Kategoria: Elokuvat ja tv

Katseltiin The Hills Have Eyes, vieläpä Wes Cravenin alkuperäisversiona. Elokuvan parasta antia oli kuvaajan sukunimi, Saarinen. Siinäpä se.

Lars von Trierin Manderlay oli aika mielenkiintoinen kokemus. Silkkaa von Trieriä, selvästikin, ja kenties astetta miellyttävämpi katsoa kuin Dogville.

Elokuvan päähenkilö Grace saapuu plantaasille, jossa yhä pidetään orjia 70 vuotta orjuuden lakkauttamisen jälkeen. Grace kaataa plantaasin pahan akselin, vapauttaa orjat ja jää paikalle valvomaan demokratian toteutumista. Kysymys vain kuuluu, ovatko entiset orjat valmiita vapauteen?

Tarinasta voi vetää monenlaisia johtopäätöksiä, eikä von Trier säästele alleviivauskynää missään vaiheessa. Ymmärrän hyvin, että tästä saattaa amerikkalainen jos toinenkin vetää hernettä nenään, mutta minun mielestäni von Trier esittää elokuvalla hyviä, joskin hieman kiusallisia kysymyksiä, jotka eivät liity yksinomaan amerikkalaisiin.

Manderlaykin on toteutettu pitkälti mielikuvituslavastuksen voimin, ja jälleen kerran ratkaisu toimii erittäin hyvin. Tuntuu vahvasti siltä, että tapahtumien esittäminen runsaammassa lavastuksessa söisi niiden tehoa – tällainen minimalismi tiivistää elokuvan sisällön olennaiseen.

Manderlayn perään katseltiin rentouttava Evil Dead 2, joka oli kieltämättä aika kamala. Veri lentää, mutta onneksi erikoistehosteet sentään näyttivät astetta vähemmän muovailuvahalta kuin edellisessä Evil Deadissa. Vaan mikäpä siinä, menihän tuo ihan viihteestä.

Movielens oli vaihteeksi vähän pielessä. Tosin ei niin paljon: King Kong olisi voinut olla neljän tähden elokuva, mutta kolme tähteä saa kuitenkin riittää.

Leffan ongelmat tiivistyvät siihen, että sen on tehnyt kritiikitön fanipoika, jolla on ollut liian suuri budjetti. Elokuvan kolmen tunnin pituus ei aivan kanna, reipas tiivistäminen olisi ollut paikallaan. Lyhyempänä elokuva olisi toiminut paremmin. Kyllä se näinkin viihdytti, mutta… keksisin useampia kohtauksia, joita olisi voinut huoletta saksia pois.

Toinen asia on se, että olen ehkä melkoinen tosikko, mutta King Kongissa elokuvan uskottavuus ei vain riittänyt. Leffassa oli aivan liikaa yksityiskohtia, jotka jäivät häiritsemään. Niinkuin vaikka se, kuinka pienellä saarella on voinut elää miljoonien vuosien ajan dinosaurusyhteiskunta, ja niiden lisäksi alkuasukasheimo ja itse Kong? Ei saata ymmärtää. Puhumattakaan sitten siitä, että Kongin jättiläismäisenä kasvissyöjänä olisi pitänyt syödä jotakuinkin koko ajan, luulisi saarelta jo loppuneen ruoan.

Fantasiaelokuvissa ei tällaisista tule välitetty, mutta jostain syystä King Kongissa tuli ihmeteltyä älyttömyyksiä pitkin elokuvaa. Ehkä leffan vetovoima ei sitten aivan riittänyt? Paremmin puoleensa vetänyt elokuva olisi ehkä hillinnyt ihmettelyä jonkin verran, tiedäpä tuota.

Sanottakoon muuten vielä se, että King Kong oli aika raskaalla kädellä rasistinen. Lukekaa vaikkapa Kwame McKenzien Big black and bad stereotyping. Mielenkiintoista tuossa ovat rasismia kiistävät kommentit. Minusta King Kongin rasismin voi kuitata olankohautuksella, mutta ei sitä voi kieltää – elokuvasta on nostettavissa rasistisia ja imperialistisia piirteitä, eikä tarvitse edes yrittää kovasti.

