Tänään ruokalistalla oli uudentyyppisiä makuelämyksiä. Tortilloita olemme syöneet useamminkin, mutta tänään kokeilimme niiden lähisukulaisia, pitaleipiä. Leipien täytteeksi meillä oli sipulilla ja paprikalla jatkettua jauhelihaa, suolakurkkua, salaattia ja valkosipulikastiketta. Hyvää oli!

Pitaleivät ovat minulle vanhempi tuttavuus, joskus lapsena niitä syötiin välipaloina. Meni ihan hyvin täydestä ateriastakin nyt, kun kolme leipää söi… Johanna, jolle leivät olivat uusi tuttavuus, tuntui myös pitävän. Perinteisten Sam-merkkisten leipien sijasta oli eri merkkiä olevia leipiä, mutta nepä olivatkin parempia. Pienempiä, jolloin pakettiin mahtui viiden sijasta kahdelle paremmin sopivat kuusi leipää ja lisäksi niissä oli kätevä rei’itys, jonka avulla leivän sai repäistyä auki näppärästi.

Hyvää ja täyttävää!

Pitkään metsästimme, mutta viimein löytyi. Valion uusia Fanny-vanukkaita, nimittäin. Omena-karamelli kuulosti makuna sen verran herkulliselta, että pakko oli testata. Valitettavasti kun sitä lopulta löysimme (kummallinen lanseeraus: mainoksia on, mutta tuotetta ei kaupoista löydy!), oli se melkoinen pettymys. Karamelli ei ollut tarpeeksi makeaa ja omena tuntui lähinnä esanssisena sivumakuna. Pah. Syön tavallista karamellivanukasta mieluummin kuin tuota ihan koska tahansa.

Eipä sitä leipää kummempaa ruokaa tarvitse saadakseen huikeita aistinautintoja. Tällä hetkellä fiilistelen Talkion yrteillä maustetun Primo-rustiikkiciabattan parissa. Seurana puolisen litraa English Breakfastia sokerilla ja maidolla maustettuna. On hyvää! Talkion oliivi-foccaccio on sekin kerrassaan erinomaista.

Kotitekoinen leipäkin maistuu, joskin omista tekeleistäni puuttuu vielä hieman rutiinia. Tahtovat jäädä silloin tällöin vähän keskeneräisiksi. Onnistunein suoritukseni viime aikoina on jokin aika sitten sipsidippipussin kyljestä poimimani valkosipulileipä – perustaikinaan nakataan sen sipsidippipussin sisältö, ja johan tulee hyvää.

Äh. Ruokakateus on ikävää. Tänäänkin katselin kaihoten Johannan lautasta Attilassa, riistapiiras kun näytti huomattavasti houkuttelevammalta (ja maistuikin paremmalta) kuin itse valitsemani perusankea kanasoosi. Pöh. Miksen opi, etteivät nuo Attilan kanakastikkeet koskaan ole itselaitetun kanan veroisia. Riistapiiraassa tosin epäilytti myös palan riittävyys, mutta kaipa se olisi nälän vienyt. Harmittaa!

Testasin jokin aika sitten suurella mielenkiinnolla Fanny-jugurttirahkaa ja yllätyin positiivisesti. Ulkomaanmatkoilta (lähinnä Lontoosta) on nimittäin jäänyt mieleen muistoja hyvistä paikallisista jugurteista, jotka ovat varsin kaukana kotimaisista tarjokkaista (joissa ei toki vikaa ole). Tämä jugurttirahka oli koostumukseltaan ja maultaan lähempänä näitä ulkomaalaisia ja varsin positiivinen kokemus – hintaansa lukuunottamatta.

Toinen kiinnostava uutuus on Maraboun kookossuklaa. Maku ei ole mitenkään hillityn kookoksinen, vaan suorastaan julkea. Lopputulos on kovin makea, mutta hyvä. Levyn syöminen yhteen putkeen on makeuden vuoksi vaikeaa, mutta en ole varma onko kyseinen ominaisuus varsinaisesti negatiivista.