Kategoria: Kulttuuri

Pitkään metsästimme, mutta viimein löytyi. Valion uusia Fanny-vanukkaita, nimittäin. Omena-karamelli kuulosti makuna sen verran herkulliselta, että pakko oli testata. Valitettavasti kun sitä lopulta löysimme (kummallinen lanseeraus: mainoksia on, mutta tuotetta ei kaupoista löydy!), oli se melkoinen pettymys. Karamelli ei ollut tarpeeksi makeaa ja omena tuntui lähinnä esanssisena sivumakuna. Pah. Syön tavallista karamellivanukasta mieluummin kuin tuota ihan koska tahansa.

Eipä sitä leipää kummempaa ruokaa tarvitse saadakseen huikeita aistinautintoja. Tällä hetkellä fiilistelen Talkion yrteillä maustetun Primo-rustiikkiciabattan parissa. Seurana puolisen litraa English Breakfastia sokerilla ja maidolla maustettuna. On hyvää! Talkion oliivi-foccaccio on sekin kerrassaan erinomaista.

Kotitekoinen leipäkin maistuu, joskin omista tekeleistäni puuttuu vielä hieman rutiinia. Tahtovat jäädä silloin tällöin vähän keskeneräisiksi. Onnistunein suoritukseni viime aikoina on jokin aika sitten sipsidippipussin kyljestä poimimani valkosipulileipä – perustaikinaan nakataan sen sipsidippipussin sisältö, ja johan tulee hyvää.

Äh. Ruokakateus on ikävää. Tänäänkin katselin kaihoten Johannan lautasta Attilassa, riistapiiras kun näytti huomattavasti houkuttelevammalta (ja maistuikin paremmalta) kuin itse valitsemani perusankea kanasoosi. Pöh. Miksen opi, etteivät nuo Attilan kanakastikkeet koskaan ole itselaitetun kanan veroisia. Riistapiiraassa tosin epäilytti myös palan riittävyys, mutta kaipa se olisi nälän vienyt. Harmittaa!

Testasin jokin aika sitten suurella mielenkiinnolla Fanny-jugurttirahkaa ja yllätyin positiivisesti. Ulkomaanmatkoilta (lähinnä Lontoosta) on nimittäin jäänyt mieleen muistoja hyvistä paikallisista jugurteista, jotka ovat varsin kaukana kotimaisista tarjokkaista (joissa ei toki vikaa ole). Tämä jugurttirahka oli koostumukseltaan ja maultaan lähempänä näitä ulkomaalaisia ja varsin positiivinen kokemus – hintaansa lukuunottamatta.

Toinen kiinnostava uutuus on Maraboun kookossuklaa. Maku ei ole mitenkään hillityn kookoksinen, vaan suorastaan julkea. Lopputulos on kovin makea, mutta hyvä. Levyn syöminen yhteen putkeen on makeuden vuoksi vaikeaa, mutta en ole varma onko kyseinen ominaisuus varsinaisesti negatiivista.

Lapsuudesta ja kanaruoista tulee mieleen kaksi asiaa: koulun kanaviillokki ja broilerit. Kumpikaan ei erityisemmin miellyttänyt. Viime vuosina olen kuitenkin innostunut syömään kanaa aika paljonkin, kiitos marinoitujen fileesuikaleiden. Käytännöllistä, ei liian kallista ja todella hyvää!

Aluksi kana syötiin sellaisenaan, yleensä makaronin tai perunoiden kera. Hyvää, mutta parantaakin sitä voisi. Ensimmäinen lisäys oli ruokakerma, toinen hyvä on tuorejuusto. Pieni purkki tuorejuustoa tuo mainiosti lisämakua ruokaan!

Tämänpäiväinen, varsin herkullinen ateriamme oli hyvä esimerkki kanaruokien evoluutiosta. Pannulle päätyi ensin pari pientä sipulia, sitten isohko paprika, puolisen kiloa hunajamarinoitua kanaa ja lopuksi purkki kookoskermaa. Lopputulos oli todella herkullinen sekä maun että ulkonäön suhteen. Paprika piristää kookoksen ja kanan pehmeyttä oivallisesti ja tuo vähän särmää väripuolellekin.

Olen myös kokeillut vastaavaa, mutta vielä omenan ja currytahnan kanssa. Kookosmaidolla ruoasta tuli keittomaisempi. Seuraava versio sisältänee myös banaania.

Lopuksi vielä triviakysymys tietäjille: mitä eroa on kookosmaidolla ja kookoskermalla? Kummassakin on samat suhteet kookosta ja vettä, mutta silti toinen on jonkin verran paksumpaa. Mistä ero johtuu?