Kategoria: Musiikki

Aamulehdessä joku toimittaja kehui kolumnissaan uutta radiokanavaa. Parin kuuntelukerran jälkeen Radio Asia vaikuttaa ihan mukavalta vaihtelulta. Kanavalla soi pääasiassa Hits & B-Sides -ohjelmaa, jossa soitetaan 60-, 70- ja 80-luvun musiikkia ja paljon nimenomaan niitä b-puolia, eli vähemmän tunnettuja kappaleita tunnetuilta artisteilta. Tämä on ihan kivaa kontrastia johonkin Radio Novaan, joka tiivistää vuosikymmenten urat tehneet artistit yhteen tai kahteen ilmeisimpään hittiin, eikä muuta tunne.

Tarjolla on myös neuvostohittejä, kasariglamrockia ja muuta mukavaa. Mainoksia ei kuulu ainakaan toistaiseksi, mikä sekin on oikein hyvä juttu. Ylipäätään musiikkia on enemmän suhteessa kaikenmaailman jingleihin ja joutavaan läpätykseen.

Radio Asia kuuluu Helsingissä taajuudella 105,8, Tampereella 106,8 ja netissäkin soi.

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Tänä kesänä olen kuunnellut reggaeta. Jotenkin vaan rytmit kolahtavat näin kesään. Minua miellyttää myös biisien sanoituksellinen sisältö, kuuntelen pääasiassa poliittisesti tai uskonnollisesti motivoitunutta osastoa, pienen ihmisen puolesta saarnataan antaumuksella, sellainen toimii aina.

Tässä valikoima viime aikojen suosikkeja. Spotify on kummasti auttanut lisäämään valikoimaa. Linkit ovatkin Spotifyyn, mutta Spotifyttömille on tarjolla myös Amazon-linkkejä, sieltäkin löytyy koekuuntelumahdollisuutta. Spotifystä voi tsekata vaikka reggaelistani.

The Congos: Fisherman

Tykkäsin The Congosista jo aikaisemmin. Voitin Creation Steppin -nettiradion kilpailusta joskus vuosia sitten Congosin Give Them the Rights -levyn, joka on osoittaunut kuuntelua kestäväksi laatulevyksi. Spotifystä löytyi kuitenkin vielä parempaa, eli Congosin kovin levytys, Heart of the Congos. Se on todellista klassikkokamaa. Levy alkaa parhaimmalla kappaleellaan, Fisherman taitaa olla Congosin ykkösbiisi. Loistava veto. La La Bam-Bam on toinen, joka soi jatkuvasti päässä.

Jos Fisherman miellyttää, pakkohankinta on Blood & Firen julkaiseman Fisherman Style, jossa on kaksi levyllistä biisejä, joissa Fisherman-riddimin päälle on laulettu jotain ihan muuta. En ole vieläkään saanut aikaiseksi kuunnella kaikkia, koska levy on sattuneesta syystä vähän puuduttava pitemmän päälle, olkoonkin, että Fisherman on briljantti veto. Tältä levyltä on kuitenkin helppo suositella ainakin Lucianon Going Homea, Lutan Fyahin Whitewash Wallsia ja Country Culturen Make Poverty Historya.

Amazonista löytyy myös näytteitä:

Heart of the Congos

Give Them the Rights

Fisherman Style

Bunny Wailer: Fighting Against Conviction

Lisää klassikkolevytyksiä. Bunny Wailerin Blackheart Man esiintyy kai aika monilla ”parhaat roots-levyt”-listoilla. Kelpo levy, vaikken täysin kokonaisuuden hienoutta vielä osaakaan arvostaa. Levyltä löytyy kuitenkin muutama todella mainio veto, joista kaikista paras on Fighting Against Conviction, yksi ehdottomia reggae-suosikkejani.

On se kovaa, kun asfalttiviidakossa ei voi viljellä, vaan pitää rikollisin keinoin leipänsä ansaita ja taistella linnaan joutumista vastaan, jotta lapsille riittää ruokaa. Melkoinen vuodatus, mutta melkoisella antaumuksella Bunny Wailer pistää menemään.

