Blogi numero 485
Luin neljä ja puoli vuotta sitten keväällä muistaakseni Pirkka-lehdestä, että netissä on päiväkirjoja. Artikkelissa pähkäiltiin myös, miksi niitä nimitettäisiin ja muistaakseni ehdotettiin nimitystä verkkoloki. Niiltä sijoiltani aloin etsiä lokeja ja jäin heti koukkuun. Veeran, Marjutin, Samikin ja Riitan, Khiloun, Benropen ja Myrsky-Jannen nokkelat, tyylikkäät, hauskat, hienostuneet, salaperäiset ja taidokkaat kirjoitukset olivat ensirakkauksiani. Ihastus on muuttunut pysyväksi kiintymykseksi, he kaikki kuuluvat päiviini edelleen.
Tietysti aloin itsekin haaveilla päiväkirjan pitämisestä kevään mittaan. Aloittelin ensin kotisivujeni yhteyteen osiota nimeltä Loki, mutta melko pian huomasin mahdottomaksi kertoilla omalla nimelläni asioistani julkisesti. Ei, se ei ollut minua varten. Mutta ajattelin, että anonyymina, hmmm, voisinkohan.... ja perustin toukokuussa 2003 Naisen logiikkaa -nimisen päiväkirjan tekeleen Qloggeriin. Kirjoitin sinne muistaakseni kuukauden, pari mutta huomasin kirjoittavani pelkkää ruikutusta ja valitusta. Ja vaikka sitä ei kukaan lukenutkaan, niin tuumin, että valitusta on maailma väärällään, se ei tarvitse minun panostani. Eikä ruikutus ollut välttämättä se kuva, jonka halusin antaa edes anonyymista itsestäni.
Urputtaminen ilmeisesti auttoi, sillä vaikka juuri niihin aikoihin elämäni tuntui kyykistyvän joka alueella, aloin voida paremmin. Edelleenkin laitan lukemieni päiväkirjojen ja niiden kautta saamani kirjoittelukipinän ansioksi sen, että puitteeni eivät sitten lopullisesti kaatuneetkaan vaikka taittuilivatkin pahasti. Murtumakohdista alkoi paistaa päivänvaloa synkkyyteeni. Olin tehnyt liikaa töitä, olin ollut liian kiltti ja antanut muiden määräilä elämääni liikaa. Olin ollut alistunut ja onneton. Tajusin niihin aikoihin lopullisen peruuttamattomasti, että tarvitsin itselleni tilaa. Tilan.. Tarvitsin lepohetken ympäristöltäni. Tarvitsin yltiöpäiseen työhön uppoutumiseeni paussin. Tarvitsin onnen tunteita, aikaa, tilaa, itseäni, iloa. Tarvitsin menopaussin.
Syyskuun kymmenentenä vuonna 2003 kello 16.34 kirjoitin ensimmäisen merkintäni Bloggeriin. Samalla viikolla paussi sai Pinserissä järjestysnumeron 485.
Tänään, 4 vuotta ja 10 445 kommenttia myöhemmin tällä 1490:nnellä kirjoituksellani kiitän teitä ystävätoverilukijani. Hyvä on ollut olla omassa tilassani. Teidän kanssanne. Olette antaneet minulle mahdollisuuden olla itseni. Olette innoittaneet minut pitämään paussia näinkin kauan.
Jälkipuheet
Onnittelut naapuriblogista päivän sankarille!
Muistan omasta historiastani kun eka kerran kävin täällä. Täällä oli jotenkin niin hienoa ja hillittyä etten uskaltanut hiskahtaakaan, etten pilaisi paikan tunnelmaa!
Vielä oli kuukkelikin kyljessä! Tunsin olevani staran pakeilla ja olin pitkään hiljaa.
Hauskaa, että sinäkin kirjoitit tällaisen!
(nää mun kommentit tuntuvat katoavan?)
Kiitän.
Ai että minä sinuakin kaipasin silloin ensimmäisenä kesänä lomalta takaisin. Kävin joka päivä kurkkimassa benropiassa, että eikö se mies nyt ala jo pikkuhiljaa päivittää. Päivän pamauksen keksin vasta myöhemmin.
Onko siitä jo neljä vuotta? o.0 Vastahan sä äsken aloitit! Onnea blogille numero 485!
