Rahkaomenapiiras

An apple pie

Hella & houkutus -blogista löytyi tällainen rahkaomenapiiraan ohje. Ohje on jonkun reseptikilpailun kakkonen; olisipa tosiaan mielenkiintoista tietää, mikä ohje voitti.

Pohja:

  • 125 g voita
  • 4 dl vehnäjauhoja
  • 2 dl sokeria
  • 1 rkl vaniljasokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 dl kermaviiliä
  • 1 muna

Sulata voi. Sekoita kuivat aineet (jauhot, sokerit, leivinjauhe ja sooda) yhteen ja lisää voi mukaan. Syntynyt taikina jaetaan kahteen osaan: toisesta tulee pohja, toisesta päällinen.

Pohjaksi tulevaan taikinanpuolikkaaseen lisätään kermaviili ja muna ja sekoita huolellisesti. Taikinasta pitäisi tulla aika löysä. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:

  • 2–3 omenaa
  • 1 tl kanelia
  • 200 g maitorahkaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 muna

Kuori ja viipaloi omenat. Levitä viipaleet taikinan päälle ja lisää kanelia.

Sekoita maitorahka, sokerit ja muna ja kaada omenanpalasten päälle. Levitä lopuksi piirakan päälle alussa syrjään otettu taikinanpuolikas. Paista uunissa 200 asteessa keskitasolla noin 30–40 minuuttia.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Paholaisen kakku

Hyvä suklaakakku: helppo tehdä, onnistuu lähes varmasti, maistuu hyvälle.

  • 5 dl vehnäjauhoa
  • 1 tl suolaa
  • 1 tl soodaa
  • 4 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl kaakaota
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl maitoa
  • 1 dl öljyä

Sekoita kuivat aineet keskenään ja munat, maito ja öljy keskenään. Yhdistä ja sekoita. Ei tarvitse vatkata erityisemmin, kunhan käsin sekoitat tasaiseksi. Taikinan joukkoon voi lisäksi laittaa suklaarouhetta.

Kaada voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 °C lämmössä noin tunnin.

Kuorruta kakku suklaalla. Kuorrutukseen tulee puolet voita, puolet suklaata. Sulata ja levitä. Sopivaa suklaan määrää voi hakea, 150 gramman suklaalevystä tuli aika runsas kuorrutus. Kuorrutus oli myös aika juoksevaa, parhaiten onnistui kun sitä levitti sudilla ensin joka paikkaan, ja antoi välissä vähän jähmettyä, ennen kuin lisäsi uutta päälle. Vähempikin riittäisi, luulisin, sekä suklaan määrässä että voissa suhteessa suklaaseen, ehkä.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Falafelit

Söin falafeliä Fafa’sissa viime vuonna ja ihastuin. Tampereella ei moista onnea ole, joten on ollut tyytyminen pussifalafeliin. Hyväähän sekin on. Tel Avivissa sai myös mainiota falafeliä.

Yhteishyvän Ruoka -lehdessä oli mainio falafelpihvien resepti, jota piti kokeilla. Valmistaminen ei ole aivan vaivatonta, mutta lopputulos on sen arvoinen. Vähän vähämausteinen tämä on, mutta äkkiäkös mausteita lisää.

Falafel-pihvit

  • 1 porkkana
  • 1 sipuli
  • 1 tölkki (285/170 g) kikherneitä
  • 1 rkl öljyä
  • 1 muna
  • 1,5 dl maustamatonta jugurttia
  • 1 dl korppujauhoja
  • 2 rkl sitruunamehua
  • 1,5 tl juustokuminaa
  • 1 tl suolaa

Raasta porkkana ja silppua sipuli. Kuullota silppuja hetki öljyssä pannulla.

Sekoita muna, jugurtti ja korppujauhot. Jauha kikherneet rouheeksi.

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Anna tekeytyä puolisen tuntia (tai enemmän, tämä on ihan kätevä tehdä vaikka heti aamusta, jos lounaaksi aikoo syödä). Muotoile noin kahdeksaksi pihviksi (tai pyöryköiksi).

Kääntele pihvit korppujauhossa ja seesaminsiemenissä ja paista runsaassa öljyssä pannulla keskilämmöllä molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Perinteisiä lisukkeita ovat hummus ja tahini, meillä suositaan jugurttikastiketta:

  • 400 g turkkilaista jugurttia
  • 200 g fetaa
  • sitruunamehua
  • timjamia
Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Vadelmainen raakasuklaakakku

Tämä vadelmainen raakasuklaakakku kiertää blogeissa ahkerasti. Meidän silmiimme se osui Jonnalta. Riippumatta siitä, mitä fiiliksiä raakaruoka herättää, kakku oli hyvä ja käytännöllisesti se on myös maidoton ja gluteeniton; hyviä erityisruokavalioreseptejähän ei ole koskaan liikaa.

