Lukuvuosi 2022 numeroina:

• 273 luettua kirjaa (+88 viime vuodesta)
• 57 386 luettua sivua (+7104)
• 6 arvostelukappaletta (+3)
• 261 kirjastolainaa (+83)
• 4 ostettua kirjaa (+2)
• 2 muuten hankittua (±0)
• 0 e-kirjaa (±0)
• 0 ostettua e-kirjaa (±0)

Tästä tuli kerrassaan mainio lukuvuosi. Luettujen kirjojen määrä kasvoi aikaisemmasta reippaasti. Määrän selittää uusi harrastukseni, runojen lukeminen: luin nimittäin vuoden aikana 90 runokirjaa.

Viime vuonna pohdiskelin, että runoihin olisi hyvä perehtyä enemmän ja voisin lukea vaikka yhden runokirjan kuussa. Eihän se siihen jäänyt ja jo viime vuoden joulukuussa runokokoelmia tuli luettua yli kymmenen, kun aloin lukea läpi Tanssiva karhu -palkinnon voittajia. Tanssiva karhu -maraton tuli valmiiksi alkuvuodesta ja sen jälkeen olen jatkanut sekä uudempaan että vanhempaan runouteen tutustumista.

Runokokoelmien arvioiminen oli alkuun vaikeaa, mutta olen pikku hiljaa oppinut tekemään sitäkin, eikä runojen arvioiminen enää tunnu pelottavalta.

Kirjailijoiden sukupuolijakauma meni tavalliseen tapaan: naiset 205, miehet 80 ja muunsukupuoliset 3. Naisten osuus pysyi siis suunnilleen tuossa kolmen neljäsosan paikkeilla, kuten viime vuonnakin.

Tämä vuosi oli kotimaisen kirjallisuuden vuosi. Tavallisesti luen noin puolet kotimaista ja puolet ulkomaista, mutta tänä vuonna kotimaista oli lukemastani 75 %. Osin tämä selittyy sillä, että luin lähes yksinomaan kotimaista runoutta, mutta runotkin poislukien kotimaisten osuus olisi 62 %. Tämä vain sattui olemaan hyvä vuosi kotimaisen kirjallisuuden kannalta.

BIPOC-kirjailijoita luin tänä vuonna selvästi vähemmän kuin viime vuonna (10 % vs 21 %). Viime vuonna minulla oli asiassa enemmän yritystä ja voi olla, että uusien käännöskirjojen joukossa oli myös paremmin tarjontaa. Angloamerikkalaisen kirjallisuuden osuutta lukemastani sain pudotettua (54 % ulkomaisista kirjoista vs 39 %). Eurooppalaisen kirjallisuuden osuus vastaavasti kasvoi, samoin muun maailman. Tämä on hyvä kehitys: olen tietoisesti halunnut vähentää hegemonisen angloamerikkalaisen kulttuurin osuutta ja nähtävästi olen siinä myös onnistunut.

Arvioistani suurin osa ilmestyi Kirjavinkeissä, mutta varsin moni päätyi Kulttuuritoimituksen sivuille. Loput tulivat sitten tänne. Aloitin loppuvuodesta myös Lastenkirjainstituutin Onnimanni-lehden avustajana ja luin ensimmäiset kirjat, joista kirjoittamani arviot ilmestyvät Onnimannissa ja joiden arvioimisesta minulle jopa maksetaan. Tämä oli hieno saavutus.

Aloitin Jyväskylän avoimessa yliopistossa kirjallisuustieteen opinnot. Ehdin syksyllä suorittaa pari ensimmäistä kurssia; projekti jatkuu keväällä.

Tähdillä merkityt ovat tarjonneet vuoden parhaita lukukokemuksia.