Amazonista:

Blackheart Man

Steel Pulse: Babylon Makes the Rules

Britannian reggae-ylpeys Steel Pulse löytyi selailulla ja hyvä että löytyikin, aika tiukkaa tavaraa tämäkin. Olen kuunnellut bändiltä kolmea levyä. Debyytti Handsworth Revolution on kriitikoiden mieleen, mutta Tribute to the Martyrs ja True Democracy ovat varsin mainioita levyjä myös. Ensimmäiseltä levyltä maininnan saa huikea Prodigal Son, toiselta tämä tarttuva Babylon Makes the Rules ja kolmannelta A Who Responsible?

Loistavaa tavaraa. Brittibändeistä lähempää tutustumista vaatii vielä UB40, joka myöhemmästä maineestaan huolimatta oli joskus ilmeisen vakuuttava roots-ryhmä. Debyyttilevy Signing Off on kai aika tiukkaa tavaraa.

Amazonista:

Handsworth Revolution

Tribute To The Martyrs

True Democracy

Sound System: The Island Anthology (2CD) (kolme ekaa samassa paketissa)

Signing Off

Peter Tosh: Equal Rights

Bob Marleyn ja Bunny Wailerin kanssa The Wailersissa operoinut Peter Tosh jatkoi bändikavereidensa tapaan soolouralle. Toshin levyistä olen kuunnellut pääasiassa Equal Rightsia, jossa nimikin on jo oikealla asialla. Levyltä kohokohtina nousee nimibiisi, mutta myös Toshin versio Get Up, Stand Upista. Se on aika samantyylinen Marleyn soolovedon kanssa, mutta ehkä hitusen terävämpi. Joka tapauksessa Wailerseista Marley ja Tosh vetävät tämän biisin paremmin kuin Bunny Wailer, jonka varsin erityyliselle versiolle en lämmennyt sitten lainkaan. Myös Downpressor Man on siisti veto.

Amazonista:

Equal Rights

Lastenmusiikin suhteen viime aikojen ykköslöytö on ollut ehdottomasti Herra Heinämäen Lato-orkesteri, jonka bongasimme Pikkukakkosesta. Mikä ei kuulu joukkoon? -video ei tarvinnut nähdä kuin pari kertaa, niin jo tiesi olevansa asiakysymysten äärellä. Huisin hauska biisi. Lainasin kirjastosta koko Ilosofiaa!-levyn ja sieltähän niitä helmiä löytyi enemmän. Mainio plätty, suosittelen tutustumaan.

Uudempi Nyree näkkäri -levy piti myös lainata ja hyvähän sekin on, mutta ei kyllä yhtä nokkelanhauska kuin Ilosofia. Suosittelemme, mutta kevyellä varauksella. Ensikertalaisten kannattaa aloittaa Ilosofiasta, koska se nyt vaan on parempi.

Joka tapauksessa bändi on laadukkaan lastenmusiikin ystäville silkkaa namia. Heikki Salo on taitava sanoittaja ja osaa kyllä keksiä kaikenlaista juonikasta. Sanoituspuolella kauneinta Heinistä on ehdottomasti Ilosofialta löytyvä Kutituksen alkeet, joka toimii erittäin hyvin myös musiikillisena huumorina. Kutituksen perusteita opettava kappale tekee tutuiksi niin möhkötyksen, leukajoulun kuin satuläpän.

Sävellyksistä vastaa pääasiassa Janne Louhivuori, pitkän linjan ammattimuusikko, joka on soittanut yli 200 artistin levyillä. Kokemusta ja näkemystä siis löytyy ja se kuuluu, Heiniksen musiikki on monipuolista ja monesta kaivosta ammentavaa, oikeasti taidokasta ja tasokasta. Jaksaa siis aikuinenkin kuunnella ja lapset myös.

Nää sedät olisi kiva nähdä livenäkin, täytyypä syynätä keikkakalenteria.

Sain sattumalta Spotify-kutsun (Spotivitestä, joka on valitettavasti jo suljettu) ja päätin testata tämän uutuuspalvelun. Valitettavasti Mac-versio vaatii OS X:n version 10.4, jota minulla ei edelleenkään ole, mutta onneksi on työjuttuja varten Windows-läppärikin.

