Kategoria: Sekalaista

Ingeborg Bachmann: Malina
Weilin+Göös, 1983
Suom. Kyllikki Villa
291 s.

Itävaltalainen Ingeborg Bachmann (1926–1973) oli runoilija ja kirjaili­ja. Bachmann väitteli filosofian tohtoriksi Heideggerin eksistentiaali­sen filosofian kriittisestä vastaanotosta. Kirjallinen ura alkoi radiokuun­nelmien käsikirjoittajana. Kaunokirjallisuuden puolella Bachmann toimi Gruppe 47 -ryhmässä, jonka jäseniin kuuluivat muun muassa Günter Grass, Paul Celan ja Heinrich Böll.

Melko nuorena kuollut Bachmann kärsi alkoholismista ja lääkkeiden väärinkäytöstä, ja kuoli lopulta palovammoihin ja barbituraattien vie­roitusoireisiin sytytettyään vahingossa yöpaitansa palamaan tupakalla. Hurja loppu elämälle.

Bachmannin kirjalliset työt käsittelevät naisen asemaa sodanjälkeises­sä yhteiskunnassa, imperialismia ja fasismia. Bachmann väitti, että fa­sismi ei kuollut saksankielisessä maailmassa vuoteen 1945, vaan jat­kui 1960-luvulla erityisesti siinä, miten miehet sortivat naisia.

Bachmann ehti kirjoittaa urallaan yhden romaanin, tämän Malinan vuonna 1971. Kyllikki Villa suomensi teoksen ja Weilin+Göös julkaisi sen 1980-luvulla. Teos lienee jokseenkin unohtunut, mutta kyllä sen jotkut yhä muistavat. Itse löysin sen luettavaksi Me Naisissa julkais­tusta 101 muiden kuin miesten kirjoittamien kirjojen listasta, jonka on koonnut Mari Uusivirta.

Jokainen vähän tunnettu klassikko ei kuitenkaan ole helposti lähestyt­tävä ja onnistunut lukuelämys. Minulle Malina putoaa vuoden kam­mottavimpien lukukokemusten listalle. Lukeminen oli hirvittävää tak­kuamista ja kirjan päätyttyä olin lähinnä onnellinen, ettei minun tarvin­nut lukea sitä enää.

Kirja on kolmiodraama, jonka kertojana on nimetön naispäähenkilö. Hän elää yhdessä vakaan ja turvallisen Malinan kanssa (ei kuitenkaan naimisissa) ja toisaalta on kiivaassa suhteessa unkarilaisen Ivanin kanssa. Mitään sen ihmeempää juonta ei kannata odottaa: kovin lu­vataan, että kohtalokas jännitys tihentyy loppua kohti, mutta minusta kirja vain lähinnä hajoaa sekavaksi hälinäksi. Kirjan keskeltä löytyy myös noin 50-sivuinen jakso, jossa päähenkilö kertoo vaikeaa isäsuh­dettaan käsitteleviä unia.

Voin kyllä nauttia psykologisista romaaneista, mutta tuntuu, että tässä kohtaa on astuttu aivan liian vahvasti psykologian puolelle. Epäilemät­tä tässä teoksessa on hirmuinen määrä analysoitavaa, jos oikein läh­tee perkaamaan päähenkilön psykologista maisemaa, mutta minulle se vain oli vaikeaa. Kyllähän tässä sinänsä varmasti oikein pätevä pak­komielteisen ihmissuhteen kuvaus on kaiveltavissa, mutta missään ni­messä mitään helppoa luettavaa Malina ei ole.

Tulinpahan taas sitäkin ajatelleeksi, että runous on kyllä sikäli hyvin kiitollista, että runokokoelmasta lukee vaikka minkälaista häröilyä; romaanimitassa kokee helposti olevansa tekstin vanki. Tässä asiaa ei auta sekään, että kirjan taitto on ahdistavan tukkoisa. Villan suomen­noksessa ikä näkyi jossain sanamuodoissa, mutta siitä ei sinänsä pa­haa sanottavaa.

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.

Bill Bryson: Keho : Opas asukkaalle
WSOY, 2020
Suom. Nina Mäki-Kihniä
444 s.

Bill Bryson on oivallinen popularisoija ja kiinnostavien aiheiden penkoja, näin muutaman kirjan otoksella. Keho on tuttua Brysonia: kova faktapommitus, jossa käydään läpi ihmiskehon toimintaa alue kerrallaan ja siinä sivussa paljon lääketieteen historiaa.

Se onkin melko värikästä tavaraa se, monia asioita on selvitetty nykynäkökulmasta varsin kammottavin menetelmin. Sanotaan nyt vaikka niin, että minulle ei kyllä tulisi mieleeni katetroida itseäni ihan kokeillakseni, pääseekö olkavarresta katetrilla verisuonia pitkin sydämeen. Tällaista kaikkea herkullisen kammottavaa ja groteskia pikkufaktaa kirja on pullollaan, joten herkimpiä varmasti ällöttää ja muut pääsevät nauttimaan mukavista puistatuksista.

Bryson nostaa ansiokkaasti esiin monia unohdettuja tutkijoita, joiden työstä joku toinen on vienyt kunnian, tai muuten vain unohduksiin jääneitä hienoa työtä tehneitä lääketieteen edistäjiä. Toisaalta Bryson ei myöskään arkaile nostaa esiin lääketieteen heikkouksia, kuten sitä, että pitkään oli oikeastaan turvallisempaa pysytellä loitolla lääkäreistä, tai miten moderni lääketiede ei monessakaan kohdassa – etenkään Yhdysvalloissa – tuota käytettyä rahaa vastaan mitenkään erityisen hyviä tuloksia.

Keho on oikein mainio kirja sekalaisen faktatiedon ystäville. Tämä on juuri sellainen kirja, jota lukemalla saa ärsytettyä kaikkia läheisiään: ”hei, tiesittekö että…”

---

Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.