Vadelmainen raakasuklaakakku

Pohja

  • 3 dl pähkinöitä
  • 3 dl taateleita
  • 1 dl raakakaakaojauhetta
  • 2–3 rkl vettä

Bowl of nutsPohjaan voi käyttää varmaankin lähes mitä tahansa pähkinöitä. Meillä oli joku Rainbow’n peruspähkinäsekoitus. Taateleita nakkasimme 250 gramman paketillisen.

Pähkinät murskataan rouheeksi (meillä tehosekoitin selvisi tehtävästä kunnialla). Raakakaakaojauhe sekoitetaan joukkoon. Taatelit vedettiin niin ikään tehosekoittimella rouheeksi ja sekoitetaan joukkoon. Lisäämällä vähän vettä massasta saa vähän paremmin muovautuvaa. Massa taputellaan irtopohjavuokaan tai piirakkavuokaan pohjalle ja vähän reunoillekin.

Pohjan päälle tulee vadelmatäyte. Se tehdään keittämällä vadelmat tasaiseksi mössöksi (eli tähän voi suhtkoht huoletta käyttää ulkomaisiakin vadelmia; myös kotimaiset vadelmat kannattaa keittää, täyte toimii paremmin niin). Jäähtynyt vadelmatäyte levitetään pohjan päälle, jonka jälkeen kakku pistetään kylmään asettumaan noin tunniksi.

Raw pie Raw cocoa pie

Kuorrute

  • 1 dl kookosöljyä
  • 1 dl hunajaa
  • 2 dl raakakaakaojauhetta
  • 3–4 rkl lämmintä vettä

Sulata kookosöljy vesihauteessa (kookosöljy muuttuu nesteeksi 25 asteen lämpötilassa, joten se sulaa jo siitä, että sitä ajattelee lämpimästi). Jos et käytä juoksevaa hunajaa, lämmitä sekin juoksevaksi. Sekoita kookosöljyyn ja hunajaan raakakaakaojauhe. Vettäkin voi laittaa, tosin en tiedä, onko sillä liiemmin merkitystä. Levitä kuorrute kakun päälle ja pistä kakku noin puoleksi tunniksi kylmään. Kookosöljy jähmettää kuorrutteen aika nopeasti.

Lopputulos on oikein hyvä. Tämä on vähän sellainen aikuiseen makuun -kakku, erityisen makea tämä kun ei ole (vaikka viekin makeanhimon tehokkaasti). Makeamman perään oleva voi lisätä pohjaan sokeria.

Frozen raspberries

Raakakaakaosta

Voi olla, että puhun läpiä päähäni, mutta jos jollakulla on parempaa tietoa, saa korjata.

Kaakaojauhetta tehdään kaakaomassasta puristamalla, jolloin kaakaomassa jakautuu noin puolet ja puolet kaakaovoiksi ja kaakaojauheeksi. Raakakaakaojauhe eroaa perinteisestä kaakaojauheesta siinä, että sen lämpötila pidetään aina alhaisena. Kaakaopapuja ei paahdeta ja hydraulisen puristuksen sijasta käytetään kylmäpuristusta. Tämä erikoiskäsittely säilyttää ravintoaineet paremmin ja esimerkiksi antioksidantteja raakakaakaojauheessa on merkittävästi enemmän kuin tavallisessa kaakaojauheessa.

Tähän liittyy sellainen ongelma, että koska kaakaopapuja tuotetaan paljolti Afrikassa varsin köyhissä oloissa (orjuutetun lapsityövoiman käyttö kaakaontuotannossa on edelleen ongelma), prosessien valvonta ei välttämättä ole ihan täydellistä. Lisäksi kun kaakaopapuja käytetään auringonpaisteessa, voi olla hivenen vaikea valvoa, etteivät pavut koskaan lämpene yli 40 asteeseen. No, olettaisin, että paahtamisen jättäminen väliin ja kylmäpuristamisen käyttäminen ovat kuitenkin merkittävämmät tekijät raakakaakaojauheen tuotannossa, ja niitä on helpompi valvoa.

Valtaosa tavallisesta kaakaojauheesta on lisäksi käsitelty hollantilaisella menetelmällä eli alkaloitu. Tämä tekee kaakaojauheesta emäksisempää ja mausta vähemmän kitkerää. Se myös mahdollistaa kaakaojauhetta sisältävien leivonnaisten nostattamisen leivinjauheella. Alkalointi kuitenkin hävittää antioksidantteja reippaasti; olen nähnyt mainittavan lukuja 60 ja 90 prosentin välillä.

Onko raakakaakaojauheesta sitten mitään iloa? Ehkä, mutta taitaa olla melkoista tuhlausta käyttää sitä mihinkään kuumaan. Ei siis kannata tehdä kuumaa kaakaota tai uunissa paistettavia leipomuksia siitä. Eiköhän tämäkin kakku valmistu ihan hyvin tavallisestakin kaakaojauheesta: voipi olla, että antioksidantteja ja muuta hyvyyttä on vähemmän, mutta toisaalta makukin on sitten vähemmän kitkerä, kun kaakaojauhe on alkaloitua.