Spotifyn idea on siis se, että kunhan on jäsen ilmaiseksi kutsuttuna tai maksamalla 10 euroa kuussa, saa kuunnella iTunesia muistuttavalla soitto-ohjelmalla musiikkia rajoituksetta. Tarjolla on varsin mittava kataloogi musiikkia, vaikka tarkkoja lukuja ei irtoakaan. Musiikki tulee striimattuna, eli sitä ei voi tallentaa kovalevylle tai kuunnella kannettavilla soittimilla.

Aika näppärä viritys, siis. Itse olen kokeillut nyt jonkun tovin ja hyvältähän tämä vaikuttaa. Valikoima on selvästi rajallinen, mutta sen verran tarjontaa on, että voisin itse harkita maksullista jäsenyyttäkin. Katsotaan viimeistään siinä vaiheessa, kun Spotify toimii varsinaisessa koneessani (koneen päivitys on suunnitteilla) ja kun Spotify siirtyy betasta varsinaiseen toimintaan ja ilmaisasiakkaat joutuvat kuuntelemaan mainoksia – nyt mainoksia ei ole ainakaan vielä kuulunut.

Ei Spotify omaa musiikkikokoelmaa korvaa, mutta täydentää mukavasti. Sen avulla on kiva kuunnella biisejä, joita haluaa kuunnella toisinaan, eikä tarvitse omassa kokoelmassa tilaa viemässä. Myös koekuuntelu onnistuu kätevästi. Itse olen esimerkiksi saanut ratkaistua mieltäni vaivanneen kysymyksen Arcturuksen Sideshow Symphonies -levyn laadukkuudesta (ihan ok, mutta ei pärjää Garmin aikaisille levyille millään) ja tsekkaillut Candlemassin muita tuotoksia (King of the Grey Islands ja Candlemass ovat kelpo levyjä molemmat, varsinkin jälkimmäinen).

Tällaiset palvelut ovat tulossa vahvasti, Radio Rockillakin on Radio Rock Store. Se on kalliimpi (17,90 euroa kuussa) ja rajoittunut rokkipuolelle, mutta pahempi rajoitus on DRM-puolella. Käytetyn Windows Media -formaatin vuoksi Mac-käyttäjät ovat auttamatta ulkona ja Windows-käyttäjilläkään ei ole kivaa.

Tampereella järjestettiin lasten itsenäisyyspäivän juhlat, joissa esiintyi Moottörin Jyrinä. Tämä heviklassikoita lapsellisilla sanoituksilla veivaava orkesteri on ollut kiinnostuksen kohteena jo tovin, mutta bändi ei ole levyttänyt ja pyörii lähinnä pääkaupunkiseudulla, joten tsekkaamatta on jäänyt — tilaisuuteen piti siis tarttua oitis.

Olihan siellä juhlassa muutakin, josta olennaisin osa Nooalle oli varmaankin Pikku-Kakkosen viikonloppuaamujen Veera. Vaan kylläpä maistui hevi pojalle! Moottörin Jyrinä mainostaa olevansa Suomen hiljaisin hevibändi, mikä tarkoittaa siltikin esimerkiksi Orffeihin verrattuna aika lailla kovempaa äänenvoimakkuutta, mutta ei haitannut Nooaa. Herkemmille lapsukaisille Moottörin Jyrinä on kyllä luultavasti liikaa.

Biisit olivat minunkin makuuni. Keikka alkoi Manowarin Warrior’s Prayer -väännöksellä, josta jatkettiin bändin esittelevällä versiolla Blood of the Kingsistä. Muita setin helmiä olivat Maanantai eli Helloweenin I Want Out, Erkki eli Ramonesin Pet Semetary ja Hej på dig eli Motörheadin Ace of Spades — tämä viimeinen saikin Nooan täyteen vauhtiin, poikahan on ihan valmis nakattavaksi lavan eteen riehumaan.

Pistetääs loppuun vähän Youtube-katkelmia, niin saatte maistiaisia. Moottörin jyrinä, jonka Manowar on coveroinut Blood of the Kingsinä:

Kiipesimme puuhun korkeaan, jonka Iron Maiden on coveroinut nimellä The Evil That Men Do:

Erkki, Hej på dig, Siivouspäivä ja Pissahätä. Näiltä kun saisi levyn…