Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatun ja Patun fantasiaseikkailu
Otava, 2023
48 s.

Jo 20. varsinainen Tatu ja Patu -kirja on tavallista pidempään odotettu teos. Aikaisemmin Tatu ja Patu -kirjoja on ilmestynyt yksi vuodessa, mutta viime vuonna Aino Havukainen ja Sami Toivonen pitivät ansaitun välivuoden. Uusi kirja on siten erityisen tervetullut. Tatun ja Patun fantasiaseikkailu kuuluu Tatun ja Patun uskomattomat seikkailut -sarjaan, jonka aikaisempia osia ovat Tatu ja Patu supersankareina ja Tatun ja Patun avaruusseikkailu.

Ollaan siis genreviihteen äärellä. Tatun ja Patun fantasiaseikkailu ottaa kimpun fantasiatarinoiden kliseitä, ravistelee ne uuteen outolalaiseen asentoon ja pistää Tatun ja Patun seikkailemaan kiehtovassa fantasiamaailmassa. Kirjan kansilehdiltä löytyy luonnollisesti fantasiamaailman, Kadonneen usvan maan, kartta, jossa on jo paljon herkullista vitsailua, viittauksia fantasiatarinoihin ja sanaleikkejä: oma suosikkini on Caŝtutjos-kosket.

Tarina alkaa, kun Tatu ja Patu lukevat Legenda Avathorin valtiattaresta -kirjaa (37. kertaa). Iltapesulla peilikaapista paistaa mystinen valo. Pojat varustavat itsensä Patuman Suihkuvelhoksi ja Tatuman Tahnaparraksi ja päätyvät ryömimään kaapin läpi ja löytävät itsensä Avathorin valtakunnasta, jossa valtiatar Una kaipaa heidän apuaan. Maaginen alkukivi on varastettu ja se pitäisi löytää! Tatuman ja Patuman saavat luonnollisesti avukseen muutaman seikkailijan ja näin pelastusretki voi alkaa.

Tatun ja Patun fantasiaseikkailu on takuutoimivaa Tatu ja Patu -viihdettä. Tarina on hauska ja kuten aina, sivuilla on runsaasti tutkittavaa ja etsittävää niin lapsille kuin aikuisille. Taukoja julkaisuaikataulussa saa ehdottomasti pitää, jos se auttaa pitämään kirjasarjan laadun näin korkealla.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Kirsti Kuronen: Paha puuska
Karisto, 2015
75 s.

Kirsti Kuronen on suomalaisen säeromaanin pioneeri, joka kirjoitti säeromaaneja jo varhain. Paha puuska on vuodelta 2015. Muodoltaan pieni säeromaani käsittelee suurta ja raskasta aihetta: se kertoo Hillasta, jonka veli Lauri menee junan alle. Hillalle jää vain tyhjyys ja kysymykset: miksi? Mitään syytä ei kuitenkaan ole.

Tällainen vaikea aihe sopii säeromaaniin hyvin: säkeiden näennäinen kepeys  tasapainottaa aiheen raskautta. Kuronen sanoo vähällä paljon. Tapahtumat käydään läpi nopeasti, tarina etenee vauhdilla, mutta tunteita ehditään silti käsitellä paljon. Sujuvasti etenevä teksti toimii varmasti hyvin monen tasoisille lukijoille.

Vaikka tämä nuortenkirja onkin ja nuorista kertoo – Hilla on 14-vuotias – niin tunteet ovat tietysti yhtä lailla päteviä aikuisillekin. Kyllä tämä tarina aikuisellekin lukijalle ihon alle pääsee. Jos on ikinä joutunut kohtaamaan vastaavan menetyksen tai edes miettimään jonkun kohdalla ”miksi”, Paha puuska puhuttelee kyllä.

Eikä Kuronen tietenkään anna mitään lopullista vastausta, sellaistahan ei voi saada, mutta jotain näkemystä sentään. Kannattaa siis olla välittämättä kirjan aika kamalasta kansikuvasta ja tutustua Hillan tarinaan. 

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Jonas Eika: Auringon jälkeen
Kosmos, 2023
Suom. Kari Koski
160 s.

Surrealistinen novellikokoelma, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 2019 – siinäpä tarpeeksi täkyä kustantamon luettelosta saamaan minut tarttumaan asiaan. Auringon jälkeen -kokoelman luettuani jään tosin ihmettelemään, mitä Pohjoismaiden neuvoston palkintoraati on oikein ajatellut; novellien surrealismia en sentään käy kiistämään.

Tanskalainen Eika (s. 1991) debytoi romaanilla Lageret Huset Marie vuonna 2015. Efter solen seurasi vuonna 2018 ja keräsi joukon muitakin palkintoja. Mitään muuta Eika ei ole sitten vielä ehtinyt kirjoittamaan.

