Jantso Jokelin ja Touko Hujanen: Joutoretki : Road trip kätkettyyn Suomeen
LIKE, 2022
250 s.

Lähdin lukemaan Jantso Jokelinin ja Touko Hujasen teosta Jouto­retki : Road trip kätkettyyn Suomeen kepein odotuksin; ajattelin, että ehkäpä tämä on ihan hauska kirja. Jokelin on toki tuttu kirjoittaja ja pidin kovasti Jokelinin Gastonin leuka -esseekokoelmasta. Jouto­retki pääsi kuitenkin yllättämään: kirja oli ensinnäkin sisällöltään vähän toisenlainen, kun olin odottanut, ja se kyllä tempaisi mukaansa tehokkaasti.

Jokelin ja Hujanen ovat reissanneet vuosien ajan pitkin ja poikin Suomea, milloin millaistenkin ilmiöiden perässä. Reissuilta on tehty juttuja Raymond– ja X-lehtiin – Raha-automaattiyhdistyksen ja Veikkauksen asiakaslehtiin, joita itsekin satunnaisesti olen lukenut, niissä kun on ollut odottamattoman kiinnostavaa journalismia. Kirjan aloittava kirjoitus Suomen kurjimmista nähtävyyksistä on julkaistu hieman eri muodossa Gastonin leuassa, mutta olinpa autuaasti unohtanut sen.

Kokonaisuutena Joutoretki kertoo tarinan unohtuvista, katoa­vista ja kaiken keskellä hiljaa elävistä kansallisen hauskan­pidon, puuhailun ja haaveilun muodoista. Turvemuseoiden ja peikko­metsien maasta, jonka loputtomat kyläjuhlat pyörivät ikuisesti puisten karhujen ja jauhokokkareiden ympärillä. Kerta toisensa jälkeen olemme suunnanneet hiljaisille paikkakunnille tavoittee­namme löytää edes sirpale yhtenäiskulttuurin maatuneesta luurangosta. Yllätykseksemme olemme joka kerta löytäneet jonkinlaisen elävän kulttuurin.

Kirja alkaa siis Suomen kurjimmilla nähtävyyksillä, kuvauksella suomalaisesta ankeudesta, keskipisteessään se, miten Piippolassa on yritetty rakentaa matkailua Suomen keskipisteen ympärille. Pieni spoileri: ei hirveän menestyksekkäästi ainakaan. Sen jälkeen pereh­dytään etenkin 1990-luvulla eri puolille Suomea ilmestyneisiin kylpy­löihin, matkataan maistelemaan piimävelliä, muttia ja muita suoma­laisia vastenmielisen oloisia perinneruokia ja seurataan tanssi­bändi Pekkaniskan Poikia lavoille, jonne kansa yhä vaeltaan sankoin joukoin. Kaksikko tutustuu peltoautoilun maailmaan, Suomesta vielä löytyviin vanhanaikaisiin matkakoteihin, ajaa Suomen kantatie 66:tta yrittäen aistia Route 66:n tunnelmaa ja katselee kaihoisasti maisemia junan ikkunasta.

Monet ilmiöistä ovat katoavan sorttisia. Saadakseen syödä piimävelliä Jokelin ja Hujanen päätyvät palvelukeskukseen. Se kertoo oman tari­nansa tämän ruokakulttuurin kohderyhmästä. Koko Suomi halutaan teoriassa pitää asutettuna, mutta kuka lopulta haluaa asua Puolan­galla? Pekkaniskan Poikien laulaja arvioi, että nykyisellään mennään sujuvasti kymmenisen vuotta, mutta sitten suuret ikäluokat alkavat olla sen verran vanhoja, ettei tansseihin lähteminen suju yhtä helposti. Miten sitten käy? Se jää nähtäväksi.

Tulevaa odotellessa Joutoretki on mainio katsaus siihen, mitä kaikkea kummallista Suomesta on tällä hetkellä vielä löydettävissä.

Syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Haaveiden ja konkurssien syklissä vanhojen muotojen tilalle tulee aina uusia. Epookki seuraa epookkia vuoroveden varmuudella, toinen toistaan kirkas­otsaisempana, täynnä ääntä ja vimmaa.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Keksin tarkastella Kirjavinkit.fi:ssä julkaistuissa kirja-arvioissani käyttämiäni avainsanoja. Aika luonteva oletus on, että eniten käyttämäni avainsanat kertoisivat jotain siitä, millaisia kirjoja olen vuoden aikana lukenut.

Kyllähän täältä tiettyjä trendejä erottuu. Tietokirjallisuus on ollut kestosuosikki, mutta tarkemmat aiheet ovat vaihdelleet. Science fiction ja fantasia ovat olleet perusgenrejäni pitkään, mutta 2010-luvun lopulla niiden esiintyminen listoillani alkaa hiipua.

