Ihan vain kiitos siitä, että taas sai aamun aluksi nauraa ääneen. (Katsovat tuolta käytävältä lasioven läpi muutenkin hiukan hitaasti, joten eisevväliä.)

Meillä ei ole itsearviointia, ainakaan tänään. Mutta miten olisi Osaamisen johtaminen?

Mutta meilläpä on tällä viikolla kehityspäivät: kaksi päivää pöpelikössä puuhastelua, jota kukaan ei muista enää kuukauden kuluttua. Kuka pistää paremmaksi?

Hammaslääriin sitten ensi viikolla.

Tee testi kauanko pärjäät kortitta. Puolukatkin on ihan hyviä, pistä sokeria jos kovin hapattaa. Sitten parin kuukauden kortittomuuden jälkeen huomaat, kuinka paaaaaaljon on tilille kertynyt säästettyä rahaa ja pakastinkin on tullut siivottua.

Itsearvioinnissa kannattaa olla jalomielinen ja antelias, ei sitä sovi kovin katkera itseään kohtaan olla. Me täällä olemme joka vuosi arvostelleet itsemme koko lafkan parhaiksi (pitää antaa taidoista ja tiedoista koulunumerot), mutta ei se kyllä silti palkkapussissa näy. Niin, ja joka vuosi täytyy tietenkin "kehittyä", eli katsomme edellisen vuoden arvosanat ja lisäämme hieman. Miten sitten kehitytään kun jokaisesta tyylisuunnasta tulee täysi 10?

Uskallankohan minä tänne nyt vastata, kun tulen tässä ja nyt paljastaneeksi, että "unohdusta" en voi syyttää tällä kertaa. Mutta koska lähtö myöhästyi ja sitten kuinka ollakaan matkalla "muistin", että olisi yksi tärkeä asia tekemättä ja työkaverillakin on kurssipäivä ja meillä olisi vajaamiehitys ilman "uhrautumistani", niin arvioin ihan itse, että panostani tarvitaan nyt täällä osaamiskeskuksessa. Jos tämä ei ole Osaamisen johtamista, niin lähden pöpelikköön kehityspäiville.

Eilen muuten täytin sen kehittymisarvion ja sen mukaan kaikki oli jo tapissa.

Puolukkapuuro alkoi juuri tuntua aika houkuttelevalta vaihtoehdolta. Paitsi, että taisin siivota mannasuurimot vaikka ne olivat vasta pari vuotta vanhoja. Olisi pitänyt nekin säästää pahan päivän varalle. Se on nyt.

1) Olin juuri ehdottamassa marjapuuroa. Siinä vispatessa unohtuvat maalliset murheet.
2) Pankeista saa käteistä ilman korttiakin. Laita kommando... Äh... Vippaa ja mene taksilla.
3) Vippaa ystäviltä. Harkitse keneltä vippaat - entisiksi ystäviksi suunnitellut vuoroon ensin. Mieti vippiaika huolella.
4) Kokeile, millaista on olla pohjalla. Kirjoita siitä rahakkaita blogikolumneja Seppälän konsernin sisältötuotteisiin. Tuhlataan rahat yhdessä, honey.
5) Mieti mitkä otsikot:
Kuukkeliradiotähden kulutusjuhlaa - rahaton viikko provinssissa.

"Pohjalla on hyvä olla", Mea tilittää.

Tai "Mea pani hulinaksi, kulutuksen päälle raksi".

1) Tulee tapahtumaan. Tänään. Saatan raportoida, ehkä jopa kuvazurnalistisesti, kukaties.
2)Hyvä neuvo, kuulostaa jotenkin siltä miltä näyttää eräässä lähiössä "palkanmaksupäivänä" (kauheasti tänään hipsuja).
3)Nyt menee vaikeaksi, mutta onhan vipsipuuro riittoisaa.
4)Kannattaako tehdä kerralla kolmen viikon satsi vipsipuuroa vai pieniä eriä?
5)"Nainen eli kolme viikkoa vispipuurolla ja kirjoitti mullistavan laihdutusoppaan Syö itsesi ilmavan kevyeksi.

"Viiden patsaan ehdokas näkee nälkää."

"Tyrmäävät kuvat Kuukkelitähden uudesta luukista."

Rahantuloa ei voi enää estää.

Minun pankkikorttini oli vappureissuilla aika pitkään. Kova kolmikko, jolla sen oikuttelusta selvisin, oli kirjasto, kaurapuuro ja kahvi. Niistä on hyvä ammentaa sielun ja ruumiin ravintoa kortittomankin... Toki puolukatkin tuli testattua, toimivat myös talkkunajauho kyytipoikana. (Mutta em. tavaraa ei taida löytyä kuin syvältä Hämeestä juuriaan kaivavien komeroista...) Paha vaan kun laskuja voi maksaa netinkin kautta, joten rahat voivat huveta vaikkei vinguttamaan pääsekään :)Tsemppiä mea!

Ainoa oikea puolukkapuuro tehdään ruisjauhoihin! Lopuksi sekaan loraus siirappia.

Taitaa kevät olla pinseriläläisten kustannuspaikoilla kaiken maailman arviointia pullollaan. Viimeisenä työpäivänä ennen lomaa pääsen käymään ensimmäistä kehityskeskustelua uuden esimieheni kanssa. Saavatten meille alaisille sun muille "hyvän mielen" kesälaitumille lähdettäessä, hah!

Kun meidän huushollissa menee oikein tiukille, tarjoan lounaaksi kaurapuuroa ja mustikkasoppaa. On muuten hyvää ja terveellsistä :)

Kaurapuuro on tosiaan nimittäin kova juttu, on kokeiltu ja ryynejä on sydänystävällisinä ja ilman vielä kaapissa riittänyt. Puuroonkin voisi sotkea puolukoita, ehkä.

Meillä tuolla alkukodossa sitä ruokaa, joka tehdään puolukoista ja ruisjauhoista uunissa pitkään hauduttamalla sanotaan ressukaksi. Mummo imelsi sen hellan reunalla, siirappia ei mummon komerossa tunnettu.

Ai niin, ja se leipäkone.

Joo, ne kehityskeskustelut. Se se on riemun paikka. Sinne pöpelikköönkin menisin mieluummin.

Vaihdetaan paikkoja. Voisin vaikka maksaa jos saisin kehityskeskustella pöpelikön sijaan.

Et maksaisi, usko pois. Et edes halua. Kukaan ei voi oikeasti haluta kehityskeskustella.

Eikun, korjaan, olen tavanut yhden mutta se haluaa myös itsearvioitua ja osaamiskouluttautua ja esimieskouluttautua ja benchmark-kouluttautua ja laatukirjoittautua ja BSC-opittautua. Sitä ei lasketa.

Niin. Ylänurkassa oleva kuva jonka olet napannut sellisi ikkunasta paljastaa tarkkanäköiselle paljon. Oletko ehkä miespuolinen elinkautisvanki joka on kehittänyt roolielämän? Kultainen kuukkeli kätkettynä patjaan mietit illan pimeydessä tarinoita elämästä muurin ulkopuolella. Peltisen ruoka-astian kolahtaessa oviluukusta, -on päivän kohokohta. Itsearviointipäivä? Onko se itsetutkiskelupäivä tai peräti ona....? Ei sentään, ADSL sellissä ja haaveet on elämän suola. Kyynel silmänurkassa unelmoit autoista ja ulkomaanmatkoista. Unelmasi on todellisempia näin , kun ne on kuin päiväkirja. Kansainvälinen kohu-uutinen tulee olemaan kun tatuoitu kuusikymppinen mies joskus vapautuu sellistään ja kirjoittaa kirjan kokemuksistaan. -ei vaineskaan, joku nainen oli oikeasti jossain paikallisradiossa, -vai oliko sittenkään?

Siinä kun itsearvioituu ja osaamiskouluttautua ja niin edelleen, niin sujahtaa työpäivä mukavasti ilman että tarvitsee tehdä pätkä(äkään)töitä. Fiksu ihminen.

Minä täytän työpäiväni lukemalla blogeja, kirjoittamalla omaan ja muiden blogiin, interaktiivisella foorumikäyttäytymisellä ja yleisellä netissä liikkumisella.

Tuossa muuten puolukka-kaurapannarin ohje, lainaa kananmunat naapurista ja sovella jos ei kaikkia aineksia löydy..

http://www.myllynparas.fi/portal/suomi/reseptit/jalkiruoat_ja_valipalat/letut_ja_pannarit/puolukka-kaurapannari/

Kuluuhan tämä päivä näinkin.

Tapsukka myös napsuttaa pakastettuja+sula-
tettuja puolukoita (tosin hampaat irvessä),
koska tässä tapauksessa jääkaapid naukuvat
muuten tyhjyyttään, sillä rahad ovad juodud
ja siksi jääkaapid tyhjäd.

Meillä saisi syödä töissä palkkansakin etukäteen. Kulunvalvonta-avaimella saa maksaa lounaan ja välipalat. Kukas siinä sitten enää kotona ruokaa tarvitsisi, ellei olisi Reiskaa, jonka massu naukuu tyhjyyttään, kun kotiin pääsee.

Joskus nuorna sinkkuna tuli syötyä vain töissä, nyt pitää natustaa kotona. Pannari kuulosti hyvältä, tee sitä. Tai sitten ala juosta tamperelaisia polkkaajia läpi aina ruoka-aikaan.

Sain sen ADSL:n, kun käyttäydyin hyvin. Samasta syytä sain houkuteltua vankilan pyskologin esiintymään radioon Meana. Muuten se meni hyvin mutta hiukan se mokas siinä kohdassa, jossa se rupes höpöttään jotain hyvästä ihmisestä. Mutta ystävistä se puhui totta, täällä on jokalajia coveria. Niin siis, oikeastihan Mea on 150-kiloinen tamperetukkainen tatuoitu 65-vuotias karju, joka rakentaa junaratoja ja järjestelee kaapissaan sivupersooniaan, joista hankalin kurissapidettävä on se salarakas. Pojat muuten lähettää terveisiä sulle Murphy.

