Kategoria: Musiikki

---

Old Time Feeling -albumi alkaa vahvasti ”Space And Time” -kappaleella. Siitä käy välittömästi ilmi, miksi tätä levyä kannattaa kuunnella. Kentuckyläisen S.G. Goodmanin ääni kantaa ja soi vahvasti ja erottuu edukseen.

Tällä Goodmanin debyytillä ollaan hyvin vankasti country-musiikin perinteiden äärellä, mutta en tätä nyt ihan pelkästään country-lokeroon laittaisi, vaikka steel-kitaraakin taustalla soi. Levyn on tuottanut toinen kentuckyläinen, My Morning Jacket -bändistä tuttu Jim James, jonka tausta on enemmän rockin puolella.

Levyn alusta löytyy vahva kolmikko biisejä. Avausveto ”Space And Time” on levyn parhaita kappaleita, samoin sinkkunosto, levyn nimibiisi ”Old Time Feeling”, ja kolmantena rymyävä ”Supertramp” toimii myös erittäin hyvin.

Tätä kirjoittaessani levyn soitetuin kappale löytyy puolesta välistä. ”The Way I Talk” on pienen viljelijän puolustuspuhe tehdasfarmien puristuksessa ja todella vetävä biisi.

And her brother’s back at home tending to her daddy’s land
He’s farming for the businessman
Who takes the profit from his hand
With calculation to the dollar of a chemical demand
No not in years took from a man
Will you try hard to comprehend

And her mother heard the devil on the midday radio
She listened to him tell her she should have some more to show
But he blamed it on her neighbor at the local dollar store
A tale as old as time to turn the poor against the poor

”If It Ain’t Me Babe” tarjoilee steel-kitaran säestyksellä haikeampaa viritystä. Levyn hitaammat kappaleet noin yleensä ottaen jäävät vähän reippaampien vetojen varjoon ja tästä joukosta löytyvät myös levyn enemmän täytebiiseiltä tuntuvat kappaleet.

Esikoislevyksi Old Time Feeling on erittäin vahvaa työtä. Jos kymmenen biisin levyltä löytyy neljä helppoa soittolistanostoa, ollaan jo erittäin tyydyttävän kiekon äärellä. Kokonaisuutena kuunneltunakin levy toimii hienosti.

---

Yleensä en muista, mistä uuden musiikin pariin kulloinkin päädyn, Spotify vain syöttää suosituksia. Tämä löytöprosessi jäi kuitenkin mieleen. Olen vuoden 2021 ajan kuunnellut lähes yksinomaan naisten tekemää musiikkia, mikä on pakottanut tutustumaan kaikenlaiseen uuteen – valtaosa aikaisemmista suosikeistani kun on yksinomaan miesten tekemää.

Mielessä kävi oivallinen japanilainen instrumentaalirockbändi Toe (joka puolestaan löytyi Spotifystä ”musiikkia kuulokkeiden koekuunteluun”-listalta) ja jäin pohtimaan, löytyisikö jotain vastaavaa naisten tekemänä. Ei muuta kuin Googlen pariin, mikä johti minut nopeasti Nisennenmondain pariin. Olin myyty välittömästi.

Tämä levy – ja sitä kautta ensitutustumiseni Nisennenmondain musiikkiin – alkoi hakkaavalla ja kiertävällä loopilla, johon pian liittyy takova bassorumpu ja sitten hi-hat. Lopulta basisti liittyy mukaan monotonisella rytmillä ja areena on valmis vartin mittaiselle matkalle rytmiin, toistoon ja kitaran ujellukseen ja valitukseen.

N on täysin abstraktia musiikkia. Se on riisuttu kaikesta turhasta merkityksestä. Levyn nimi on vain N, A-puolelta löytyy kappale A ja B-puolelta puolestaan B-1 ja B-2. Kappaleet ovat instrumentaaleja, joten niistä ei irtoa minkäänlaista sanomaa, eikä niissä melodioillakaan liiemmin viestitä. Nimi Nisennenmondai sentään tarkoittaa jotain: se on japaninkielinen nimitys Y2K-bugille, eli tietokoneohjelmistoja vuosituhanteen vaihteessa uhanneelle ongelmalle.

