Kategoria: Elokuvat ja tv

Katseltiinpa lauantaina Sin City, eli Frank Millerin sarjakuvaa erittäin uskollisena leffakäännöksenä. Kyllähän se kovasti sarjakuvalta näytti, ja mikäs näyttäessä, kun Sin City on ehdottomasti sieltä näyttävimmästä päästä.

Tyyli oli siis kohdallaan, vaan entäs sisältö? Sin Cityn tarinat ovat tavattoman kliseisiä ja vähän kyseenalaista tavaraa – jotenkin se koko asetelma, että naiset ovat joko a) huoria, b) pelastettavia tai c) pelastettavia huoria, miesten jakautuessa koviin äijiin, pahiksiin ja friikkeihin, on jotenkin väsynyt.

Ihan siis näyttävää menoa, kuitenkin, tosin vähän ehkä tarpeettomankin väkivaltaista ja kaksi tuntia pitkänä vähän turhan lavea, mutta muuten ihan vauhdikasta toimintaa ja sellaisena kyllä suosittelen leffaa astetta tyylikkäämpää toimintaa kaipaavalla.

Suunnitelmat kokivatkin pienoisen muutoksen. Verhojen ompeleminen voitti sunnuntaisen elokuvissakäynnin (tuli muuten hienot verhot), ja lauantain elokuvaksi vaihtui Liikkuva linna.

Vaan sepä olikin hieno elokuva! Steampunk eli höyrykoneisiin ja viktoriaaniseen Englantiin perustuva vaihtoehtohistoria on aina yhtä hauska genre – ilolla katselin taivaita halkovia valtavia sotakoneita, jotka liikkuivat läpsyttämällä siipiä. Heh. Genre tuntuu olevan Miyazakille rakas, sillä höyrytekniikkaa esiintyy useissa Miyazakin elokuvissa.

Liikkuva linna veti toden teolla puoleensa. Sotaa käsitellyt aihepiiri sopii tähän päivään, ja elokuvan tarina oli muutenkin kiehtova. On hauskaa, miten elokuvassa ei ollut yksiselitteisesti pahoja ja hyviä, vaan monet pahoilta vaikuttaneet tahot ajoivat vain omia tarkoitusperiään kyseenalaisin keinoin. Kukaan ei ollut paha ihan silkkaa pahuuttaan.

Huumoria riitti, todella humoristisia hahmoja oli valtaisa määrä. Myös vakavampia ja tunteisiin vetoaviakin hetkiä oli, sopivassa suhteessa. Viihdyin elokuvan parissa todella mainiosti koko sen pari tuntia, mitä elokuva kesti. Perinteisen lopputekstibiisin soidessa oli ikävä jättää elokuvan maailma taakse.

Onneksi Tampereella pyöri elokuvasta dubbaamaton versio, edellinen Miyazaki-elokuva jäi katsomatta dubbauksen vuoksi. Tokihan dubbaus on lapsiperheille hyvä juttu, mutta kun tämäkään ei varsinaisesti lastenelokuva ole. Finnkinolla on suhtkoht hyvä seitsemän vuoden ikäraja, mutta on hyvä huomata, että elokuvassa on aika raskaita sotaisia kohtauksia.

Big Brother on käynyt kiinnostavaksi! Kaleidoskooppi on kirjoittanut parikin hyvää juttua talon suhdeverkoista, Elämme jännittäviä aikoja ja Kolmas nimeämiskierros ovat lukemisen arvoisia juttuja.

Eilinen jakso oli valaiseva. Talon reaktiot Iinan joutumiseen nimetyksi olivat vähintäänkin mielenkiintoisia. Iina väitti itse tienneensä joutuvansa pudotusuhan alle, mutta muille ryhmästä se oli melkoinen yllätys – eikö tällä ryhmittymällä olekaan tiukka ote talosta ja enemmistö puolellaan? Hanna tuntui järkyttyneeltä, mutta pahimman kolauksen sai Minna, jonka käytöksestä olisi voinut kuvitella jonkun kuolleen.