Tammikuu

Helena Sinervo: Ihmisen kaltainen
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula
Aila Meriluoto: Kimeä metsä
Lauri Otonkoski: Olo
Heidi Jaatinen: Koski
Deborah Levy: Mitä en halua tietää
Merja Virolainen: Olen tyttö, ihanaa!
Kashmeera Lokuge, Hyppe Salmi: Ilmatilaa
Veera Salmi: Olin niinku aurinko paistais
Nanna Johansson: Vitsaa säästämättä
Ann Patchett: Hollantilainen talo
Dess Terentjeva: Ihana
Ilpo Tiihonen: Largo ⭐️
Anne-Maija Aalto: Korento
Peter Mickwitz: Lasinen avaruusalus
Kari Aronpuro: Gathandu
Akwaeke Emezi: Makeaa vettä
Tuomas Timonen: Oodi rakkaudelle
Catharina Gripenberg: Ottaisit käteni, kummallista
Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate
Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä
Emilia Kukkala: Kaiken jälkeen ⭐️
Sanna Karlström: Harry Harlow’n rakkauselämät
Enni Vanhatapio: Tyttöystävä
Helena Sinervo: Väärän lajin laulut
Kirsti Kuronen: Pönttö
Marko Hautala: Kuolleiden valssi

Helmikuu

Henriikka Tavi: Toivo
Veera Antsalo: Fernanda
Veera Salmi: Kaunis ilma kuolla
Maria Matinmikko: Valkoinen
Juha Kulmala: Pompeijin iloiset päivät
Nellie Bly: Maailman ympäri 72 päivässä
Eino Santanen: Tekniikan maailmat
Anne-Maija Aalto: Lumen hiljaisuus
Anja Erämaja: Ehkä liioittelen vähän
Jennifer Clement: Varastettujen rukousten vuori
Juhani Lindholm: Kalassa kielen merellä ja muita kirjoituksia
Sirpa Kyyrönen: Ilmajuuret
Marja-Leena Tuurna: Eeva-Liisa Manner : Matka yli vaihtelevien äärten
Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Édouard Louis: Kuka tappoi isäni
Stina Saari: Ä nim ling
Matti Kangaskoski: Johdatus pimeään
Helena Sinervo: Merirequiem
Elif Shafak: Kirottu Istanbul
Jia Tolentino: Trikkipeili
J. S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä
Karoliina Tervonen: Kaski
Veera Salmi: Oboin kirja
Maria Matinmikko: Musta
Hassan Blasim: Allah99
Olli Löytty: Jäähyväiset kotimaiselle kirjallisuudelle

Maaliskuu

Pauliina Haasjoki: Nausikaa
Luiz Ruffato: Päättyy myöhäinen kesä
Maylis de Kerangal: Sillan synty
Karla Malm: Lux
Iida Rauma: Hävitys : tapauskertomus ⭐️
Susi Nousiainen: Muovikauris
Tiitu Takalo: Rakkaus on köyhän rikkaus
Anneli Kanto: Rottien pyhimys
Maria Matinmikko: Värit
Johanna Venho: Syyskirja
Matias Riikonen: Matara ⭐️
Sirkka Turkka: Voiman ääni
Chi Zijian: Puolikuu (haastattelu)
Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (haastattelu) ⭐️
Patricia Lockwood: Kukaan ei puhu tästä
Lauri Mäkinen: Lopun alku d-mollissa (haastattelu)

Huhtikuu

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu kesäleirillä
Elsa Tölli: Fun primavera
Alba de Céspedes: Kielletty päiväkirja
Annukka Salama: Ripley : Nopea yhteys (haastattelu)
Pauliina Haasjoki: Promessa
Veera Salmi: Saari
Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola: 101 tapaa tappaa aviomies ⭐️
Miia Toivio: Pysty hiljaisuus
Tommi Parkko: Runoilijan työkalupakki (haastattelu)
Meg Mason: Murhe ja autuus (haastattelu)
Silja Järventausta: Liputettu päivä
Sara Kärpänen: Naisten kaupunki
Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (haastattelu)
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
Veera Antsalo: Imago
Madeline Miller: Kirke (haastattelu)
Ville Ranta: Kuningas menettää päänsä
Siiri Enoranta: Maailmantyttäret (haastattelu)

Toukokuu

Ville Eloranta ja Lotta Jalava: Sana sanasta
Veera Antsalo: Sähkökatkoksen aikaan
Maaza Mengiste: Varjokuningas (haastattelu)
Sirkka Turkka: Nousevan auringon talo
Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa (haastattelu)
Deborah Levy: Omistuskirjoituksia (haastattelu)
J. S. Meresmaa: Dodo
J. S. Meresmaa: Khimaira
Sirkka Turkka: Huone avaruudessa
Maarit Verronen: Orionin vyö
Tiina Paju: Uutisista hyvää iltaa
Eve Kulmala: Hauskan tytön käsikirja
Raisa Marjamäki: Katoamisilmoitus
Chainmail Bikini
Tanja Seppänen: Kiinnijääneet
Eila Pennanen: Kiitos harhaluuloista
Silja Järventausta: Iltapäivä isolla kirjaimella
N. K. Jemisin: Obeliskiportti ⭐️
Thomas L. Rowe: Kiinalainen yksisarvinen
Solja Krapu: Minä tarvitsen bussikuskia
Aila Meriluoto: Miehen muotoinen aukko
Karina Sainz Borgo: Kolmas maa (haastattelu)
Jantso Jokelin ja Touko Hujanen: Joutoretki
Maaria Päivinen: Sinun osasi eivät liiku
Tarja Roinila: Samat sanat ⭐️