Jäljelle jää siis vain rytmi ja rakenne. Niiden muotoilijoina Nisennenmondain leidit ovat mestarillisia. Tahti on täsmällistä, kuin koneen lyömää, ja musiikki onkin sukua paitsi krautrockin toisteiselle nitkutukselle, myös elektroniselle tanssimusiikille. Post-rock lienee myös melko ilmeinen avainsana. N rakentaa älyllisesti kiehtovan kudelman, mutta on myös äärimmäisen tanssittava ja mahdotonta kuunnella liikkumatta.

Epäilemättä N ei osu joka makuun, samoin kuin kokeellinen, rakenteilla leikittelevä kaunokirjallisuus ei uppoa yleisöön, joka enimmäkseen kaipaa kirjoilta vetävää juonta. Samoin musiikissa sanat, laulu ja melodiat ovat epäilemättä monille tärkeitä, eikä N silloin anna mitään. Kannattaa kuitenkin antaa Nisennenmondaille tilaisuus ja heittäytyä hypnotisoitavaksi.

Nisennenmondain muodostavat kolmikko Masako Takada (kitara), Yuri Zaikawa (basso) ja Sayaka Himeno (rummut). Trio pyörittää myös omaa Bijinrecord-levy-yhtiötään. Suomessa bändi on vieraillut Euroopan kiertueellaan helmikuussa 2015. Samalla kiertueella bändi on äänittänyt liveversion N-levystä nimeltään Nisennenmondai (Live at Clouds Hill).

---

Siltane käy nopeasti suoraan asiaan. Levyn avaa kappale Memwa’n, joka käynnistyy kirkkaalla kitarariffillä. Siihen liittyy nopeasti mukaan bändi ja jo 17 sekunnin kohdalla kuullaan, miksi tästä levystä kannattaa kiinnostua, kun Moonlight Benjamin avaa suunsa ja alkaa laulaa. Mikä ääni! Benjaminin ääni jää varmasti mieleen, sen verran lavea ääniala ja tyylien kirjo levyltä löytyy.

Mistä haitilainen Benjamin levyllä laulaa, jää jokseenkin mysteeriksi. Verkosta löytyy ainoastaan Port-au-Prince-kappaleen sanat, eikä niistäkään Google Translatella juuri viisastu, haitinkreoli ei selvästi kuulu käännöskoneen vahvuuksiin. Eipä tuolla niin väliäkään ole; tässä tapauksessa kiinnostaa huomattavasti enemmän esitystapa kuin itse asia. Aihepiirit liikkuvat kuitenkin tiettävästi Haitin sosiokulttuuristen ongelmien ja voodoon henkimaailman ympärillä.

Levyn alku on vahva. Memwa’n on erinomainen aloitusveto, joka onnistuu tempaisemaan kuulijan mukaansa Benjaminin voodoobluesin maailmaan. Bändi soittaa taustalla vakuuttavalla rytmillä toistuvaa, hypnoottista kuviota, jonka päällä Benjaminilla on erinomaisesti tilaa antaa äänensä loistaa. Voodoojumala Legban mukaan nimetty kakkosbiisi Papa Legba ja sitä seuraava Moso Moso (”Pala palalta”) jatkavat samaa hyvää rataa.

Eivätkä levyn helmet siihen lopu. Nimibiisi Siltane alkaa hitaana, painostavana bluesina, jonka päällä Benjaminin puhelaulu tuo mieleen Måneskinin euroviisibiisi Zitti e Buonin voittoisan uhmakkuuden. Luulen kyllä, että Benjamin laulaisi Damiano Davidin syvälle haitilaiseen suohon.

Haitin pääkaupungin kurjaa tilaa valitteleva Port-au-Prince erottuu kuulaalla kitarasoundillaan ja afrikkalaishenkisellä rummutuksellaan. Muuten sävy vaihtelee painostavasta riehakkaaseen. Mukana on yksi perinteinen kansanmusiikkiveto, nopea Simbi, ja levyn päättää hidas Mét agwe, joka osoittaa Benjaminin vahvuuden myös hitaampien kappaleiden tulkitsijana.

