Musta Paraati

Levyt

Peilitalossa

Takaisin arvosteluihin

[Kansi - Musta Paraati: Peilitalossa] Peilitalossa
Johanna/Love Kustannus 2001

Musta Paraati on varhaisimpia edustajia, mitä kotimaiseen synkistelymusiikkiin tulee. Bändin jäsenillä oli vakaa punktausta (mm. Nolla Nolla Nolla), johon sitten yhdistyi synkkää tanssittavuutta ja syntetisaattoreita. Kauaa Musta Paraati ei ehtinyt koossa pysyä, vaan bändi hajosi jo muutaman vuoden ja parin täyspitkän levyn jälkeen. Sittemmin bändin tuotanto on ollut kovasti haluttua goottipiireissä ja alkuperäisistä vinyyleistä on maksettu suuria summia. Vihdoin ja viimein koittaa virallisten cd-julkaisujen aika: Mustan Paraatin debyytti Peilitalossa ilmestyi alkuvuonna 2001 kymmenen bonusbiisin kera uudelleenmasteroituna.

Ottaen huomioon että levyn biisit (Peilitalossa, Johtaja / Jää, Myrsky nousee / Punainen salama, muutama biisi Käärmeet-levyltä, yksi b-puoli, studiodemo ja live) ovat ilmestyneet alunperin vuosien 1982 ja 1984 välillä, ne ovat yllättävänkin raikkaan ja tuoreen oloisia. Biisit ovat vähemmän aikaansa juuttuneita kuin useimmat 80-lukuilmiöt.

Synkkyyttä Mustassa Paraatissa riittää keskivertogoottibändin verran. Sanoitukset ja musiikillinen puoli maalavat kuvaa yhtälailla tummin sävyin. Ja mikä parhainta, biisit ovat myös hyviä. Peilitalossa ei ole turha nostalgiauudelleenjulkaisu, vaan oikeasti hyvä levy, joka ehdottomasti ansaitsi ilmestymisen cd-muodossa. Tätä kuuntelee ilomielin omaksi ilokseen eivätkä levyn tanssittavimmat raidat karkoita väkeä tanssilattialtakaan.

Peilitalossa on ehdoton pakkohankinta kaikille synkistelijöille: osattiin sitä Suomessa ennen Two Witchesiä ja muita uudempia yrittäjiä. Vakuuttavaa ja synkkää esigoottia vuosien takaa.

Alkuun




Ylöspäin melankoliassa. Lähetä palautetta: msaari@melankolia.net | palautelomake.
Sivua päivitetty viimeksi 5.5.2001. Tämän sivun sisältö on julkaistu Creative Commons Licensen alaisena.