Kesäkuu

Salla Simukka: Lukitut
Elina Airio: Metsässä juoksee nainen (haastattelu) ⭐️
Aila Meriluoto: Talvikaupunki
Paula Havaste: Laahus (haastattelu)
Elizabeth Strout: Voi William!
Terhi Tarkiainen: Emily, eli kuinka sukua jatketaan (haastattelu)
Eva Eich: Pakohuonemysteeri: Korpin varjo (toinen arvio)
Miira Luhtavaara: Pinnallisuus (haastattelu)
Tanja Tiekso: Fantasma
Anni Saastamoinen: Ja mutta että sitten
Niina Repo: Anteeksianto (haastattelu)
Ragnar Jónasson: Pimeys
Raisa Marjamäki: Ihmeellistä käyttäytymistä
Ingeborg Bachmann: Malina
Elisa Aaltola: Esseitä eläimistä ⭐️
Raisa Marjamäki: Ei kenenkään laituri
Minna Mikkonen: Amelian luut
Iida Sofia Hirvonen: Radalla (haastattelu)
Vesa Heikkinen: Sopukopu

Heinäkuu

Giovanni di Gregorio ja Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet: 1. Sarahin uni
Heikki Kännö: Ihmishämärä ⭐️
Taru Lindblom ja Heikki Valkama: Okashi
Hanna Meretoja: Elotulet (haastattelu)
Arla Kanerva: Lopun aikoja
Sini Silveri: Titaanidisko
Friman, Arjoranta, Kinnunen, Heljakka ja Stenros (toim.): Pelit kulttuurina
Susinukke Kosola: Avaruuskissojen leikkikalu
Raisa Marjamäki: Viimeinen talvi
Louise Penny: Petollinen valo (haastattelu)
Nura Farah: Lumimaa
Ragnar Jónasson: Saari
Hanna Bervoets: Sopimatonta sisältöä (haastattelu)
Minna Lindgren: Minun oopperani
Dion Prusalainen: Onnellisuudesta
Kari Aronpuro: Mikä tahansa
Heidi Väätänen: Chloé S:n sanakirja
Ujuni Ahmed ja Elina Hirvonen: Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Johanna Ikonen: Tuntemattoman planeetan unia (haastattelu)
Claudia Durastanti: Tuntemani vieraat (haastattelu)
Valeria Luiselli: Kadonneiden lasten arkisto
Leena Kellosalo: Tulikärpäsiä Tammelan yllä
Femi Kayode: Pimeän jäljillä

Elokuu

Riikka Ulanto: Neitsytlento (haastattelu)
Ida Pimenoff (toim.): Kasvukausia
Milka Luhtaniemi: Kirnu
Marjo Katriina Saarinen: Kaikki päivän tunnit (haastattelu)
Pelle Romantique: Pelle Romantique’n konerunoja
Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät (haastattelu)
Tove Ditlevsen: Lapsuus
Tove Ditlevsen: Nuoruus
Anja Erämaja: Olen nyt täällä metsässä ⭐️
Akseli Heikkilä: Veteen syntyneet
Riikka Länsisalmi (toim.): Tankasta mangaan : miten suomentaa Japanin kieltä ja kulttuuria
Annie Ernaux: Isästä / Äidistä (haastattelu)
Ragnar Jónasson: Sumu
Tuukka Hämäläinen ja Heidi Rautalahti (toim.): Grimmin saduista Controliin
Minna Sarantola-Weiss: Me halusimme kaiken : 1980-luvun historiaa
Akseli Heikkilä: Hiljainen vieras (haastattelu)
Olli Sinivaara: Puut
Éric Vuillard: Kongo / Köyhien sota
Vilja-Tuulia Huotarinen: Drive-in
Sanni Purhonen: Jos vain muuttuisin toiseksi (haastattelu)

