiset olivat sitä mieltä, että voissa haudutellut kesäsipulit sellaisenaan ovat ainoa oikea kastike. Jotkut vannoivat pihvien kanssa tarjottavan pippurikastikkeen ylivertaisuuuteen ja eräät kananmuna-ruohosipuli-voi-viritelmän päälle. Me simppelistit kannatamme ihan vaan voita ja tilliä perunan nokkaan.

Huomasinne olevamme epätietoisia myös sen suhteen, laitetaanko perunat kiehumaan kylmään vai kuumaan veteen. Eräillä oli epämääräinen ajatus, että kylmään ja toisilla, että kuumaan mutta kumpikaan koulukunta ei osannut selittää, miksi. Jotain mielikuvaa maiskuteltiin sen suhteen, että peruna vettyy, kovettuu tai liettyy kylmässä vedessä makoillessaan mutta kellään ei ollut mitään sen varmempaa vakuutta kuin mummolta peritty mutu. Mutta nytpä on: Tiede-lehti [6/08] nimittäin kertoo, että uusi perunanahan on ihan vauva ja sen entsyymitoiminta siis vielä kesken. Entsyymien tehtävä on valmistella pottu kestämään pitkän talven säilytys eli kovettaa se. Entsyymi on aktiivisimmillaan 50-60 asteen lämmössä ja tuhoutuu vasta yli 70 asteessa tai lakkaa jylläämästä, kun peruna on syksyllä aikuinen. Hiljalleen lämpiävässä vedessä perunavauvan soluseinämät ehtivät siis kovettua ja peruna vanhenee hetkessä. Jos siis haluaa uudet perunansa uusina, heittäköön ne kiehuvaan veteen.

Tämä valaissee, miksi pidättäydyn kotiaskareista etäällä: heti kun niitä alkaa ajatella, niistä tulee tiedettä, ne monimutkaistuvat ja sitten niiden kanssa onkin pääsemättömissä ja poissa on rauha ja seeste kotikonnulta.

Kirjoitti: mea 13:38 | Jälkipuheet (8)

Lapsena juhannuksena oli aina lämmintä ja aurinko paistoi ja mummolassa oli koivut rappujen molemmin puolin ja pihlaja sisällä ja kotikaljaa punaisessa emaliämpärissä porstuan penkillä ja siinä sininen emalikauha, jolla makeata kaljaa hörpittiin ja mummo keitti riisivelliä rautapadassa ja hämmenteli sitä puukauhalla, joka oli kulunut puolikkaaksi kauhaksi ja leivinuunissa paistui pullaa ja sokerikakkua ja mummo hyräili hämmentäessään paksua täysmaidosta hiljalleen hautunutta velliä ja isovaari poltti piippua rappusilla ja katseli järvelle ja isomummu kantoi vettä ämmänlängillä savusaunaan ja isotäti antoi ananaslimsaa aitassa olevasta limsakorista ja saunan lämmityksen tuoksu leijaili ilmassa odottamassa, että isotäti kantaisi ison rautapadan tuvan hellalle heti, kun riisivelli oli kypsää ja isossapadassa lämmitettiin vesi saunaan, jonne isovaari ja isomummu menivät aina ensimmäiseksi, kunhan oli ensin syöty riisivelliä ja otettu pullat uunista ja kaikki tuoksui juhannukselta.

Luvassa Itä-Suomessa. Kiireetöntä oloa, puulämmityssaunan rauhaa, järven pinnalta vaaksahaisia näykkivien pikkukalojen ympyräsuita ja molskahduksia ja juhannusvihdan pehmeän hellää läiskintää. Ehkä jokunen hyttynen. Pitää muistaa ostaa Offia.

Kirjoitti: mea 18:53 | Jälkipuheet (10)

No nythän sitä on taas ryhdyttävä ääneen hämmästelemään eräitäkin nerokkuuden ilmenemistiloja. Siis nämä rekkamiehet. Sehän juurikin paljon auttaa, että vie miljoonalta ihmiseltä hermot jumiuttamalla juhannusliikenteen. Nimenomaan kannattaakin koetella pinnan pitävyyttä niiltä ihmisiltä, jotka joutuvat ne tulevat kohonneet kuljetusmaksut maksamaan leivän, vessapaperin ja grillimakkaran hintojen korotuksina. Ehdottomasti on mielekästä odotella ymmärrystä torstaina sinne rekan nuppiin.

Etenkin sen jälkeen, kun on rysäytetty muutama hidastelun aiheuttama ohituskolari. Siinä on hyvä rekkamiehen keräillä sympatiapisteitä ojan pohjilta ruumiiden vierestä.

Kirjoitti: mea 18:53 | Jälkipuheet (12)

Nainen herää viikonloppuaamuisin aina liian aikaisin. Hän tietää, että mies mielellään nukkuu pitkään eikä halua häiritä. Nainen on ihan hiljaa ja vain katselee nukkuvaa miestä. Malttamattomana hän odottaa miehen heräämistä, sillä herättyään mies aina nostaa peittoa ja vetää naisen syliinsä.Se on päivän paras hetki ja nainen tuskin jaksaa odottaa. Nainen ihailee odotellessaan miehen niskan herkkää linjaa ja selän rauhallista kaarta. Hän rakastaa nukkuvan miehen katselua. Mikään ei ole niin herkkä ja kaunis kuin nukkuva mies. Vaikka nainen niin haluaisi päästä miehen syliin, hän malttaa.

Mies kääntää kylkeään kuin tuntien katseen selässään. Hänen silmänsä on kiinni mutta nainen näkee, että mies on hereillä, miehen silmä värvehtii. Nainen tietää, että mies tietää hänen katselevan. Tyynyn kätköistä näkyy vain miehen toinen silmä. Se avautuu pienesti, unesta raukeana. Silmä katsoo suoraan naiseen. Nainen hymyilee. Miehen silmä hymyilee. Uninen ääni mutisee tyynyn poimuista:

- Siinä se taas tuijottaa toiveikkaana.

Kirjoitti: mea 08:36 | Jälkipuheet (15)