My Ruin

Levyt

Speak & Destroy

Linkit

Virallinen kotisivu
UBL

Takaisin arvosteluihin

[Kansi - My Ruin: Speak & Destroy] Speak & Destroy
Snapper Music 1999

Tairrie B aloitti uransa rap-musiikin parissa, siirtyi sitten Manhole-orkesteriin. Manhole taas muutti nimensä Tura Satanaksi, josta Tairrie B parhaiten tunnetaankin. Sittemmin soolouralle siirtynyt käyttää nyt bändistään nimeä My Ruin. Tyyliltään Tairrie B on sekoitus tatuoitua ja mustavalkoista goottidekadenssia ties mitä. Musiikillisesti meno on raskasta rockia, kenties hieman Marilyn Mansonin suuntaisesti, rap-tausta kuuluu pääasiassa joissain puhutuissa biiseissä ja parin trashimman biisin hieman rap-tyylisissä lauluissa, joiden lisäksi Tairrie lähinnä huutaa sanottavansa mikä kuulostaa paikoittain ihan hyvältä mutta pidemmän päälle lähinnä puuduttavalta.

Varsinainen koukku, miksi tämän levyn ostin on coveri Edward Cobbin tekemästä ja Soft Cellin biisinä tutuksi tulleesta "Tainted Love":sta. Sinänsä biisi ei kummoinen ole, mitään uutta My Ruinin versiossa ei kuulla. Muuten hyviä biisejä riittää jokunen, "Sick With It", "Sycophant", "Cosmetic" ja hieman herkemmistä "Close Your Eyes" ja "June 10th". Sanoitukset vaihtelevat herkästä hyökkäävään ja uhrautuvasta murhaavaan. En ole järin vakuuttunut. Varsinkin "Blasphemous Girl":n uhoaminen vaikuttaa lähinnä typerältä, "Horrible Pain (within my heart)":n marttyyriys lähinnä teennäiseltä. Feministejä miellyttänee Tairrien ajoittain leimahteleva miesviha.

Niin. On tämä ehdottomasti sen kahdenkympin arvoinen, mitä tästä itse maksoin, mutta en kyllä täysihintaisena suosittele. "Tainted Love" oli ihan hauska kuriositeetti, mutta muuten levy ei valtavasti tarjoa. Kannet ovat oikein miellyttävän näköiset, mutta musiikki ei juuri uusia elämyksiä tarjoa. Lisäksi levy on hieman pitkähkö yli tunnin ja 16 biisin mittaisena. Jos haluaa aggressiivista musiikkia, parempaakin löytyy, jos haluaa kuunnella voimakkaita naisartisteja, parempiakin löytyy (vaikkapa PJ Harvey).

Alkuun




Ylöspäin melankoliassa. Lähetä palautetta: msaari@melankolia.net | palautelomake.
Sivua päivitetty viimeksi 13.8.2000.