Syyskuu

Maggie O’Farrell: Hamnet
Lasse Koskela ja Lea Rojola: Lukijan ABC-kirja
Aurora Ala-Hakula, Maaria Ylikangas ja Arja Karhumaa (toim.): Säihkyvät utopiat
Mila Teräs: Amiraali
Toni Lahtinen ja Markku Lehtimäki (toim.): Äänekäs kevät
Pauli Hautala: Katseen maanosat (haastattelu)
Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus
Olli-Pekka Tennilä: Lemmonommel
Marjo Heiskanen: Omaa sukua (haastattelu)
Mariana Enriquez: Yö kuuluu meille (haastattelu) ⭐️
Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä
Klaus Maunuksela: Manuaali (haastattelu)
Marianna Kurtto: Rottakuningas
Petra Rautiainen: Meren muisti (haastattelu)
Sayaka Murata: Maan asukit (haastattelu)
Noora Vallinkoski: Koneen pelko
Ville Raivio: Pieni teekirja
Lydia Sandgren: Läpileikkaus
Giovanni di Gregorio ja Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet: 2. Cassiopéen ihastus
Hiromi Kawakami: Sensein salkku
Maiju Pohjola: Ettei yötä enää (haastattelu)

Lokakuu

Jyrki Korpua: Alussa oli sana
Elina Pitkäkangas: Sang (haastattelu) ⭐️
Salla Simukka: Tästä kaikki alkaa (haastattelu)
Susanna Hast: Ruumis/huoneet (toinen arvio) ⭐️
Tove Ditlevsen: Aikuisuus (toinen arvio) (haastattelu)
Ville Ranta: Kurissa ja nuhteessa
Pauliina Vanhatalo: Vastuulliset
Matti Kangaskoski: Tältä sinusta nyt tuntuu
N. K. Jemisin: Kivinen taivas
Eeva-Liisa Manner: Tämä matka
Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille ⭐️
Sari Kivistö ja H. K. Riikonen (toim.): Mitä jokaisen tulee tietää antiikista : Kreikka & Rooma
Eeva Åkerblad: Huolenpitoja (haastattelu)
Richard Powers: Hämmästys (haastattelu)
Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja
Olli-Pekka Tennilä: Ontto harmaa
Fiona ’Elōne: Tulit luokseni kutsumatta (haastattelu)
Armas Äikiä: Tulikantele
Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä
Mona Eid (toim.): Kiharoita
Ester Nuori Leppä: Maanantai ja mustat hitit
Nguyễn Phan Quế Mai: Vuorten laulu
Marieke Lucas Rijneveld: Illan epämukavuus (haastattelu)
Linnea Axelsson: Ædnan : Maa meissä

Marraskuu

Édouard Louis: Naisen taistelut ja muodonmuutokset
Eeva Turunen: Sivistynyt ja miellyttävä ihminen (haastattelu) ⭐️
Petra Vallila: Ehkä (haastattelu)
Katja Seutu: Kesannoida, säkenöidä
Ari Saastamoinen: Lautapelien historia
J. S. Meresmaa: Kerberos (haastattelu)
Sanna Karlström: Pehmeät kudotukset
Pauli Sivonen (toim.): Kuusi katsetta kokoelmaan
Lauren Groff: Mestarinna
Marcus Rosenlund: Pieni suuri elämä
Sini Helminen: Hurme
Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä suolaisilla vesillä (haastattelu)
Mona Bling: 23 transmyyttiä
Juha Hurme: Tiu tau tilhi
Amia Srinivasani: Halun politiikka : 2020-luvun feminismi
Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas (haastattelu)
Ágota Kristóf: Iso vihko
Saima Harmaja: Sateen jälkeen
Riikka Kaihovaara: Vieras eläin ja muita uusia luontokappaleita
Maria Turtschaninoff: Suomaa
Mohsin Hamid: Viimeinen valkoinen mies
Emma Kantanen: Jos sataa, älä tule
Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
Sanna Pelliccioni: Onnin vauvaloruja

