Pentti Otsamo: Välittäjä : Kauppa-Lopo kaukana, kaukana Kuopiosta
Suuri Kurpitsa, 2021
63 s.

Tarinat sijoittuvat aina johonkin aikaan, mutta hyvässä tarinassa on aina jotain universaalia ja ajatonta, joka tekee siitä mielenkiintoisen oman aikansa ja paikkansa ulkopuolella. Minna Canthin Kauppa-Lopo osoittautuu tällaiseksi tarinaksi, kun Pentti Otsamon sarjakuva vie sen Tähtien sodan hengessä kaukaiseen, kaukaiseen ympäristöön, epämääräiselle pikkuplaneetalle, jonka purppuraiset sävyt tuovat mieleen takavuosien tieteissarjakuvat.

Planeetalle eksyy Xiaolian Loponen, tmi Kauppa-Lopo, kaupankävijä, jolla on kaikkea muuta kuin moitteeton rikosrekisteri. Niinpä Lopo löytää itsensä suoraan putkasta. Ulos päästyään Lopo päätyy hyväsydämisenä auttamaan leskirouvaa oivallisilla kaupankäyntitaidoillaan, mutta kuten alkuperäisen novellin lukeneet tietävät, kaikki ei lopulta käänny parhain päin, ainakaan Lopolle.

Minna Canthin sanomana on, ettei ihmisen yhteiskunnallinen asema vaikuta hänen hyvyyteensä. Hyvässä asemassa oleva ihminen voi olla katala ja syntyperältään ja olemukseltaan epämääräinen Lopo on hyväsydäminen ja muiden parasta ajatteleva ihminen, puutteistaan huolimatta.

Omalla kohdallani sarjakuvat pääsevät harvoin ”ihan kiva”-kynnyksen yli. Niin ei käy tälläkään kertaa. Otsamon piirrostyylistä ei ole valittamista, tarina etenee selkeästi ja hyvin tehtynä, mutta lopputulos tuntuu silti kovin kevyeltä. Kannattaa silti tutustua, mikäli ajatus Canthin viemisestä avaruuteen kuulostaa hauskalta.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Kim Thúy: Em : Rakasta
Gummerus, 2021
Suom. Marja Luoma
123 s.

Taas on käsissä kaunis pieni kirja Kim Thúyltä. Heti ensi alkuun pitää kehua Sanna-Reeta Meilahtea kirjasarjan upeista kansista: kaikki kolme kirjaa ovat olleet kauniita katsella.

Em kertoo Tâmista, kumipuuplantaasin ulkomaisen isännän ja vietnamilaisen naisen lapsesta, joka syntyy vähän ennen Vietnamin sodan syttymistä. Tâm joutuu kokemaan sodan kauhut ja näkee, millaista hävitystä sota ympärilleen luo. Tâm kuitenkin selviytyy.

Thúy kytkee Tâmin tarinaan Yhdysvaltojen Operaatio Babyliftin, jolla pelastettiin – julkisuustemppuna tai sitten hyvää hyvyyttään – orpolapsia, erityisesti amerikkalaissotilaiden jälkeensä jättämiä, Vietnamista Yhdysvaltoihin. Kirjasta selviää myös, miksi erityisesti Kalifornian kynsisalongit ovat vietnamilaisten hallitsemia.

Em on Thúyn tapaan vähäeleinen, esseemäinen romaani, jossa kaunokirjallisuus yhdistyy historiallisiin tosiseikkoihin. Sen luvut voivat olla hyvinkin lyhyitä, mutta niin vain kaikesta muodostuu kiehtova kokonaisuus, jossa Vietnamin sodasta keinolla millä hyvänsä selviytyneiden lasten kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Sodan julmuudet ovat kammottava tausta tapahtumille, joista piirtyy lopuksi myös runollinen sodanvastainen kannanotto.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Sergei Lukjanenko: Kuudes vartio
Into Kustannus, 2021
Suom. Arja Pikkupeura
364 s.

