Naisen asiakassuhde kampaajaan voi olla lyhyt ja traumaattinen tai pitkä ja onnistunut. Se voi olla väliaikainen kokeilu, jonka jälkeen palataan nöyrtyneenä oman kampaajan luo. Esmes muuttaminen saattaa vaarantaa suhteen siihen "ainoaan oikeaan kampaajaan", ja ennen uuden löytämistä saattaa joutua kokemaan monta pettymystä. Nainen saattaa pitää kampaajaa "koeajalla" kolmekin vuotta.

Nimim. "Mies, joka ajaa oman päänsä sellaisella surisevalla keritsimellä ja on käynyt parturissa viimeksi 1980-luvun lopulla."

Parturi-kampaajalla (sanoisin mielelläni heitä partureiksi, mutta kun ei mulla ole partaa) käynti on ärsyttävää. Koko hoidon kestävä "mitä sä opiskelet - mistä sä oot kotoisin - mitä hoitoainetta sä käytät" -utelu. Siksi suosin parturiopistoja: siellä tukanleikkaaja keskittyy työhönsä ja minä saan keskittyä imemään vuosittaisannokseni Seiskaa.

Totta: oman vakikampaajan lähteminen äitiyslomalle romuttaa koko hellästi vaalitun suhteen, johon olennaisena osana kuuluu se, että turhia ei löpistä. Uuden kampaajan löytäminen taas on vaikeata ja herkkää touhua, joka saattaa kestää niin kauan, että vanha jo tulee takaisin äiditsemästä. Mutta ei se aina niin helppoa ole sekään; jos uusi osoittautuu hyväksi, niin vanhaan ei viitsisi palata, mutta lojaalisuus taas pakottaisi sinne.

Pahimmassa tapauksessa pitää suhteita useisiin kampaamoihin ja tuntee itsensä roistoksi.

Uskaltaisin väittää että suklaa on myös voimakas piriste naiselle.

Jaapa jaa, ehkä joskus ja jouluna. Suklaa on hämäränhyssyn piristeitä. Mutta keväällä tarvitaan jotain, jonka näkee muutkin. Järeämpiä piristeitä.

Kampaajista kannattaa lukaista enemmän kuin osuva juttu Katja Kallion kirjasta Tyypit. Mutta sitä ennen, jos hyvää kampaajaa kaipaat, niin mieluusti saat omani yhteystiedot. Sillä kun hyvän kampaajan kerran löytää, niin siitä ei hevillä luovu...

Juuri eilen kerroin ystävälleni, että Tyypit pitääkin lukaista.

Hyvän kampaajan löytämiseksi on aina kaikki vinkit tarpeen; löysitkö uuden hyvän Helsingistä. Kaupunkia muuttaessa onkin aina vaikeata, kun pitää hakea uusi vakipaikka ja löytää vielä mieleinen, niin kuin Kasa-Jussi jo totesikin.

Minulla meni viisi vuotta etsiessäni itselleni sopivaa kampaajaa ei enää niin kovin uudesta kotikaupungistani. Oli ne muutkin "ihan ok", mutta tämä nykyinen on Se Oikea. Ah auvoa.

Niin, se on Ah ja Voih. Silloin, kun kampaaja on niin tuttu, että tietää tukan pyörteet ja minun makuni ja minä voin vaan istua ja vaikka nukkua, niin silloin on rentouttavaa (paitsi, että oikeasti tietenkin luen Nykypostin ja Seiskan).

Kampaajan etsiminen on niin haastavaa puuhaa, että puhelinluettelosta ei siinä ole yhtään mitään apua. Parasta on jos tuntee jonkun, joka tietää jonkun hyvän, jota suositella. Olen löytänyt oman Täydellisen Hiustaiteen Mestarini jota en vaihda, en edes 180 km:n välimatkan vuoksi.

Noinhan se menee; katselee kavereiden päitä ja kyselee, että missä ja pääseekö sinne helposti. Mutta ei ole helppoa aina silti löytää omaa, sillä minun pääni ei ole kaverin pää ja minun tukka ei ole samasta lajista tehty. Ja sitten, kun sen helmen löytää, niin sitten kampaaja muuttaa tai jää äitiyslomalle tai itse muuttaa, joten kaikki taas alusta.

Tarkemmin ajatellen, ei tämä ole helppoa ollenkaan, tämän piristeen käyttö.

Mie löysin omani juuri kavereiden päitä katselemalla, enkä enää aio luopua. Palattuani Helsinkiin palasin myös samaan kampaajan tuoliin, ja täytyy sanoa että lahtelaisten kauhukokemusten jälkeen olo on ollut kuin olisi kotiin palannut. Auvoa!

Eräs tuttuni on käynyt Helsingissä kampaajalla jo kolmesta eri kaupungista ja ymmärrän sen hyvin, sillä hyvä kampaajakäynti on kuin pieni loma, siihen kannattaa panostaa. Etenkin, kun ei iltaisin pääse kotikaupungissakaan ja lauantai on siihen kuitenkin käytettävä, samallahan siitä ottaa iloa irti enemmänkin.