Joulukuu

Sofia ja Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri
Pauli Pietilä: Kamikazekontakti
Mohamed Mbougar Sarr: Miesten syvimmät salaisuudet
Jussi Hyvärinen: Olduvain rotko (haastattelu)
T. S. Eliot: Kootut runot (haastattelu)
Kerstin Ekman: Suden jälki
Joanna Heinonen: Veren väki
Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet
Mila Teräs: Yökirjeitä (haastattelu)
Eeva-Liisa Manner: Ikäviä kirjailijoita
Sinikka Huusko: Suolaruusu
Tero Tähtinen: Yö Kitkitdizzessä : esseitä kirjallisuudesta
Chimamanda Ngozi Adichie: Surumerkintöjä
Riikka Simpura: Painottomuus (haastattelu)
Hannah Gadsby: Nanette : Kymmenen askelta : Muistelmat, tai jotain
Olli-Pekka Tennilä: Yksinkeltainen on kaksinkeltaista
Lauri Lattu: Susiraja (haastattelu)
Heli Koskinen: Zeta : Uskallatko pelata?
Sören Olsson ja Anders Jacobsson: Bertin epätoivopäiväkirja
Veera Milja: Supersalanen tyttöpäiväkirja
Sini Helminen: Sysi
Minna Väisänen: Kasvaa ihmisen kaltaiseksi
Luistelukentänhoitajan ongelmat ovat meidän kaikkien ongelmia
Eeva Turunen: Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa
Mirja Hämäläinen: Avoimet suhteet
Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä (haastattelu)
Maiju Pohjola: Lautuma
Atte Koskinen: Silmittömyys (haastattelu)
Eino Santanen: Yleisö
Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

Mirja Hämäläinen: Avoimet suhteet
Kosmos, 2020
327 s.

Voisiko romanttisessa suhteessa olla enemmän kuin kaksi osapuolta? Monisuhteisuus on noussut viime vuosina puheenaiheeksi yhä useammin ja monilla on jo käsitys vaikkapa siitä, mitä polyamoria on. Monogamisuus on yhä normi, mutta ei enää kaikille kyseenalaistamaton itsestäänselvyys.

Tähän maisemaan Mirja Hämäläinen kirjoitti vuonna 2020 kirjan, joka kuvaa avointen suhteiden maailmaa. Hämäläiselle ”avoin suhde” on paitsi tietyntyyppinen suhdemalli, myös jonkinlainen yläkäsite, jonka alle mahtuvat niin avoimet suhteet, swingerit kuin polyamoria. Jotkut suosivat yläkäsitteenä nimitystä ”eettinen monisuhteisuus” (englanniksi consenting non-monogamy).

Ihmissuhteet ovat sotkuisia, eikä kaikille näille nimityksille ole kiveenhakattuja selityksiä, jotka kaikki allekirjoittaisivat. Mutta ei se mitään – monogamiakin on kaikkea muuta kuin yksioikoista. Meillä on jonkinlainen jaettu käsitys siitä, mitä yksiavioisuus tarkoittaa, mutta missä rajat sitten käytännössä menevät on usein epämääräistä – ainakin jos niiden selvittämiselle ei ole ollut erityistä syytä.

Monille suhteen avaamisessa rehellisen kommunikaation aloittaminen siinä samalla on ollut suhteessa se kaikki suurin mullistus.

Tämä on mielestäni keskeisin huomio, jonka tästä kirjasta voi napata mukaansa, päätyi sitten toteuttamaan suhteissaan avoimuutta tai ei. Ihmissuhteissa hyvien asioiden tapahtuminen edellyttää usein avointa ja rehellistä kommunikaatiota.

Jos kaipaa työkaluja tällaisten keskustelujen tueksi, yksi hyvä apuväline on ihmissuhdeanarkismin piirissä kehitetty Relationship Anarchy Smörgåsbord. Ihmissuhdeanarkistit eivät ota ihmissuhteissa mitään annettuna, mikä on epäilemättä useimmille tarpeettoman radikaali näkökulma, mutta väitän, että perinteisemmätkin suhteet hyötyisivät siitä, että niihin liittyvistä kysymyksistä ja rajanvedoista käytäisiin keskustelua.

Avoin kommunikaatio voi sitten johtaa suhteen avaamiseen, mikä voi tarkoittaa monia asioita. Hämäläinen esittelee kirjassaan kattavasti erilaisia suhdemuotoja. Kirja perustuu lähteisiin ja suomalaisten monisuhteisten ihmisten haastatteluihin. Hämäläisen lähestymistapa on positiivisen realistinen: avoimet suhteet näyttäytyvät kirjassa myönteisessä valossa, mutta niitä ei toisaalta esitetä minään kaiken ratkaisevana utopiana. Avointen suhteiden ongelmiakin käsitellään monipuolisesti. Paikoin päästään aika käytännöllisellekin tasolle.