Sergei Lukjanenkon sarjan edellisestä kirjasta on jo viisi vuotta. Siinä sivussa sarja on näemmä saanut nimenkin: se on nykyään Varjojen valtakunta. Vielä viisi vuotta sitten nimitin sitä vain Yöpartio-sarjaksi. Tässä osassa ”Partio” on muutenkin vaihtunut ”Vartioksi”, mikä on hitusen kummallista. Näköjään uusiin ääni- ja e-kirjalaitoksiin vanhoista kirjoista on tehty sama muutos, eli Yöpartion uusi laitos on Yövartio.

Yhtä kaikki kyseessä on nimensä mukaisesti kuudes osa sarjaa ja tarina jatkuu sen verran kiinteästi aikaisemmista osista, että sitä ei missään nimessä kannata lukea, jos ei ole lukenut kaikkia aikaisempia osia oikeassa järjestyksessä. Moskovan Yövartio on organisaatio, jossa valon puolella olevat Muihin kuuluvat – velhot, noidat, vampyyrit, ihmissudet – suojelevat ihmisiä pimeyden puolen Muihin kuuluvilta. Vartiot ylläpitävät hienovaraista tasapainoa.

Nyt tasapainoa järkyttää tuntematon vampyyri, joka riehuu Moskovan kaduilla ja hyökkää viattomien ohikulkijoiden kimppuun. Vartiossa keksitään, että uhrien nimistä muodostuu viesti, joka on osoitettu Anton Gorodetskille, Moskovan Yövartion suurvelholle ja kirjasarjan päähenkilölle. Kun asiaa tutkitaan, paljastuu että kyseessä on muinaisen jumalan paluu maan päälle. Ennustusten perusteella näyttää siltä, että koko maailman tuhoutuminen on edessä, jos jumalaa ei pysäytetä. Tehtävään tarvitaan Kuudes vartio – harmi vain, että kukaan ei enää muista, ketä tähän mystiseen vartioon kuuluu. Anton Gorodetskillä ja Moskovan vartioilla riittää siis puuhaa, kun erinäisiä voimakkaita ja erimielisiä Muihin kuuluvia tahoja pitää haalia yhteen pelastamaan maailma, jota kaikki eivät välttämättä halua edes pelastaa.

Kuudes vartio on tuttua tavaraa: on erilaisia yliluonnollisia olentoja, jännittävää toimintaa, huumoriakin. On taas mukava tavata tutut päähenkilöt ja itse juoni on ihan hyvä. Valitettavasti kirjassa on myös suorastaan seksististä naiskuvaa ja Lukjanenkon vihamielisyys Ukrainaa kohtaan paistaa sivuilta läpi jonkin verran. Lukjanenko on vankka Krimin miehityksen kannattaja, eikä olisi halunnut kirjojaan julkaistavan ukrainaksi. Kun itse Putin sanoi, että on tarpeellista levittää laadukasta venäläistä kirjallisuutta Ukrainaan, eikä suinkaan vetäytyä pois, Lukjanenko lakkasi vastustelemasta. Että sellainen suositus, ei tämä nyt varsinaisesti lisää haluani lukea Lukjanenkoa jatkossa.

Tämän piti jo olla viimeinen osa sarjaa, Lukjanenkon oli tarkoitus jättää kirjojen maailma muiden kirjailijoiden käyttöön. Nähtävästi Lukjanenko on sittenkin aloittanut vuonna 2021 vielä uuden osan sarjaan. Ikuinen vartio jatkaa tarinaa, koska Kuudes vartio jättää tilanteen sittenkin liian kiinnostavalla tavalla kesken. Minä taidan kuitenkin jättää tähän, sarjasta olisi luultavasti jäänyt minulle parempi maku ilman tätä kirjaa.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Ville Ranta: Kuinka valloitin Ranskan
WSOY, 2021
159 s.

Ville Ranta on menestynyt hienosti Ranskassa, saanut menestystä ja ritarinarvonkin. Kaikki lienee sujunut siis helposti ja vaivattomasti? No ei ehkä ihan niinkään. Kuinka valloitin Ranskan kertoo totuuden kulissien takaa – miten se Ranskan-valloitus itse asiassa menikään.