Levyn kappaleet ovat Benjaminin ja kitaristi Matthias Pascaud’n käsialaa. Pascaud, 32, on kotoisin sarjakuvakaupunki Angoulêmesta ja on koulutettu jazzmuusikko. Ajatus viedä Benjaminin musiikkia rockin ja bluesin suuntaan tuli Pascaud’lta, Benjamin itse on kertonut haastattelussa, ettei ollut juurikaan kiinnostunut rock-musiikista. Teksteistä noin puolet on Benjaminin kynästä, loput haitilaisilta kirjoittajilta. Bändissä on Pascaud’n lisäksi basisti Marck-Richard Mirand, perkussionisti Claude Saturne, rumpali Bertrand Noël

Noin viisikymppinen Benjamin on kirjaimellinen haitilainen voodoo-papitar. AyiboPostin haastattelun mukaan Benjaminin äiti kuoli synnytyksen yhteydessä ja isä antoi tyttären roomalaiskatolisen orpokodin kasvatettavaksi. Moonlight-nimi on orpokodista saatu ristimänimi, eikä mikään taiteilijanimi. Laulamisen Benjamin aloitti nuorena kirkkokuorossa. Benjamin voitti joululaulukilpailun Haitilla vuonna 1999, mutta yhteistyökumppaninsa kuoltua pian tämän jälkeen, Benjamin muutti Ranskaan opiskelemaan musiikkia. Vuonna 2009 henkisen etsinnän tie vei Benjaminin takaisin Haitille saamaan vihkimyksen voodoouskonnon papittareksi vuonna 2009.

Siltane on tämän bändin ensimmäinen julkaisu. Ryhmä on tehnyt toisenkin levyn, vuonna 2020 ilmestyneen Simido-albumin. Benjamin itse on levyttänyt aikaisemminkin, Mouvman-albumi ilmestyi vuonna 2011. Sen akustinen soundi eroaa Siltanesta kuin päivä yöstä, eikä Benjaminin äänikään loista ihan samalla tavalla.

Sattuipa silmiini suositus The Milk Carton Kids -orkesterista. Kyseessä on perinteinen kaksi miestä, kaksi kitaraa -duo. Simon & Garfunkel tulee mieleen hakematta. Bändiltä on ilmestynyt yksi studiolevy, Prologue, ja ennen Milk Carton Kidsiä omilla nimillä levytetty live Retrospect.

Kenneth Pattengale ja Joey Ryan laulavat kauniita stemmoja, niin että äkkiseltään kuulostaa, että bändissä on vain yksi laulaja. Kitarat helisevät kauniisti ja kokonaisuus on miellyttävän pienimuotoinen.

Syy, miksi tutustuin tarkemmin, on se, että bändin levyt saa ladata netistä ilmaiseksi. Bändin sivuilta saa molemmat levyt MP3-muotoisina ilmaiseksi. Vinyyliä ja CD:täkin löytyy kohtuulliseen hintaan, jos haluaa, ja jos digiversiot riittävät, kannatusmielessä voi ostaa vaikka paidan.

Alla Making of -video Prologue-levyltä löytyvän I Still Want a Little Bit More -biisin säestyksellä.

Löytyipäs Boing Boingin kautta oivallinen 8-bittiversio Chris Isaakin Wicked Game -klassikosta. Ohessa YouTube-versio — video ei ole kummoinen — ja jos haluaa ladata mp3-muodossa itselleen, 8bitcollectivesta löytyy. Artisti on siis sadnes.

Biisin taustat on soiteltu midines-ohjatulla Nintendolla, jonka päälle on laulettu ja soitettu kitaraa. Lopputulos on aika maaginen.

Yllälinkitetyltä sivulta löytyy pari omaakin biisiä, ihan veikeitä nekin. EP on tulossa elokuussa.