Eräs kommentinkirjoittaja kirjoittaa näin: I would say that Lord of the Rings, being the epitome of imagination and creativity both in the book and the film, is neither about black nor white people. Its a story of a fight between good and evil, in which fortunately the good wins in the end. Jepjep. Hyvä vastaan paha. Hyvät on vaan kaikki valkoisia ja pahat mustia, aasialaisia ja muita mörköjä. Tietysti lähtökohdat huomioiden on helppo ymmärtää Tolkienin kirjaan luoma ajatus siitä, että paha tulee idästä (mikä olisi eurooppalaiselle luontevampaa?), mutta on se silti rasistinen.

Täytyypä kehua Curb Your Enthusiasm -sarjaa. Innostuimme tilaamaan sarjan ekan kauden sokkona ja nyt kahden jakson jälkeen näyttäisi siltä, että kyseessä oli mainio ostos.

Luonnehtisin sarjaa lähinnä Seinfeldiksi oikeilla ihmisillä. Pääosassa on Seinfeldin tuottaja Larry David, joka on hieman George Costanzan tapainen sattumanvaraisiin noloihin tilanteisiin päätyjä. Ensimmäisessä jaksossa hämminkiä aiheuttivat huonosti istuvat housut, toisessa keilaradalla kadonneet kengät.

Sarja tuntuu alkuun hyvin erikoiselta, lähes tosi-tv:ltä. Taustanauruja ei ole, eikä dialogia ole ilmeisesti käsikirjoitettu, vaan se improvisoidaan. Osa henkilöistä on fiktiivisiä, osa julkkiksia jotka esiintyvät itsenään. Tuloksena on alkuun aika hämmentävä, mutta samalla riemastuttavan hauska sarja. Suosittelen ehdottomasti Seinfeld-faneille!

HBO:n sarjalle on hämmentävää se, että Curb Your Enthusiasmissa ei ole edes pitkää tunnusta, vain hyvin ytimekäs logo ja tunnusmusiikinpätkä.

Crash – Parhaan elokuvan Oscar ja ziljoona muuta palkintoa, mutta onko se hyvä? No on, vaikka loppuukin vähän vaisusti. Tarina kuitenkin imaisi mukaansa varsin tehokkaasti, vaikka alkuun olikin aika sekava. Narut vedettiin yhteen ihan hyvin. Rotuteema tietysti helpottaa Oscarin voittamista, kun kyseessä on Vakavasti Otettava Elokuva.

Linnunradan käsikirja liftareille – Toteutus oli vakuuttava, Marvin söötti ja niin päin pois, mutta eipä se nyt niin mahdottoman hauska sitten kuitenkaan ollut. Käännöksenä kirjasta ihan ok, mutta taitaa kirjan huumori kuitenkin sen verran kirjallista olla, ettei se käänny elokuvaksi erityisen hyvin, vaikka itse Douglas Adams mukana olikin. Ihan ok, ei enempää.

Doom – Toiminta ok, mutta käsikirjoitus ja juoni todella huonot jopa tyhmäksi toimintaleffaksi. Liikaa selittelyä ihan käsittämättömällä mielikuvitustieteellä, se tappaa elokuvan kuin elokuvan. Geneettinen mutaatio, joka vetää elävän ihmisen solurakenteen hetkessä uusiksi ja lopputulos riippuu siitä, onko ihminen sisimmässään hyvä vai paha? Jepjep. Ehkä olen liian tosikko tällaisille. Lopun FPS-kohtaus oli kuitenkin vekkuli.

Wallace ja Gromit: Kanin kirous – Hulvattoman hauska, ehdottomasti tämän nelikon paras elokuva. Loistavia vitsejä, osa sen verran kaksimielisiä, että menee lapsilta (onneksi) tyystin ohi. Animaatio oli luonnollisesti huippuluokkaa. Söötit pikku jänikset ovat varma juttu, kukapa niistä nyt voisi olla pitämättä. Ehdottomasti katsomisen arvoinen tapaus.