Kirjan alussa taiteilija Ville häipyy vielä kerran Ranskaan, koska nyt on se viimeinen tilaisuus lyödä itsensä läpi Ranskan vaativilla sarjakuvamarkkinoilla. Tukijana Villellä Ranskassa on Lancelot, lähes myyttinen sarjakuva-alan superverkostoituja, jonka avulla Ville aivan varmasti saavuttaa menestystä ja saa työnsä julkaistua Ranskassa. Tarina sukeltaakin takaumaan, jossa kerrotaan Villen aikaisemmista seikkailuista Ranskassa.

Lukija huomaa nopeasti, että Lancelot tarjoilee pääasiassa paskapuhetta ja hyvin vähän mitään sisältöä, mutta Ville pääsee kuitenkin työskentelemään, piirtämään arvostetun sarjakuvataiteilijan sekundakäsikirjoitusta. Ranskassa aukeaa juuri sen verran mahdollisuuksia, että menestyksenjanoinen, kunnianhimoinen ja suoraan sanottuna hyväuskoinen taiteilija on koukutettu.

Omaelämäkerralliset ainekset yhdistyvät hurjaan farssiin ja satiiriin taiteilijan suuruudenhulluudesta. Ranskalainen sarjakuvamaailma näyttäytyy raadollisena ja kovin kilpailtuna, nuori taiteilijanero Ville taas helposti johdateltavana hölmönä. Ville Ranta ei säästele itsekritiikkiä. Lopputulos on hauska ja terävä sarjakuva-albumi. Onneksi tosimaailman Villellä Ranskan-valloitus on lopulta tainnut sujua vähän paremmin.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Anna Kontula: Pikkuporvarit
Into, 2021
230 s.

Suosikkipoliitikkoni Anna Kontula on kirjoittanut oivallisen läpileikkauksen ajastamme. Kontulan mukaan pikkuporvarillisuus elää nyt kultakauttaan, mutta on uhattuna ja siksi valmistautuu taisteluun piikit pystyssä. Keskiluokan sosiaalinen lokero on katoamassa. Kontulan näkemys pikkuporvarillisuudesta on keskiluokkainen olotila, jossa mukavuudenhalu ja häiriöttömän elämän tavoittelu on ainoa mahdollisuus.

Keskiluokkainen lukija tunnistaa tästä kirjasta varmasti itsensä. Meissä kaikissa – myös Anna Kontulassa itsessään ja jopa Karl Marxissa – on pikkuporvarilliset piirteemme. Eikä siinä mitään: ”On hyvää ja luonnollista, että ihmiset pyrkivät huolehtimaan omasta ja läheistensä turvallisuudesta ja hyvinvoinnista”, kirjoittaa Kontulakin. Vaan kun tämä halu yhdistyy kapitalismiin, heikentyvään luottamukseen toisia ihmisiä kohtaan ja vimmaiseen haluun nähdä omat mieltymykset muita sitovina normeina, ollaan ongelmien äärellä. ”Vaikka pikkuporvari ei vaatisi muita elämään tavallaan, on pikkuporvarilliset arvot omaksuneita jo nyt enemmän kuin planeettamme pystyy kantamaan.”

Kontulan teksti on ihastuttavan notkeaa ja ajatuksia herättelevää. Pamfletti alkaa vähän hitaasti katsauksella pikkuporvarillisuuden historiaan, mutta päästessään tähän päivään, veto terävöityy. Kontula nostaa mainioita esimerkkejä, kuten sen, miten Turussa suljettiin yleisiä vessoja vuonna 2015, kun Itä-Euroopan romaneja oli tavattu vessoista pesemässä hampaitaan ja pyykkiä. Vähät lattialle virtsaamisesta, huumeidenkäyttäjistä ja satunnaisesta irtoseksistä, joita julkisissa vessoissa myös harjoitetaan, mutta tämä hampaiden pesu on kyllä liikaa! Pikkuporvarillista järjestyksenkaipuu on loukattu verisesti.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan tähän teokseen, sillä Pikkuporvarit avaa oikein käytännöllisen ja toimivan näkökulman nykymaailmaan. Mitäpä muuta esimerkiksi Elokapinan raivoisa vastustaminen on kuin pikkuporvarillista häiriöstä närkästymistä? Pikkuporvarillisuuttahan näkee nykyään kaikkialla. Kontula osoittaa, että siinä on asioita, joita olisi syytä myös vastustaa.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.