Kristina Carlson: Eunukki
Otava, 2020
94 s.

Pieni, viehättävä kirja. Kristina Carlson on taitava kirjoittaja ja asettuu sujuvasti 1100-luvulla eläneen vanhan eunukin Wang Wein asemaan. Eläköitynyt mies on vapaa velvollisuuksistaan hovissa ja voi pohtia elämäänsä ja sen käänteitä rauhassa.

Wang Wei myytiin yhdeksänvuotiaana hoviin, vanhemmilla oli rahapulaa. Ura vei keittiöapulaisesta haaremiin, välissä sotatoimien kautta, koska joku jossain pahoitti mielensä. Keisarin hovissa kannattaa vältellä vihollisten hankkimista. Nyt näistä asioista ei tarvitse murehtia, sen sijaan voi pohtia kuolevaisuutta ja vaikkapa sukupuolirooleja – eunukin sukupuoleton asema on siihen oiva.

Eunukki on filosofinen kirja. Se ei oikeastaan kerro juuri mistään, mutta on mukavan rauhallista ja leppoisaa pohdiskelua ja tuumailua, suorastaan aforistinen. Kirjasta tarttuu matkaan ajatuksia ja pureskeltavaa. Tämän kanssa kuppi kiinalaista teetä ja rauhallista mietiskelyä!

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Anni Kytömäki: Margarita
Gummerus, 2020
581 s.

Jälleen kerran vaikuttava teos Anni Kytömäeltä. Kirja vaikutti hämmentävän ohuelta Kytömäen aikaisempien tiiliskivien rinnalla, mutta selitys löytyi uudesta markkinoiden ekologisimmaksi kehutusta paperilaadusta, joka teki sivuista ohuita ja kirjasta tuntuvasti runsasta sivumääräänsä ohuemman. Hauska nähdä aatemaailmalleen näin uskollinen kirjailija.

Margarita on polveileva tarina, jossa on Kytömäen kirjoja lukeneille tuttuja aineksia. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1950-luvulle, päähenkilönä on nuori hieroja Senni Sarakorpi, joka työskentelee Kankariston kylpylässä jatkosodassa kaatuneen isänsä jalanjäljissä. Sateisen kesäyön tapahtumat johtavat kauaskantoisiin seurauksiin, jotka vievät Sennin lopulta pois kylpylästä.

Myöhemmin Senni löytää tiensä Helsinkiin, jossa tarvitaan apujoukkoja polioepidemian uhrien avuksi. Senni pääsee siinä sivussa opiskelemaan lääkintävoimistelua ja kohtaamaan uudenlaista elämää pääkaupungissa.

Margarita oli hieno kirja, jossa ei toisaalta pintapuolisesti tapahdu suuria asioita, mutta jossa kuitenkin riittää pureskeltavaa ja ihmeteltävää. Luonnon kuvaus on totuttuun tapaan erinomaista ja on hauskaa, miten jokihelmisimpukka nousee yhdeksi kirjan henkilöistä. Mielenkiintoista on myös ajankuva 1950-luvulta, kun valtiolliset velvollisuudet ja sodasta toipumisen tuomat vaatimukset kohdistuvat niin ihmisiin kuin luontoonkin. Hyvät pyrkimykset voivat kääntyä yksilöitä vastaan, kun yksittäinen ihminen ei pystykään vastaamaan vaatimuksiin.

Rohkenisin tässä kohtaa nostaa Margaritan parhaaksi tänä vuonna lukemakseni kotimaiseksi romaaniksi. Hieno teos kaikin puolin, todella antoisa ja nautinnollinen lukuelämys niin kielensä kuin sisältönsä puolesta. Anni Kytömäki on noussut vaivihkaa suosikkieni joukkoon.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Tommi Liimatta: Saaret kuin sisaret
Like, 2019
318 s.

Olihan tämä melkoinen mysteeri. Suhtauduin vähän varauksella, kun olin sattunut vilkaisemaan aika hajanaisia Goodreads-arvioita ennen lukemista, mutta kyllä tämä minulle maistui. Tommi Liimatta – jonka kirjallinen tuotanto onkin minulle muuten Absoluuttisen nollapisteen sanoituksia lukuunottamatta vierasta – onnistuu pyörittelemään kasaan omalaatuisen mysteeritarinan.