Kiitos Iinalle reseptistä, suhtaudun kyllä hiukan ennakkoluulolla noihin, missä heti alussa sanotaan, että pyöräytetään jotain. Kun vääntämiseksi se aina kaatuu. Kananmunia ja kauraleseitä on. Ruskeaa sokeria löytyy palana. Maitoa vaan uupuu. Eiköhän siitä vipsipuuron kaveriksi ole. Ja voittaa se aina nämä sellin ruuat.

Vai on Tapsukan rahad juodud, siinähän kävi sitten vähän niinkuin entiselle tytölle. Ei minulle. Tytöt kertoi. Tai siis pojat.

Pidä Mary vaan Reiska tyytyväisnä miesnä. Kaiken muun saa kaupasta mutta ei kunnon miestä.

/me tarjoaa mealle puolet aamupalavoikkaristaan.

Sööttiä, kiitos. Mutta ei tämä voi syödä nyt, kun oli se juurihoito. Paitsi ehkä vipsipuroa.

Meillä vietettiin tuossa männä viikolla ihan kehityskeskusteluvalmennuspäivää. Luitte aivan oikein. Meitä siis valmennettiin kehityskeskustelemaan.

Hooh. Ja pöpelikössä rymyttiin puolitoista viikkoa sitten.

Että ei lopu nämä hulludet ihan kesken...

Miltä kastemadoissa makaaminen tuntuu?

Eksynyt on nyt kyllä laittanut niin pahan yhtälön, ettei edes meidän itsearviointipäivän valmennuskurssi ole mitään. En ymmärtänyt silloinkaan pointtia.

Sanoinko minä Mika maanneeni kastemadoissa. Noup. Minä inhoan sitä enemmän kuin itsearviointia, enkä ole sielläkään käynyt. Menen heti arvioimaan itseni, jos kastemadot käyvät uhkaamaan. Toisaalta voisihan sitä kokeillakin, kaikkea pitää kokeilla paitsi ... no ehkä juuri sitä kastemadoissa makaamista. Aamuisin se olisi nyt kyllä helppoa, kun tyhmät kastemadot lötköttävät asfaltilla. Kysyn vaan, että miksi. Miksei ne mene koloihinsa. Pyöräilijä ajaa päälle ja kellään ei ole kivaa.

No, seon ihan normaalia ja ei se mitään.
mea:lle:
Mielestäni ihan hyvä hymy-mea tuoss aluss.
Ja se face on käännetty sinne toiseen suun-
taan. Olis kyllä kiva nähdä se oikea Meakin.

Jaa toi selkäkö hymyilee? Toisaalta, miksei selkä sitä tekisi, hymyileehän äänikin. Mea on blogissa erittäin hyvin näkyvillä vähän niinkuin radio on paras televisio.

Kastemadothan lötköttävät aamuisin asfaltilla siksi, että kaksivuotias tyttäreni voi tarkkailla niiden elämää. Että puhuuko ne, osaako ne uida, onko ne paksuja, pitkiä, pieniä, isä- vai äitimatoja. Hän katselee myös lumoutuneena kirjaa, jossa on läjäpäin 3D kuvia maaliman ötököistä, suurennettuja yksityiskohtia tuntosarvista ja jaloista ja sen sellaisesta. Siinä on myös kuva kastematoröykkiöstä, enkä koskaan voi enää katsoa sitä ajattelematta, mitä tuntuisi kieriskellä siinä. Iiiih...

Tästä lähin en voi enää koskaan ohittaa lötköttävää kastematoa pysähtymättä ja miettimättä, että onko se äiti vai iskä ja mistä tulossa, kaipaakohan sen lapset sitä. Entä, jos se on liiskana! Nyt en voi vaan unohtaa sitä, että joku mato oli liiskana, kun sehän on jonkun isä tai äiti tai veli tai sisko ja niillä on kauhea huoli, kun se ei tule kotiin.

Huoh. Entäs, kun alkaa näkyä etanoita.

Etanoita näkyy jo. Täällä päin riittää etanoiksi laskettavia isoja lehtokotiloita enemmän kuin kastematoja. Varsin mielenkiintoisia kohteita nekin pienen tutkijan mielestä. (Puhumattakaan muurahaisista ja hämäväkeistä. Hämäväkit osaavat kiivetä.)

Puutarhojensa vaalijat ovat jyrkästi eri mieltä. Keväisin paikallislehden yleisönosastossa jaellaan auliisti kotilon hävitysvinkkejä olutansoista pyykkipulveri-kikka-kolmosiin.

Tämä seutu on etanakammoisten painajainen. Tuhansia kotiloita vaeltamassa sinne ja takaisin. Kiireisen kulkijan pyörien, tai joskus jopa jalkojen alta kantautuu kevätaamuun loppumaton liiskautuvien kotiloiden rasahtelu. Ei ole kaunis ääni aamussa se.

Pyörätietä ylittävät etanat olivat viime kesänä yli viisisenttisiä, lähes inhimillisiä, joten niiden yli ei voinut ajaa, mikä taas teki etenemisen aika vaikeaksi.

Hämäväkkejä ja enatoita ja katsematoja, on siinä pienellä ihmettelemistä. Ja nyt isollakin.