Lasten syntyminen alkaa näkyä vuonna 2009, kun listalle nousevat lastenkirjat, siinä määrin että vuosina 2015 ja 2016 lastenkirjat ovat yleisin käyttämäni avainsana. Sen jälkeen lastenkirjojen lukeminen on lasten kasvamisen myötä hiipunut.

Innostuin valokuvaamisesta vuonna 2011, se näkyy selvästi parin vuoden luetuissa kirjoissa, kun kahlasin läpi paljon erilaisia valo­kuvaus­oppaita.

Ennen vuotta 2018 luin enimmäkseen miesten kirjoittamia kirjoja. Vuonna 2018 jakauma oli tasan ja vuonna 2019 luin lähes pelkästään naisten kirjoittamia kirjoja. Sen jälkeen en ole ollut ihan yhtä jyrkkä, mutta olen silti suosinut naisten kirjoittamia kirjoja. Se näkyy: listoille ovat nousseet avainsanat psykologiset romaanit, naiset ja naisen asema.

Jostain syystä esikoisteokset nousi suosituimmaksi avainsanaksi vuosina 2018 ja 2019 ja vuosina 2020 ja 2021 se on ollut molempina toiseksi suosituin avainsana. Tämä vähän yllätti, koska en ole mitenkään tietoisesti esikoisteoksia lukenut. Olen toki monen vuoden ajan lukenut pääasiassa uutuuskirjoja, joka ohjaa myös esikoisten pariin, ja toisaalta naiskirjailijoiden suosiminen on ohjannut tutustumaan uusiin kirjailijoihin, joiden joukkoon on sitten mahtunut myös esikoiskirjailijoita.

Vuosi 2022 on tietysti vielä pahasti kesken, mutta toistaiseksi se näyttää tältä. Selvä muutos on havaittavissa!

2022

1. runot (35)
2. proosarunot (11)
3. nuortenkirjat (10)
4. psykologiset romaanit (9)
5. esikoisteokset (7)
6. nuoret naiset (6)
7. tytöt (5)
8. science fiction (5)
9. naiset (5)
10. esikoisrunokokoelmat (5)

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä
Otava, 2021
40 s.

Tatu ja Patu kesäleirillä on jo 19. Tatu ja Patu -kirja ja kun siihen lasketaan vielä Veera-kirjat päälle, saadaan tästä poikien 23. kirja. Tämä on huikea sarja erinomaisia lastenkirjoja. Meillä lapset alkavat olla jo vähän ohi lastenkirjaiästä, mutta jokainen Tatu ja Patu -kirja löytyy yhä hyllystä ja tämäkin hankittiin. Tatun ja Patun huumori nimittäin puree yhä.

Tällä kertaa pääosassa on kahdeksanvuotias Timppa, joka lähtee kesäleirille. Luvassa on viikon reissu poissa kotoa, mikä onkin jännittävä juttu. Heti bussissa Timppa tutustuu edessään istuviin tehoveljeksiin, joiden käsitykset leireilystä ovat totuttuun tapaan täysin järjettömiä, mutta hauskoja. Timppa saa nähdä, kuinka väärin voikaan makuupussia käyttää ja mitä tavaroiden purkaminen saattaa tarkoittaa.

Tatu ja Patu kesäleirillä on rakenteeltaan aika tavanomainen Tatu ja Patu -kirja: kirjassa on selkeä tarina, mutta tekstiä on vähän vähemmän kuin sarjan runsassanaisimmissa osissa. Kuten aina, kirjan aukeamat ovat täynnä pieniä yksityiskohtia, herkullisia visuaalisia jippoja ja oivaltavaa huumoria. Tasainen kerran vuodessa -julkaisutahti pitää laadun korkealla, kokonaisuus on jälleen kerran huolella tehty. Jälleen kerran kirjassa näkyy hyvää monimuotoisuutta, ilman että sitä alleviivataan mitenkään. Tatu ja Patu -kirjat eivät jumita stereotyypeissä.

Tämä leirimatka ilahdutti meillä koko perhettä siinä missä veljesten aikaisemmatkin seikkailut, joten epäilemättä seuraavakin Tatu ja Patu -kirja päätyy meidän kirjahyllyymme. Tekijäkaksikolle on myös pakko antaa tunnustusta siitä, ettei markkinoita ole täytetty puolivillaisilla vanhaa kuvamateriaalia kierrättävillä teoksilla ja turhanpäiväisillä oheistuotteilla.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Gummerus, 2015
474 s.

”Ensilumi ja kuukautiset tulivat molemmat etuajassa.” Tällä aloituslauseella mielenkiinto herää!