Tapahtumat sijoittuvat Beringinsalmessa olevalle pienelle saarelle, jossa on eliitin retriitti. Sinne kokoontuu sekalainen seurakunta väkeä henkilökunnan käsittelyyn. Retriitissä ollaan nimettömiä, vain numeroiksi typistettyjä, henkilökuntaa myöten, mutta eihän se ihmisten kanssa koskaan ihan niin mene. Taustalla kuohuu maailma, joka ei ole ihan meidän, vaan jonkinlainen vähän levottomampi tulevaisuudennäkymä, sen vähän perusteella, mitä Liimatta maailmasta verhoja raottaa. Ilmeisesti se on kuitenkin paikka, josta on ihan mukava päästä vähän pakoon.

Retriitti alkaa tavanomaiseen tapaan, omine alkuhankaluuksineen ja sopeutumisvaikeuksineen, mutta sitten alkaa tapahtua: yksi retriitin vieraista menehtyy ja yksi henkilökunnastakin katoaa. Vieraiden keskuudessa alkaa nousta pelkoa ja huolta. Pian ollaankin täysiverisen murhamysteerin äärellä. Kertojana häärii Kuvaaja, jonka tehtävänä on taltioida retriitin tapahtumia videolle, mutta Kuvaajallakin tuntuu olevan monenlaisia erikoistaitoja ja vaiettua menneisyyttä…

Saaret kuin sisaret oli kiehtova mysteeri loppumetreilleen asti. Kuvaaja setvii asioita, tekee tarkkanäköisiä huomioita ja lukijakin tulee vihityksi siinä sivussa monenlaisten salaisuuksien äärelle. Mielenkiintoinen kirja!

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Piia Leino: Yliaika
S&S, 2020
232 s.

Olipas nopealukuinen juttu. Luin käytännössä yhdellä istumalla. Piia Leino on onnistunut luomaan oikein mallikelpoisen dystopian, joka kommentoi nykypäivän politiikkaa maalailemalla pelottavan uskottavan tulevaisuuskuvan 2050-luvun Suomesta. Tämä sopisi sanakirjaesimerkiksi yhteiskunnallisesta scifistä.

Leinon maalailemassa tulevaisuudessa huoltosuhdeongelmat on ratkaisu yksinkertaisella tavalla: 75-vuotiaat menettävät kansalaisuutensa ja mikäli henkilö täyttää 76 vuotta, valtio takavarikoi välittömästi kaiken omaisuuden, eikä perillisille jää mitään. Niinpä ihmiset tekevät hallitun itsemurhan täyttäessään 75 vuotta. Huoltosuhde kiittää ja kaikki on kultaista.

Paitsi kun ei ole. Annastiina Kankaanrinta on tehnyt aikoinaan hienon nousun toimittajasta politiikkaan ja pääministerin uudeksi puolisoksi. Ikärajalaki on Kankaanrinnan idea, vaikka ei Kankaanrinta ihan sitä tällä tavalla ajatellut – vain vapaaehtoisena mahdollisuutena välttyä perintöverolta tekemällä itsemurha 75-vuotiaana. Laki on kuitenkin muuttunut myöhemmin pakoksi.

Tämä kaikki tapahtui 2020-luvulla. Kirjan nykyhetki on 2050-luvulla, jolloin Kankaanrinta täyttää 75. Loppu on huolella suunniteltu, mutta joku kirraa vastaan. Kankaanrinta ei saa päätettyä sopivia viimeisiä sanoja lausuttavaksi ennen median edessä tapahtuvaa kuolemaa. Paniikki iskee päälle ja Kankaanrinta pakenee ”metsämummoksi”.

Leino kuvaa 2050-luvun maailmaa yksinkertaisesti ja tehokkaasti. Kirja ei turhia sanoja tuhlaile, vaan on hyvin taloudellinen ja tehokas ideansa esittelemisessä. Kirja on painava kannanotto vanhenemiseen, vanhustenhoitoon ja myös kaikenlaisten paperittomien asemaan. Hienoa yhteiskunnallista scifiä tosiaan.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.