Kategoria: Elokuvat ja tv

The Adam Project. Tämän jo 2010-luvun alussa aloitetun elokuvan pääosassa piti olla Tom Cruise, mutta elokuva ajautui tuotanto­limboon. Netflix pelasti sen, pääosaan tuli Ryan Reynolds ja leffa päätyi meidän katseltavaksemme.

Konsepti on kiinnostava. Reynoldsin esittämä pilotti Adam varastaa vuodesta 2050 aikahävittäjän, pyrkimyksenään palata sillä vuoteen 2018. Valitettavasti matka epäonnistuu ja Adam päätyy vuoteen 2022, missä hän kohtaa 12-vuotiaan itsensä. Adamien pitää saada aikahävittäjä korjattua ja Adamin vuoteen 2018 hävinnyt vaimo pelastettua.

Kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä elokuva muuttui nopeasti ihan pöljäksi. Mukaan on ängetty runsaasti vauhdikasta tappelemista ja fysiikan lakeja uhmaavaa hävittäjälentämistä. Aikamatkailun kiemuroissakaan ei ollut mitään erityisen oivaltavaa. **

Ilmojen lapset. Erinomaisen Your Name -leffan tekijän Makoto Shinkain elokuva on romanttinen fantasiatarina Tokiosta, jossa sataa loputtomasti vettä. Päähenkilö on kotiseudultaan Tokioon karannut teinipoika. Poika tapaa tytön, joka pystyy muuttamaan säätä aurinkoiseksi – taidolle on paljon kysyntää jatkuvan sateen piinaamassa kaupungissa.

Ilmojen lapset on mainio sekoitus romanttista tunnelatausta, nuorten elämän haasteita, ilmastonmuutostematiikkaa ja muuta mielen­kiintoista. Your Namen tapaan käsinpiirrettyä ja tietokoneanimoitua jälkeä yhdistelevä elokuva on todella hyvän näköinen ja tässäkin soi Radwimpsin musiikki.

Ajatuksia ja tunteita herättävä elokuva löytyy YLE Areenasta noin juhannukseen asti. Kannattaa katsoa! ****

Näpit irti! (2021)
Ohj. Amy Poehler

Jennifer Mathieun samannimiseen romaaniin (Otava, 2018) perustuva Näpit irti! (Moxie) kertoo amerikkalaisesta lukiolaistytöstä Vivienistä (Hadley Robinson), joka kyllästyy poikien siivottomaan käytökseen koulun tyttöjä kohtaan ja koulun miehistä ylivaltaa korostaviin käytäntöihin. Koulun sankareita ovat sankaripoika Mitchell Wilsonin (Patrick Schwarzenegger) johtamat jenkkifutaajat, vaikka joukkue rämpii nöyryyttävästä tappiosta toiseen, toisin kuin tyttöjen voitokas jalkapallojoukkue, josta kukaan ei ole kiinnostunut.

Kun kouluun tulee uusi tyttö Lucy (Alycia Pascual-Pena), Vivian sisuuntuu ja perustaa äitinsä (Amy Poehler) Riot Grrrl -menneisyyden innoittamana Moxie-zinen, jota levittää koulun tyttöjen vessassa. Zine on tyttöjen vastaisku, jonka suosio saa tytöt yhdistämään voimansa ja taistelemaan koulun seksististä ja rasistista kulttuuria vastaan.

Elokuvassa oli paljon hyvää ja varsinkin tytöille se tarjoaa arvokkaan näkökulman siihen, että joukoissa on voimaa, eikä kaikkea seksististä ja toksista tarvitse ottaa vastaan. Muutoksia on mahdollista saada aikaan, vaikka se ei aina helppoa olekaan.

Vivin äiti viittaa ohimennen taustaansa ja sanoo, ettei heidän liikkeensä ollut tarpeeksi intersektionaalinen (Riot Grrrl -liikettä on kritisoitu valkoisten keskiluokkaisten naisten yksinoikeudeksi). Näpit irti! sortuu tästä maininnasta huolimatta vähän samaan: tytöissä on kyllä useita ei-valkoisia (ja yksi kiintiövammainen), mutta jotenkin homma silti menee niin, että pelastajaksi tarvitaan se valkoinen tyttö (joka itse ei kohtaa mitään ahdistelua).

Jos Lucy olisi ollut elokuvan sankari, Näpit irti! olisi näyttäytynyt vähän eri valossa. Elokuvassa myös tavalliseen tapaan kuvataan sankarina hyvä poika Seth (Nico Hiraga), jonka suuri saavutus on käyttäytyä kuten normaalit ihmiset käyttäytyvät. En minä itsekään pahastunut, kun neuvolassa kehuttiin miten hieno suhde minulla lapseni kanssa oli, mutta vaimoani ei vastaavassa tilanteessa kehuttu – on miesten standardit ja on naisten standardit, eivätkä ne ole samat.

