Heavy metal ja postilaatikko täynnä tavaraa

Aamuani luonnehti raskasmetalli. Päivä alkoi Marilyn Mansonilla, josta jazztauon jälkeen siirryin Blood Red Thronen ja Dark Funeralin tarjonnan pariin. Nyt kauppareissun jälkeen linjaa jatkaa The Black Leaguen Ichor, jonka huusin Huuto.netistä ja sain tänään. Kuulostaa asianmukaiselta. Iron Maiden -DVD saapui niin ikään tänään, joten sitäkin pääsen silmäilemään. Odotan mielenkiinnolla. Sattuipa postilaatikosta löytymään vielä pelisuunnittelija Reiner Knizian Dice Games Properly Explained, johon täytyy myös tutustua tarkemmin. Sen satoa niitettäneen vielä kesän keskiviikkopeleissä.

Päivää koristivat näiden iloisten tapahtumien lisäksi vierailu Attilassa Johannaa moikkaamassa ja kaksi sivua tekstiä esseeseen. Kyllä nyt on hyvä mieli.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

Verkkolehteä saatavana

Lautapeliyhdistys Suomen Diplomacy Seura ry:n (jossa vaikutan hallituksen sihteerinä ja webmasterina) julkaiseman Stab!-lehden uusin numero löytyy nyt puolen tunnin työn jälkeen verkosta. Tai siis toiseksi uusin – uusin numero tulee jäsenille postitse, vanhoja julkaistaan netissä numeron viiveellä. Kiinnostuneille suosittelen paperilehden tilaamista ja seuran jäseneksi liittymistä. Tällöin tuet lehden ilmestymistä jatkossakin ja saat lisäksi nauttia kauniin nasevasta kuvituksesta. Kuvia kun verkkolehteen ei ole laitettu, pitäähän tilaajien saada jotain bonusta.

Peliarvioista

Rukkasin tuossa joutessani peliarvioideni arvosteluasteikkoa vastaamaan paremmin tarkoitustaan. Kaikki arvostelut on nyt päivitetty ja pelit arvioitu uudestaan. Suurin osa arvioista sai kokea jonkinlaista säätöä alaspäin. Niin sitä vain vanhemmiten katkeroituu…

Vieraita IBM:ltä

Joku IBM:n robotti on robots.txt:tä kunnioittamatta käynyt antamassa karmaääniä blogin jutuille. Tästä on aiheutunut turhia päivityksiä Päivän pamaukseen… Pitäisi ehkä poistaa koko karmaviritys, kun vain koneet tuntuvat sitä käyttävän.

Maksullista kamaa

Muutama päivä sitten Plastic Passionilta tilaamani levyt saapuivat tänään. Ostoksille minut innosti inboxiin tullut tiedote, jossa mainostettiin Suruajan Todellisuus 666 -demoja. Pakkohan ne oli saada. Seuraksi tilasin hyväksi havaitun Sorb-i-tolin uusimman, Suruajan kokoelmistani puuttuneen sinkun ja Nillyn levyn, lähinnä siksi, että niitä oli enää kahdeksan jäljellä. Ettei harmita, kun loppuvat…

Plastic Passionin alalabel Muovi 111, jonka julkaisuja kaikki neljä ovat, on kyllä mainio laadun tae. Omistan kaikki Muovi 111 -julkaisut, joista yksi on ollut huono (NYXin Siberian) ja yksi jotenkin keskinkertainen (In My Rosaryn First Exit), muut sen sijaan ovat olleet vähintään hyviä.

Amazonista tilatut Potterit saapuivat niinikään tänään, mutta niitä en kyllä pääse lukemaan ennen kuin myöhään syksyllä, epäilen…

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki