Mikko Saari bloggaa toisinaan
Alkaa pikkuhiljaa maistua puulta päivän koodausurakka. Olen kesäkuun alusta siirtänyt Seurapelikerhon tilastopalvelua tekstitietokannoista MySQL-pohjaiseksi ja työtä on riittänyt. Tänään urakka on edennyt ehkä 2,5 tuntia ja hiljalleen alkaa tympiä… Rajansa kaikella, vaikka koodaaminen sinänsä mukavaa onkin.
Mikä parasta, sitten kun työ on tehty ja järjestelmä toimii MySQL:n kanssa mukavasti, alkaa varsinainen urakka, eli uusien ominaisuuksien kehittely…
Hankin kesäkuun alussa luottokortin. Nettikauppoja onkin tullut sittemmin koluttua: pelejä olen hankkinut niin Saksasta Adam Spieltiltä kuin Englannista eBayn kautta. Elokuvia on tilattu Playsta ja ensimmäinen kirjatilaus Amazoniin lähti tänään. Musiikkia olisi tarkoitus tilata V/Vm Test Recordsilta lähitulevaisuudessa.
Luottokortti on siis osoittautunut varsin käyttökelpoiseksi. Se avartaa ostosteluhorisonttia mukavasti. Minkäs teet, kun maku on niin hienostunut, ettei kotimaan tarjonta riitä (tai vaihtoehtoisesti hinnat ulkomailla ovat tuntuvasti edullisempia). Pankkikorttikin on osoittaunut aikaisemmin käyttämääni Visa Electronia kätevämmäksi – vielä. Toivoisin Electronin kuitenkin yleistyvän, se on kuitenkin aika näppärä kortti ja sopii nuorisollekin mainiosti. Vielä siihen vain ei voi luottaa.
Luottokortti on siis välttämätön nimenomaan nettikauppojen vuoksi. Jos Visa Electron kelpaisi nettikaupoissa, en olisi hankkinut luottokorttia. Toivoisinkin toisaalta muidenkin maksutapojen yleistyvän. Olisi näppärää maksaa vaikka Solo-maksulla ulkomaillekin. Melko moneen paikkaan kelpaava PayPal tukee Suomea nykyään sen verran, että PayPal-tililtä saa siirrettyä rahaa suomalaiselle pankkitilille. Sama kun toimisi toisin päin, olisi PayPalkin kelpo vaihtoehto ja mahdollistaisi esimerkiksi eBayn käytön. Nyt PayPalin käyttäminen edellyttää käytännössä luottokorttia.
Kirjoitin arvostelun Colorettosta. Samalla päivitin hieman peliarvostelujen linkkejä.
Katseltiinpa elokuvia. One Hour Photo oli odotuksien mukaisesti kerrassaan mainio. Robin Williamsista olen aina pitänyt jossain määrin, mutta miehen komediaroolit ovat alkaneet vähän tympiä. One Hour Photossa Williams tekee kuitenkin aivan nerokkaan suorituksen lähimarketin yltiöystävällisenä valokuvausliikkeen miehenä. Vähän liiankin ystävällisenä… Williamsin esittämä Sy Parrish pärjää minun mielestäni pelottavuudessaan Hannibal Lecterille, vaikka tyyli onkin toinen.
Elokuva oli visuaalisesti varsin nautinnollinen. Tapahtumapaikat olivat luonteeltaan erilaisia: Yorkinien koti lämmin ja miellyttävä, marketti superkliininen ja Parrishin koti kolkko. Tunnelmat välittyivät hyvin. Muutenkaan juttua ei kerrottu liian alleviivaavasti, vaan elokuvaa katsellessa sai itsekin vähän miettiä. Suosittelen!
Product placement -osasto oli muuten mielenkiintoista: leffasta omaan silmääni sattuivat vahvasti Hello Kitty -lelut, Tekkeniäkin pelattiin ja vahvasti mainostettiin myös Neon Genesis Evangelionia, nimikin mainittiin varsin selvästi pariin otteeseen. Mielenkiintoista… Ja miksi perheen poika pelasi juuri jalkapalloa? Siksikö, että laji kaipaa Yhdysvalloissa kovasti lisäjulkisuutta tullakseen suositummaksi?
FearDotCom ei Suomessa päässyt teatterilevitykseen laisinkaan, mutta eipä haittaa. IMDB:ssä elokuvan arvioiden keskiarvo on huikeat 3.3, mikä on mielestäni oikeus ja kohtuus. Elokuvassa ei ollut pelottavaa kuin se, miten huono se oli… Vikoja riittää. Ärsyttää, kun kaikkialla oli pimeää. Pimeä on pelottavaa, totta, mutta miksi ihmeessä poliisiasemalla on pimeää? Miksi oikeuslääkäri tekee ruuminavauksia pimeässä? Jälleen kerran ärsytti täydellisen epäuskottavat tietokoneohjelmat, jännittävän näköisiä selaimia käyttivät… Plääh. Tyhmä elokuva, minkäs teet.
Idea, nettisivu joka tappaa kävijät 48 tunnin päästä, oli Ringin jäljiltä aika kulunut. Ringiin vertaaminen on FearDotComille lisäksi vähän huono juttu, Ring kun oli huomattavasti pelottavampi ja parempi elokuva. Noh, odotukset eivät olleet korkealla, joten pettymyksen sijasta elokuvaa katseltiin naureskellen sen älyttömyydelle. Sunnuntaiaamun viihteeksi se sopi ihan mainiosti, mutta hyvää elokuvaelämystä siltä on kuitenkin turha odottaa.
Mün säännöt löytyvät suomeksi. Kirjoittelen muistakin Mü & mehr -kokoelman peleistä suomennokset ennemmin tai myöhemmin, mutta aloitettakoon tuosta parhaimmasta. Tai niin ainakin väittävät, itselläni ei ole kokemusta kuin The Last Pantherista.