Avoimet suhteet on kirjoitettu hyvin cisheterosta näkökulmasta. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä puhutaan, mutta pääpaino on selvästi heterosuhteissa. Homo- ja lesbolukijat voivat jäädä vähän ulkopuolisiksi. Seksi on myös kirjassa – sinänsä ymmärrettävistä syistä – hyvin korostunutta. Avoimissa suhteissa seksi on toki usein merkittävä tekijä; aromanttisten ja aseksuaalien ihmisten polysuhteisiin viitataan ohimennen, mutta ennen kaikkea tämä on kirja ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita seksistä. Itselleni pisti esimerkiksi silmään avointen suhteiden ymmärtäminen nimenomaan suhteina, joissa vakituisen suhteen rinnalle haetaan seksisuhteita. Esimerkiksi englanninkielisessä Wikipediassa Open marriage -artikkelissa esiin nouseva jako ”polyamory style” vs. ”swinging style” ei näy tässä kirjassa, vaan tässä avoimet suhteet nähdään lähinnä ”swinging”-tyylisinä.

On selvää, että erilainen eettinen monisuhteisuus on ilmiönä tullut jäädäkseen ja on luultavasti yleistymässä. Monogamisuus on kaunis ajatus, mutta monille käytännössä aika vaikeaa: niin yleistä on pettäminen ja erilaiset sivusuhteet. Entä jos rakastumisen ja seikkailun halua voisi toteuttaa oman turvallisen parisuhteen sivussa? Olisiko se mahdollisuus saada yhtä aikaa sekä uutuudenviehätystä että turvallisuutta? Tämä on mielestäni asia, jota kannattaa ajatella, koska toimiessaan avoin suhde voi lisätä osapuoltensa onnellisuutta. Mikään helppo tie se ei kuitenkaan ole, vaan vaatii paljon puhetta, tunnetyötä ja uskallusta.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Minna Väisänen: Kasvaa ihmisen kaltaiseksi
Books on Demand, 2022
41 s.

Ensimmäinen huomio Minna Väisäsen esikoisrunokokoelmasta on sen epätavallinen koko. Kirja on A4-kokoa, mikä tuntuu suoraan sanottuna kummalliselta. Etenkin runokirjoissa on tottunut huomattavasti pienempään muotoon. Ainakin sivuilla on runsaasti tilaa hengittää.

Kokoelma on jaettu viiteen osaan. Ensimmäinen, ”Menneisyys”, kertoo toisteisella, hajoamisen, hapertumisen ja tuhoutumisen kuvia tulvivalla kielellä perheen särkymisestä. Toinen osa, ”Varjokuvia”, viittaa kenties menneisyyden traumojen liukenemisesta vähän kerrassaan vain varjokuviksi. ”Hengitys sisään – ja vihdoin – ulos. / / Vain varjokuvia olette / minulle / nyt.”

”Ihmiskohtaloita” piirtää pari vähän haaleaa ihmiskuvaa, eikä totta puhuakseni kovin pitkälle aukene. ”Ilosta” on kokoelman muita runoja selvästi valoisampi ja lennähtää jopa tanssimaan. ”Kirjoittaa tanssista, / sanoittaa liikettä, / sanoittaa liikkeen virtausta / tila-ajassa.” Lopuksi ”Teksti Kuva” sisältää muutaman kuvallisemman runon.

Valitettavan kylmäksi Kasvaa ihmisen kaltaiseksi minut jättää. Runot eivät kosketa, eikä lukukokemuksesta jäänyt mieleen oikein mitään pysyvää. Runojen kuvastossa ei ole mitään erityisen mieleenpainuvaa tai huomionarvoista, ei sellaisia oivalluksia, jotka olisivat pysäyttäneet lukiessa.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Juha Hurme: Tiu tau tilhi
Teos, 2022
206 s.

Tutustuin Juha Hurmeen kirjalliseen tuotantoon mainion Nyljetyt ajatukset -kirjan (Teos 2014) myötä. Sitä seurasivat Niemi (2017) ja Suomi (2020), kaikki nämä oivallisia ensyklopedisia romaaneja eli paljon tietoaineistoa nielleitä kertomuksia.