Lähteenä mainittakoon muun muassa tämä blogimerkintä. Vaikea sanoa, miten paikkaansapitäviä nämä tiedot sitten ovat: raakakaakaosta ei ihan heti löytynyt parempaakaan tietoa.

Alkaloinnista

Pakko mainita sekin, että alkalointimenetelmän kehitti eräs hollantilainen kemisti 1800-luvulla – siksi sitä nimitetäänkin hollantilaiseksi menetelmäksi. Alkalointi paitsi parantaa makua ja tummentaa väriä, myös tekee kaakaojauheesta vesiliukoisempaa.

Tämän kemistin isä puolestaan kehitti puristimen, jolla kaakaomassasta erottiin kaakaovoi ja kaakaojauhe. Isä ja poika ovat siis paljolti modernin suklaateollisuuden takana. Heidän sukunimensä on varmasti tuttu kaikille kaakaon ystäville: se on van Houten. Poika on Coenraad Johannes van Houten, isä Casparus van Houten.

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka

Karpalo-valkosuklaakakku

Cranberry cakeTämä ohje on jostain naistenlehdestä, jäi epähuomiossa kirjaamatta mistä. Kakku on oivallinen, sopii hienosti vähän aikuisempaan makuun. Lapsille ei välttämättä maistu, mutta se ei ole aina huono asia.

Kakun pohjassa on halvaa, mikä tekee siitä erikoisen makuisen ja päällinenkin on miellyttävän hapan, ei mitenkään erityisen makea.

Kakkua ei saa tehdä alumiinisessa irtopohjavuoassa, vaan se tarvitsee pinnoitetun vuoan. Alumiinivuoka reagoi karpalon happoon niin, että kakun pinta tummuu ikävästi.

Kakusta on vaikea saada täysin laktoositonta tai virallisesti vähälaktoosista, koska siihen tulee valkoista suklaata, mutta kun muut ainekset olivat laktoosittomia, minä söin tuota ongelmitta, joten ainakin miedommin laktoosi-intolerantit voivat tätä kakkua syödä (en saa itse, jostain syystä, juurikaan oireita suklaasta).

Pohja

  • 100 g voita
  • 1 dl sokeria
  • 100 g vaniljahalvaa
  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 0,5 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Murustele joukkoon vaniljahalva. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää ne taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi nopeasti ja levitä se irtopohjavuokaan, jonka pohjalle olet laittanut leivinpaperin.

Paista pohjaa 200-asteisessa uunissa 8–10 minuuttia. Tuloksena pitäisi olla kullanruskea pohja. Anna pohjan jäähtyä kaikessa rauhassa, pohja ja vuoka menevät seuraavaksi jääkaappiin.

Täyte

  • 300 g karpaloita
  • 1,5 dl sokeria
  • 4 dl turkkilaista jogurttia
  • 200 g valkosuklaata
  • 8 liivatelehteä
  • 3 rkl limetinmehua
  • 1 prk (3,3 dl) vaahtoutuvaa Vanhan ajan vaniljakastiketta

Ota karpalot hyvissä ajoin sulamaan. Jos et älyä, sulattele mikrossa. Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen kymmeneksi minuutiksi.

Tee karpaloista tasaista sosetta sauvasekoittimella. Sekoita marjasoseen joukkoon sokeri ja jogurtti. Sulata valkosuklaa, jäähdytä se haaleaksi ja lisää joukkoon koko ajan sekoittaen.

Vaahdota vaniljakastike. Kuumenna limetin mehu, purista liivatelehdistä vesi ja sulata limettimehun joukkoon. Kaada liivatemehu ohuena nauhana jogurttiseokseen ja nostele sen jälkeen vaniljavaahto sekaan. Kaada täyte sitten jäähtyneen pohjan päälle, peitä vuoka tuorekelmulla ja nosta jääkaappiin hyytymään 4–6 tunniksi.

Käytin itse liivatelehtien sijasta liivatejauhetta, jonka liuotin veteen purkin ohjeen mukaisesti. Lisäsin limettimehun jogurtin sekaan ihan muuten vain. Toimi näinkin ihan hyvin.

Koristeluun lehti ehdottaa sokeroituja karpaloita, joihin tarvitaan

  • 1 dl kokonaisia karpaloita
  • 1 munanvalkuainen
  • 2 dl tomusokeria tai sokeria

Sulata karpalot jääkaapissa. Pyyhi karpaloiden pinta talouspaperilla. Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Pyörittele karpalot ensin valkuaisvaahdossa, sitten sokerissa. Nosta karpalot kuivumaan paperin päälle vähintään tunniksi.

Tämä kuulosti liialliselta näpertelyltä, joten en kokeillut.

Cranberry cake

Julkaistu
Kategoria(t): Ruoka