Auringon jälkeen koostuu viidestä novellista, joista kaksi on oikeastaan saman novellin irrallisia osia. Kokoelman aloittaa novelli ”Alvin”, jossa matkalainen saapuu Malagasta Kööpenhaminaan työkeikalle, tekemään töitä pankin IT-osastolla. Kööpenhaminaan saapuessaan hän huomaa pankin tuhoutuneen täysin, rakennus on romahtanut. Mies kohtaa muukalaisen, johon tutustuu ja jonka luokse hän menee yöpymään – hänen kun olisi pitänyt majoittua romahtaneen pankin vierashuoneeseen. Muukalainen on Alvin, omituinen perijä, joka keinottelee johdannaisilla. Miehillä on kiehtovia seikkailuja yhdessä.

Kokoelman merkittävin novelli, kahteen osaan jaettu ”Bad Mexican Dog” kuvaa Cancúnissa työskentelevien beach boy -nuorukaisten elämää. Rantaklubilla työskentelevät boyt palvelevat turisteja, täyttäen näiden toiveita, ja yrittäen päästä jonkun varakkaan turistin henkilökohtaiseksi boyksi hyvien tippien toivossa. Beach boyt myös tekevät hyvin häiritseviä rituaaleja auringonvarjojen kanssa, osallistuvat turistien kiristämiseen ja kuka tietää mitä – novelli saa todella surrealistisia ja kummallisia käänteitä.

”Rachel, Nevada” kuvaa Nevadaan muuttanutta pariskuntaa, jossa toinen puolisoista on liittynyt paikalliseen ufokerhoon ja toinen taas kohtaa autiomaassa jotain kaukaa avaruudesta tullutta. ”Minä, Rory ja Aurora” hahmottelee kolmen ihmisen kuviota, johon liittyy raskaana olemista, runsaasti kodittomia, huumehöyryisiä rituaalimenoja ja pakkotyötä teollisuuden hyväksi omituisissa oloissa.

Jos nauttii omituisesta surrealismista, joka ei suotta todellisuuteen tai johdonmukaisuuteen takerru, Auringon jälkeen voi hyvinkin olla mielenkiintoinen lukukokemus. Ihmettelen silti sen saamia palkintoja, sillä minut kokoelma jätti kovin kylmäksi. Omituisuutta omituisuuden itsensä vuoksi, shokeeraamista shokkiefektin vuoksi, siltä tämä tuntuu. En saanut novellien omituisuudesta kummempaa otetta. Jotain tolkullisempaa seuraavaksi, kiitos!

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Juhani Aho: Juha
SKS, 1994 (alunperin Otava, 1911)
184 s.

Juhani Aho (1861–1921) on pitkän uran tehnyt kirjailija, yksi ensimmäisiä suomeksi uransa tehneitä ammattilaisia. Aho tunnetaan erityisesti lastuistaan, mutta romaanejakin on jäänyt elämään. Suurimpana niistä ovat varmaankin edelleen kouluissa luettava Rautatie ja tämä Juha, josta on tehty muun muassa parikin oopperaa ja ainakin neljä elokuvaa.

Juha on jonnekin epämääräiseen historialliseen ajankohtaan – 1600- tai 1700-luvulle, puitteista päätellen – sijoittuva kolmiodraama, jonka pääosissa ovat Juha, Marja ja Shemeikka. Juha on Ruotsin ja Venäjän rajaseuduilla asuva kaskiviljelijä, kova työmies, vaikka onkin vähän vanhempi. Marja on Juhan vaimo, nuori Venäjän puolelta tullut orpotyttö, joka on Juhan perheessä elänyt ja jonka Juha sitten otti vaimokseen. Vienankarjalainen kauppamies Shemeikka poikkeaa talossa ja piintyneenä naistenmiehenä lumoaa Marjan.

Kun Juhan äiti tulee kylään, eikä jälleen kerran peittele Marjaa kohtaan tuntemaansa vastenmielisyyttä ja suoranaista vihaa, Marja päättää lähteä Shemeikan matkaan tämän lupailtua kuun taivaalta. Juha jää kärsimään yksin kotiin, epätietoisuuden piinaamana: pakotettiinko Marja väkisin Shemeikan mukaan vai lähtikö tämä omasta halustaan? Tuleeko Marja koskaan takaisin, pitäisikö häntä lähteä etsimään?

Epämääräisestä historiallisuudestaan huolimatta Juhaa on pidetty hyvin nykyaikaisena. Tapahtuma-ajalla ei ole väliä, ihmiskuvaus nähtiin hyvin modernina ja yleispätevänä. Juhassa hyödynnetään moderneja keinoja, kuten vapaata epäsuoraa esitystä ja henkilöiden sisäistä puhetta. Tarinaa ei johdata kaikkitietävä kertoja, vaan näkökulma on vuoroin Juhan, Marjan ja vähän Shemeikankin. Lukija pääsee näiden henkilöiden tunnemylläkän keskelle.