Kiitos sinulle. Yhä edelleen jokainen kirjoituksesi on kaivattua ja tervetullutta luettavaa - etenkin nyt, kun tahti tuntuu hidastuneen...
Vilpittömät onnentoivotukset virkasiskolle tänä merkittävänä päivänä esittää myös nimimerkki "Virkanainen 307".
On oikein hyvä, että olet täällä.
Nii-i. Siitä on tosiaan neljä vuotta. Piti oikein sormin laskemani, sillä vastahan minä aloitin.
Vaikka tahti on hidastunut, niin jotain joskus aina kuitenkin. Eihän tätä tarinaa keskenkään jättää voi. Eihän?
Ei!
Ehkä vielä voisikin, mutta ei oikeastaan saa..
Vuokraisäntä onnittelee, on ollut kerrassaan ilo saada näinkin mainio bloggiin nurkkiin majoittumaan!
Onnea merkkipäivänäsi. Toivottavasti jatkat vielä ainakin sen 1490 uutta kirjoitusta. Sitten se on jo niin elämäntapa, ettet pysty enää lopettamaan lainkaan. :)
Onnea ja kiitos, että jaksat jakaa sydämen sivistystä huokuvia mietteitäsi! Päivä ilman menopaussia ei ole päivä eikä mikään!
OK. Jos vielä vanhainkodista kirjoittelen enkä ymmärrä höperehtimiseltäni lopettaa, niin sanokaa. Jooko.
Mikko. Sinulle suurkiitokset kauniista ja toimivasta kortteerista. Parempaa vuokraisänttä ei ole.
Ja Pasi, potki minua sitten virtuaalinilkkaan, jos alan siellä vanhainkodissa valittaa.
Onnellisia päiviä edelleen sinulle, Mea. Jokaista postaustasi odotan ja jokaisen rivin luen tarkkaan...
Oi! Marleenakin siellä. Ihana kuulla sinunkin ääntäsi. Kiitokset pitkäaikaiselle lukijalle ja ystävälle uskollisuudesta.
Onnea onnea! Menopaussi on blogistanin kulmakivi.
Eipäs nyt ryhdytä liioittelemaan. Kiitos silti.
Jos totta puhutaan, niin mun blogistanin ensirakkautein ylitse muiden oli ja on Totti.
Niin.
Olisiko kylä- ja lähikauppojen sulkemisvimma siirtänyt kaikenlaiset tilitykset ja vuodatukset sähköiseen muotoon? Ennen haukuttiin poliitikot, kerrottiin omat vaivat ja muuten vain pakistiin osuuskaupan hoitajalle.
Myöhästyneet onnittelut!
Parasta on, ettet ole tilasi suhteen turhan itsekäs. Sitä todistaa kunnioitettva kommenttien määrä, täällä on ollut muidenkin hyvä viihtyä!
Kiitän kaikkia. Vielä kerran. Ja anteeksi medis, jonka kommentti makasi mitään ilmoittamattomana spämmeissä.
Täällä mitään hienoa ole. Hillittyä kyllä. Liian usein, jos saan sanoa.
Kommentoinpa näin jälkijunassa. Innostuin lukemaan blogiasi pidemmälle. Olen aiemminkin käynyt lukemassa. Aivan kuten Medis sanoi... Olen ollut hiljaa ja lukemisessa oli hieman taukoa, mutta ei enää :D Sukulaissielu liittyi lukijoiden joukkoon.
Olen ihastellut sinun tapaasi ottaa kuvia ja sinulla tosiaan on sujuvasanainen kynä.
Myöhästyneet onnittelut. Hienoa, että jaksat jatkaa.
Kiitos. Kiva saada palautetta, kun aika ajoin, itse asiassa melko useinkin, iskee uskonpuute. Kun tuntuu että neljässä vuodessa on jo kaiken kirjoittanut. Jostain hämmästyttävästä syystä ei oikein viitsi kirjoittaa samasta asiasta uudestaan vaikka tuskin kukaan on seurannaut kaikki nämä vuodet kirjoituksia. Onneksi on kuitenkin ikuisuusongelmia, joihin palata aina uudestaan uusin silmin.
Onneksi kuvat kertovat niinä päiviä, kun sanat eivät ole tullakseen.