Kategoria: Kulttuuri

Minua syötetään. Lihotetaan, suorastaan. Sitten irvaillaan vatsan kasvamisesta, jälkeenpäin. Eilinen ruokailu Attilassa jätti nimittäin näläntunteen (metvurstipasta sisälsi liikaa oliiveja ja liian vähän metvurstia), jonka seurauksena menimme luentojen jälkeen syömään.

Perinteisesti keskiviikko-ohjelmaan on kuulunut kahvittelua, useimmiten Arnoldsissa. Tällä kertaa matkan kohteena oli McDonalds: Johannalle pullaa ja cappucinoa, minulle hampurilaisia.

Juustohampurilaiset ovat hyviä, mutta säälittävän pieniä. Niinpä ei auttanut muu kuin syödä kaksi. Mikä onkin vallan sopiva annos, mutta eiköhän niistä selvittyäni alkanut yllytys syödä lisää. ”Jaksakko kolmannen?” Kun sponsorointi järjestyi, täytyi asiasta ottaa selvää ja kuinka ollakaan, tulihan se kolmaskin juustohampurilainen sitten syötyä.

Tulee ihan paheellinen olo, tuollaisesta. Mutta hyvää oli…

Viikonloppuna sain taas tuntea suurta yksinäisyyttä banaanipizzan ystävänä. Ananas on varsin standardi pizzatäyte, mutta banaani herättää kummasti ihmetystä ja vastustusta. Suhtauduin toki itsekin alkuun epäillen, mutta nyt se kuuluu ehdottomasti itse tehdyn pizzan vakiotäytteisiin (kinkku ja ananas ovat ne tyypillisimmät seuralaiset).

Persikkaa olen kokeillut kerran, sekin vaikutti varsin mainiolta… Ananas-banaani-persikka tosin voi olla jo yhteen pizzaan vähän liikaa.

Johanna kertoikin jo hyvästä kokemuksestaan Attilan tämän päivän ruoista, täydennänpä lausuntoa omalla vähemmän mairittelevalla: paperilla viherpippuriporsas kuulostaa varsin maukkaalta, mutta käytännössä ruoka olikin samanlaista kanaviillokkia muistuttavaa soosia kuin turhan moni muukin ruokalistassa hyvältä kuulostava ruoka (esim. monet kanaruoat).

Maku on ihan kelvollinen ja tämänpäiväinen ateria vei kyllä nälän, mutta oli loppua kohden melkoisen tylsää syötävää. Eikö muka liharuokia voi muulla tavalla tehdä?

Pohtiessamme pastakastikkeiden surkeaa tilaa (josta kuuluisi kirjoittaa erillinen juttunsa – ehkä senkin aika vielä koittaa) löysimme kaupasta Blå Bandin kastikkeet. Metsäsienikastike päätyi pastan kastikkeeksi, mutta nappasin myös Curry Tandoori -kastikkeen sen kanareseptin vuoksi mukaan.

Tänään ruokalistalla oli tämä nimenomainen kanaruoka. Olen suuri valmismarinoitujen kanasuikaleiden ystävä ja ne toimivat pohjana tällekin herkulle. Alunperin ajattelin marinoimattomia, mutta kaupan valikoima, tarjous ja Johannan mielivalta toivat materiaaliksi paketin kermakanaa. Lisäksi tarvittiin edellämainittu Curry Tandoori – kastikejauhe, banaani ja lisukkeeksi riisiä.

Johannan kotiintulon lievä viivästyminen aiheutti sen, että kana sai kypsyä rauhassa varsin maukkaaksi. Paistamisen loppuvaiheessa nakkasin kanan sekaan viipaloidun banaanin ja keittelin kastikkeen. Mietin tovin, sekoittaako kastikkeen kanan sekaan, mutta kastikkeen lievästi (hyvin lievästi) tuju maku pani harkitsemaan asiaa uudestaan ja tarjosin kastikkeen erikseen.

Lopputulos oli herkullinen: kermaisa kana yhdistyi mainiosti banaanin makeuteen ja tandoorikastikkeen voimakkaampaan makuun. Suosittelen! Epäilen Curry Tandoorin sopivuutta pastakastikkeeksi, mutta peruskanaa se tulee meillä maustamaan toistekin.