Olin kyllä tietoinen Iida Raumasta jo silloin, kun Seksistä ja matema­tiikasta ilmestyi vuonna 2015, mutta silloin tietoisuus ja loiva kiinnos­tus ei vielä muuttunut kirjaan tarttumiseksi. Vaadittiin nerokas Hävitys, joka pakotti tutustumaan myös Rauman aikaisempiin teoksiin.

Seksistä ja matematiikasta on järeä teos, lähes 500 sivua vyörytystä ja painavia teemoja. Kirja alkaa Berliinistä, jossa suomalainen huippu­matemaatikko Erika joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Hyökkäys horjut­taa hänen perusturvallisuuttaan ja valmiiksi heikkoa terveyttään. Erika valitsee paeta vuosien maailmalla kiertelyn jälkeen koti-Suomeen, vaikka Saksaan jää erinomainen työpaikka korkean tason matema­tiikan parissa.

Siitä alkaa sukellus Erikan lapsuuteen ja opiskeluvaiheisiin. Miten käy ilmi, että Erika on jo aivan pienenä lapsena matemaattinen poikkeus­yksilö, millaista elämä lapsuudenkodin hyvin sekavissa oloissa on, miten Erika päätyy yliopistoon; paljon seksiä ja matematiikkaa ja lopulta epätoivoa matematiikan lipuessa kauemmaksi ja kauemmaksi.

Samalla Rauma kuvaa paljon muutakin. Kirja on tulvillaan kritiikkiä elämäntapaamme kohtaan. Sitä symboloi öljytankkeri, joka ajaa Suomenlahdella karille ja levittää mereen tappavan öljykuorrutuksen. Biologiopiskelija Tuovi tuskailee lajikadon, ilmastonmuutoksen ja maailman hajoamisen äärellä. Mitä ihminen voi näissä puitteissa tehdä? Pieniä tekoja, mutta entä kun niistä ei ole mitään iloa? Maailmantuskaa lapioidaan niskaan kaksin käsin, paikoittain aika alleviivaavasti, mutta tämä on aihe, jossa perinpohjainen rautalangasta vääntäminen ei minua yleensä häiritse.

Eikä siinä vielä kaikki. Heitetään sekaan vielä itsetuhoisuutta, kummittelevia koiria, unihalvauksia, kehitysvammaisten kohtelua ja mitä muuta – Seksistä ja matematiikasta käsittelee paljon muutakin kuin seksiä ja matematiikkaa. Iida Rauma on vuodattanut kirjaan runsaasti katastrofin aineksia. Sikäli tämä tuntui siis Hävityksen jälkeen tutulta: samanlainen lopunajan tunnelma tässäkin koko ajan häälyy niskassa. Ei kuitenkaan hätää: Seksistä ja matematiikasta on myös lohdullinen kirja, joka ymmärtää päähenkilöitään ja välittää heistä. Tarinassa on myös lämpöä. Hieno kirja!

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä
WSOY, 2018
173 s.

Ville Ranta on oivallinen sarjakuvantekijä, jonka tyyli miellyttää minun silmääni kovasti. Etenkin pilapiirtäjänä Ranta on tällä hetkellä lyömätön. Pidemmätkin työt ovat toimineet; aikoinaan jo Isi on vähän väsynyt (2005) viehätti osuessaan omaan pikkulapsivaiheeseeni. Tuorein Kuinka valloitin Ranskan oli sekin oivallinen.

Nyt oli luettavana Kuningas menettää päänsä (2018). Se on absurdi kertomus kuninkaasta, joka asuu kuninkaanlinnassa. Linnan katto vuotaa, eikä seurana ole kuin narri, joka ei ole hauska, ja toisinaan kolme lähes aikuista tytärtä, jotka ovat kiinnostuneempia Snapchatista ja Instagramista kuin kuninkaasta. Fantastisista puitteistaan – lohikäärmeistä ja linnoista – huolimatta tapahtumat sijoittuvat epämääräiseen nykyaikaan, jossa kaikkea hallitseva kuningas onkin jo melkoinen muinaismuisto. Ei siis ihme, että kuninkaalla on väkevä eksistentiaalinen kriisi.

Tarina poukkoilee odottamattomiin suuntiin. Se on viihdyttävä ja täynnä kummallisia käänteitä. Kuninkaan kriiseilystä voinee tehdä hyvin monenlaisia tulkintoja. Vaikka kuvitustyylistä kovasti pidinkin – tämä on hyvin kauniisti piirretty ja väritetty teos – tarinan absurdius ei nyt ihan täysillä osunut omaan makuuni. Ehkä nämä valkoisten miesten menneen maailman ahdistukset eivät ole just sitä, mikä tällä hetkellä kiinnostaisi, vaikka varmasti ihan tarpeellisia pohdintoja sinänsä ovatkin. Allegoriaa piisaa ja toksinen maskuliinisuus saa kyllä karun kohtalon tässä tarinassa. Pisteet siitä!

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.