Minnan kohdalla arvelen, että voimakas tunnereaktio on kasautunut ikävästä lapsia kohtaan. Sehän Minnaa vaivaa, vaikka ikävä onkin vähän sullottu taka-alalle. Varmasti siinä on auttanut Iinan läsnäolo, Iina ja Minna tuntuvat sopivan tosi hyvin yhteen, kummatkin käsittelevät asioita samaan tyyliin puhumalla. Nyt jos (ja kun) Iina lähtee, Minna putoaa helposti tyhjän päälle. Vähempikin ahdistaa. Veikkaan, että pudotuksen jälkeinen viikko ei ole Minnalle juhlaa, minkä seurauksena Minna on luultavasti seuraava lähtijä.

Ymmärrän kyllä, että Mika ei saanut yhtään ääntä, mutta miksi kukaan ei äänestänyt Terhiä? Ei kai Terhi nauti samanlaista tasaista suosiota? Voiko olla, että Terhin kotikatsomoihin välittyvä ärsyttävyys ei näy talossa? Ihmeellistä. Noh, saapa nähdä miten Terhin, Tiinan ja Katin kolmikolle käy, jos Iina poistuu talosta.

Sideways on kovasti kehuttu kertomus kahdesta keski-ikäisestä miehestä etsimässä itseään Kalifornian viinimailla. Viinisnobeilua riittääkin ihan kiitettävästi, kyllä tästä viiniharrastaja saa jotain irti, vaikka tarina ei kiinnostaisi. Maisematkin ovat kauniit.

Pääosakaksikko on mainio. Paul Giamatti on hyvä pääosassa, kaksikon ahdistuneena puoliskona. Onneksi elämä voittaa myös Giamattin esittämälle Milesille, sen verran säälittävän roolin mies vetää. On vaikeaa olla tuntematta sympatiaa Milesiä kohtaan. Thomas Haden Churchin esittämää Jackia taas on helppo vihata, aika liero mieheksi. Näyttelijä on juuri oikea, Ned & Staceyn Ned on samantyyppinen ilkiö. On vaikeaa kuvitella, että Church olisi millään tavalla mukava tyyppi oikeastikaan.

Ihan kiva leffa siis, ja loppu varsinkin on erinomainen. Siinä välissä… noh, kyllähän tämä toimii. Kaksi tuntia vain on aika usein vähän liikaa, eikä Sideways oli varsinaisesti poikkeus. Vähän jostain olisi voinut kelata tiiviimmäksi. Kokonaisuus oli kuitenkin myönteinen ja varsinkin viininystäville Sideways on lähes pakollista nähtävää.

Urban Legends 3: Bloody Mary sen sijaan… Noh, sanotaanko vaikka että odotukset eivät olleet korkealla. Aikaisemmat Urban Legendsit ovat olleet ihan kelvollisia teinikauhupätkiä, mutta nyt jäätiin kauas edes siitä tasosta.

Pari juttua tulee mieleen heti: urbaanilegendateema tuntui tällä kertaa erittäin väkinäiseltä, siinä missä se on aikaisemmissa osissa toiminut vähintäänkin ihan hyvin. Toisena huomiona voidaan todeta, että leffan tekijät ovat huomanneet japanikauhun menestyksen ja lisänneet elokuvaan siksi mörön, joka on aika 50/50 sekoitus Ringiä ja Grudgea. Hyvä yritys, mutta tulos ei vaan toimi läheskään yhtään hyvin kuin alkuperäiset.

Kun tähän lisätään kaikinpuolin kehnohko näyttelijäntyö, saadaan tuloksena sellaista elokuvataiteen juhlaa, että huh. Kannattaa siis jättää tämä leffa vuokraamon hyllylle pölyttymään.

Antakaa nyt niille raukkaparoille jotain tekemistä! Voi vain kuvitella, minkälainen on tylsistymisen tila, joka tekee mikroaaltouunin käyttöohjeiden tietovisailusta hyvää viihdettä. Mika pitää kyllä erittäin hyvää tietoiskun ja visailun yhdistelmää mikroaaltouunin ohjeiden pohjalta, tätä on jatkunut jo minuuttikaupalla. Hauskaa kilpailijoilla näyttää olevan, mikä kertoo karua kieltään talossa tarjolla olevan viihteen määrästä.

Vaikka mikäs siinä, kyllähän puhelinluettelostakin irtoaa viihdettä, kun oikein tylsää on…