Samaa sarjaa, hieman pienemmässä mitassa, tarjoilee nyt Tiu tau tilhi. Se lähtee Hurmeen kaksivuotiaasta pojasta, joka lauleskelee itsekseen samannimistä vanhaa lastenlaulua. Hurme kiinnostuu: mistäs tämä tällainen laulu on oikein tullutkaan?

Viattomasta pohdinnasta käynnistyy perusteellinen tutkimusmatka. Aluksi tarkastellaan laulun taustalta löytyviä henkilöitä. Ensimmäiseksi tutkimuskohteeksi tulee Wilho Siukonen, jonka laatima Laulukirja Hurmeella on kansakouluajoiltaan hyllyssä ja josta laulu löytyy. Mikäs tämä Siukonen on miehiään? Seuraavaksi tarkastelun kohteeksi otetaan Olavi Pesonen, Siukosen kilpailija kansakoulujen laulukirjarintamalla. Sitten vuorossa on kansakoulun isä Uno Cygnaeus.

Nämä katsaukset eivät ole ihan vain yhden ihmisen elämäkertoja, vaan Hurme sukeltaa syvälle aikakauden suomalaiseen kulttuurihistoriaan, merkkihenkilöihin ja näiden vaiheisiin. Tekstin takana on vankka annos sivistystä ja kulttuuria.

Mutta ei tässä pelkästään herrakerhoja analysoida. Hurme jatkaa laulun ainesten perkaamista ja sukeltaa luontoon. Millainen elikko on tilhi? Mitä siitä on vuosien saatossa ajateltu (muun muassa sitä, että tilhet loistavat pimeässä)? Tilhet syövät pihlajanmarjoja, minkäslainen puu se pihlaja sitten on? Mitä myytit ovat? Mitä on kieli? Mistä ovat peräisin sanat, joista laulun teksti koostuu? Millainen mies oli laulun sanoittaja Ilmari Kianto? Entä säveltäjä Mikael Nyberg?

Kaikkiaan Tiu tau tilhi on aivan huikea tutkimusmatka kulttuurihistoriaan ja Suomen kulttuuriin parinsadan vuoden ajalta. Silti pienellä kirjalla on mittaa vain parisataa sivua, eli kovin pitkä sukellus tämä ei ole, vaan etenee oikein joutuisasti. Vielä kun Hurme kirjoittaa totuttuun tapaan hyvin, voi surutta sanoa, että Tiu tau tilhi on pieni helmi, joka kannattaa nautiskella.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Armas Äikiä: Tulikantele
Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike, 1947
114 s.

Tutustuin tähän kirjaan täysin ulkokirjallisista syistä. Tein hiljattain aakkosellisen hakemiston Kirjavinkkeihin ja huomasin yllätyksekseni, että kahdenkymmenen vuoden ja kymmenen tuhannen kirjan aikana emme ole arvioineet yhtäkään kirjaa kirjailijalta, jonka sukunimi alkaa ä:llä. Aloin tietysti oitis etsiä tällaista kirjailijaa, vaan sepä ei olekaan ihan yksinkertaista.

Tampereella pääkirjaston varastosta löytyi kuitenkin Armas Äikiän teoksia, joista otin kokeeksi tämän runokokoelman – sellaisenhan lukee äkkiä ja jos se on säällinen, sillä saa paikattua tämän kummallisen vajeen tietokannassa.

Ennen kirjan lukemista vilkaisin Wikipediasta, kuka tämä Armas Äikiä oikein on miehiään. Siinä kohtaa jo iski aavistus, että tästä kirjasta ei taida sittenkään olla täydentämään Kirjavinkkejä. Äikiä eli 1904–1965 ja edusti kulttuuri- ja taidekäsityksiltään dogmaattista neuvosto-marxismia. Äikiä liittyi kiellettyyn kommunistipuolueeseen 1920-luvun alussa ja vietti vuosia vankeudessa 1920- ja 1930-luvuilla. Vuonna 1935 Äikiä siirtyi Neuvostoliittoon kesken ehdonalaisen vankeuden ja menetti siksi Suomen kansalaisuuden. Neuvostoliitossa Äikiä selvisi hengissä 1930-luvun vainoista.