Hadley Robinson ei ole pääosassa hullumpi, mutta elokuvaa katsellessa vaivasi hieman, että Viv vaikutti ikäistään vanhemmalta. Robinson on syntynyt 1995, eli on Viviä noin kymmenen vuotta vanhempi; ei siis ihme.

Amerikkalainen high school -kulttuuri tuntuu vähän vieraalta ja oudolta ja tällä elokuvalla oli muutenkin ongelmansa, mutta etenkin valkoisesta näkökulmasta katsottuna Näpit irti! on kuitenkin viihdyttävä leffa, jolla on hyvät puolensa ja tytöille tervetullut sanoma.

Dune (2021)
Ohj. Denis Villeneuve

Yhdellä sanalla: eeppinen. Näin eeppistä ja näyttävää scifiä en olekaan nähnyt aikoihin. Kyllä tässä jää Tähtien sodat kakkoseksi.

Olen lukenut Dyynit perusteellisesti: koko kuusiosaisen alkuperäisen sarjan ja siihen päälle vielä kolmiosaisen prequel-sarjan. Lukemisesta on toki aikaa parikymmentä vuotta, joten muistaa mitä muistaa. Leffassa oli kuitenkin tolkkua; kirjoja lukematon vaimonikin pysyi silti ihan riittävästi kärryillä tapahtumista.

En muistanut, että tämä on ihan näin patriarkaattinen viritys. Naisille jää Vesa Sireniä siteeratakseni roolivaihtoehdoiksi olla noita-akka, jalkavaimo tai molemmat. Melkoista miehistä uhoa tämä on läpikotaisin, naiset sitten sumplivat omiaan varjoissa.

Wheels within wheels within wheels. Juonittelujen kerrokset näkyivät jonkin verran; en muista minkä verran leffa tiivistää tapahtumia kirjaan verrattuna, mutta aika haipakkaa tässä tapahtumat etenivät. Keisarin juonittelu tuntuu asian mittasuhteet – kokonaisten planeettojen omistusoikeudet – huomioiden vähän äkkinäiseltä.

Visuaalisesti elokuva on huikea ja äänimaailmakin on loistava. Elokuvassa hienoa on myös sen rytmi. Toimintakohtaukset eivät ole tolkuttoman pitkiä, vaan tuntuu, että tapahtumat etenevät hitaasti ja rauhallisesti, kunnes ne katkaisee nopea ja brutaali toimintakohtaus. Tämä toimii, Star Wars -leffojen loputtoman pitkät toimintakohtaukset eivät niinkään.

Villeneuven Dune on eeppisen scifin ystäville kahden ja puolen tunnin istumisen arvoinen juttu. Katsomme ehdottomasti myös jatko-osan.

Kaikkien brittipoliisisarjojen äiti, isi ja kuningas Foylen sota palaa uusintakierrokselle tänä kesänä, aloittaen tänään. Viimeksi sarjaa esitettiin kesällä 2006, ja katselin jakson jos toisen. Pikkuisen vain perheen uusi tulokas haittasi sarjan seuraamista, ja tänä kesänä aionkin korjata tilanteen pistämällä jokaikisen jakson talteen ja tarkkailuun.

Tämä artikkeli sisältää affiliatelinkkejä Amazoniin. Saan palkkion, mikäli ostat Amazonista tuotteita käytettyäsi linkkejäni. Affiliate-linkit on merkitty €-merkillä.

Taas on yksi kausi Battlestar Galacticaa katsottu ja myynnissä Huuto.netissä. Olkaa hyvät ja ostakaa pois, laatusarjaa hyvässä kunnossa.

Tykkäsimme, kausi alkoi ja loppui todella vauhdikkaasti ja tyylikkäästi. Keskelle mahtui melko epätoivoinen muutaman jakson putki tylsiä jaksoja, mutta sitten vauhtia tuli taas lisää ja jo toimii. Galactica on edelleen suosikkisarjojamme ja neloskautta odotellaan jo innolla.

Katselimme juuri kolmos- ja neloskausien väliin sijoittuvan Battlestar Galactica: Razor-elokuvan. TV-elokuvan, siis, mutta komeaa jälkeä yhtä kaikki. Ihan sarjan parhaimpien jaksojen tasoa, ehdottomasti. Lopussa oli vielä herkullinen käänne, joka nosti odotuksia neloskaudelle tuntuvasti. Kaikin puolin hieno juttu, siis!