Modernein silmin tarina tietysti näyttäytyy aika tavanomaisena kolmiodraamana. Tulee myös mieleen, että tässäkin monogamianormeista poikkeamalla olisi vältetty koko draama. Jos Marja kaipaa elämäänsä vaihtelua – niinkuin varmasti noissa oloissa kaipaakin – olisi leikkinyt leikkinsä Shemeikan kanssa ja jatkanut sitten elämäänsä Juhan kanssa… Mutta ehkäpä se ei sitten ollut vaihtoehto. Ei tässä näinkään hyvin käy, kuten arvata saattaa.

Yli sadan vuoden takainen romaani on edelleen aivan lukukelpoinen. Sanastossa ja puheenparressa on oma vanhanaikaisuutensa, joka ei kuitenkaan liiemmin haittaa lukemista. Jutun juoni on kiinnostava ja historiallinen ajankuva kaskiviljelyn ja heimosotien ajalta antaa oman värinsä. Ehkei kuitenkaan kannata lukea liiaksi dokumenttina: kirjan ilmestyttyä vienankarjalaiset pahoittivat mielensä siitä, millaisena haareminpyörittäjänä ja hamesankarina Shemeikka kuvattiin.

Ei siis hullumpi romaani. Vähän vanhanaikaisesti raskassoutuinen ehkä, mutta jos haluaa kotimaisiin klassikoihin perehtyä, kyllä Juha kannattaa lukea.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Aino Kallas: Sudenmorsian
Otava, 2007 (1928)
96 s.

Niin tänä valkiana Juhannusyönä Aalo, Priidik metsävahdin vihitty vaimo, ensimmäistä kertaa ihmissutena juoksi.

Urakoituani pitkään Aleksis Kiven Kullervon kriittisen edition parissa, halusin valita kurssikirjojen pinosta jotain helpompaa ja nopealukuisempaa. Menin sitten aivan toiseen ääripäähän: Aino Kallaksen Sudenmorsian on pinon kirkkaasti pienin kirja, alle sata pienikokoista sivua, siis melko niukasti ylipäänsä romaani.

Kirja kertoo tarinan 1600-luvun Hiidenmaalta. Tarinan pääosassa on metsänvartija Priidikin vaimo Aalo, joka kuulee metsästä susien kutsun ja päätyy juoksemaan maita ja mantuja ihmissutena. Nuori nainen saa kaiken haluamansa vapauden susilta, mutta kun seuduilla pelätään susia ja kammotaan Saatanan tekoja, on tietysti ilmiselvää, että Aalon luonto tulee ennen pitkää paljastumaan, eikä sen jälkeen ole enää osaa ihmisten maailmaan.

Kallas kirjoittaa hyvin vanhanaikaisella, arkaaisella tyylillä. Se vaatii vähän totuttelua, ennen kuin lukeminen alkaa kunnolla luistaa. Loppuun asti tökkii sanan ”elikkä” käyttäminen sanan ”tai” sijasta. Toisaalta vanha tyyli rakentaa osaltaan tunnelmaa ja vie lukijan tehokkaasti toisenlaiseen maailmaan. Vieraannuttava vaikutus vaikeuttaa lukemista, mutta ei turhaan.

Vaan koko suo ja korpi oli täynnänsä hajuja, joita hän ei vielä milloinkaan ihmishahmossansa ollut tähdellepannut, ja nämä hajuttosin ärsyttivät häntä sangen kiivaasti, niinkuin olisi hänen ollut juostava itsekunkin jäljessä. Sillä ratki ihmeellisellä muotoa, jota ei selvittää taida, hän tarkoillensa tiesi, mikä haju millekin metsänelävälle kuului. Niin hän sieraimissansa vainusi jo kaukaa niinkuin tuiki tuttuna oravan elikkä ketun hajun, mutta myös kurpan, teirin elikkä metson ja vielä lisäksi siilin ja jäniksenkin.

Tarinaan on tietysti helppo lukea jos jonkinlaista symboliikkaa. Rakkaussuhde Eino Leinoon on ollut suosittu pintatason tulkinta, mutta eihän tämä nyt mitenkään yksiselitteisesti rakkauskertomus ole, joten ihan tähän en tyytyisi. Minusta tässä Aalon ja Priidikin välinen rakkaus jää kakkossijalle: tämähän on ennemmin kuvaus naisen vapautumisesta patriarkaalisen yhteiskunnan kahleista, nauttimaan todellisesta vapaudesta, jonka sutena metsässä juokseminen tarjoaa. Lukisin tätä 1920-luvulla naisten oikeuksissa tapahtuneiden edistysaskelten valossa.

Lähes sadan vuoden ikäinen Sudenmorsian on edelleen käypää tavaraa ja kiehtova kertomus kaikille patriarkaatin murskaajille ja naisten vapauden ystäville.