Äikiä oli sittemmin Kominternin palveluksessa, maatalousministerinä Terijoen hallituksessa ja jatkosodan aikana radio­propaganda­tehtävissä. Hän sanoitti Karjalais-suomalaisen sosialistisen neuvostotasavallan hymnin ja toimi taideasiain hallinnan päällikkönä. Suomeen Äikiä palasi 1947 ja toimi taustavaikuttajana SKP:ssa. Virallisissa tehtävissä Äikiä ei kansalaisuuden menettäneenä voinut toimia.

Tulikantele on vuodelta 1947 ja sen on julkaissut Karjalais-suomalaisen SNT:n valtion kustannusliike Petroskoissa. Kokoelmassa on kuusi osaa. Avausosa ”Kohtalonkamppailu” on synkeää sotarunoutta, jossa ihastellaan Venäjän suuruutta ja parjataan saksalaisia. Valtaosa runoista on aikakautensa mukaisesti mitallista ja riimillistä, mutta osassa on vähän vapaampaa mittaa – heikoin tuloksin, koska niistä runoista ei oikein löydy toimivaa rytmiä.

Jos unohdetaan kammottava Venäjä-mielinen propaganda hetkeksi, parhaimmillaan Äikäs on ihan ok. Osion lopettava runo ”Sotarikollinen” on edelleen aivan pätevä, etenkin kun tässä ei sotarikollista nimetä. Aikalaisille aatteen jakaville lukijoille se oli itsestäänselvästi Hitler, mutta minulle tästä tulee kyllä ennen kaikkea mieleen Putin:

Työ tehty oli ponnistuksin vaikein.
Maa nosti tähkäpäitä, kantoi hedelmää.
Hän nähdäksensä ryöstöelintilan kaiken
maan käski autioittaa, viljan hävittää.
Niin huippuineen kuin pilvivartioksi
nous ylväs kaupunki, työ kansan ylpeän.
Hän antoi käskyn huiput muuttaa raunioksi
siks, ettei suurempainsa varjoon jäisi hän.

Miksei tätä voisi Ukraina mielessä lausua tänäkin päivänä. ”Takatalvi”-runon kuvaus Eestin kansan vapauttavasta neuvostoarmeijasta sen sijaan tuskin ilahdutti virolaisia 1940-luvulla tai tänä päivänäkään.

”Moskova”-osion tunteikkaat kuvaukset Moskovasta ovat lähinnä puisevia. Ylistys Leninin kirjastolle ei saa ainakaan tässä kirjallisuuden ystävässä mitään tunteenpaloa aikaiseksi. ”Tulikehässä”-osiossa käsitellään Leningradin piiritystä suurella paatoksella. ”Ihmisäiti” on melkein 20 sivua pitkä runo leningradilaisäidistä sotaan lähtevine lapsineen; se oli niin sentimentaalista soopaa, etten jaksanut lukea kokonaan.

”Tilitys historialle”-osiossa on taas kummallisesti sana kerrallaan pudoteltua runoutta, jonka rytmi ei oikein aukene. ”Rikoksentekijät”-runo, esimerkiksi, alkaa näin:

Sivistyksen
lukukirjasta
pois
joka lehden
kaluten kuten toukka
syö lehtiä tuomesta,
oman kansansa orjuuttaneet he on, tehden
karun keskitysleirin
kotimaastamme Suomesta.

En ymmärrä, saatikka hirveästi arvosta suomalaisten asemoimista rikollisiksi ihmisyyttä vastaan ja Venäjän nostamista Suomen vapauttajan asemaan. Ylistyslaulu SKP:lle on sekin vähän vaisu juttu tänä päivänä.

Lopussa on vielä ”Aineen ja hengen ylistyslauluja”, joissa on ihan kaunista luontokuvausta ja huomattavasti vähemmän propagandistista aatteenpaloa. ”Revontulet” esimerkiksi on aivan soma kuvaus revontulista ja ”Maa”-runo viehättää ateismissaan:

Moni tahtoisi pois maan vaivasta
ja peljäten maallista
ikävöitsee vain herransa taivasta,
pesää autuaallista.

On heille sun vauhtisi rajua.
Hyvä maa, toki sallit sen,
minä että en kadota tajua,
tasapainoni hallitsen?

Pään painaen maaemon kupeisiin
jos sattunen voipumaan,
niin taivaiden saleihin upeisiin
minä tahdo en toipumaan.