Päivän anti gradulle

Tänään olen tulostanut kolme uutta artikkelia gradun aineistoksi. Tällä hetkellä käyttämäni lähdeavaruus on sellaiset lähemmäs parikymmentä lähdettä. Enemmänkin voisi siis olla, mutta toisaalta aineistoni on ihan hyvää. Kyllä näistä pitäisi saada aikaiseksi jo vaikka mitä. Tekstiäkin on sentään olemassa jo ihan kiitettävän paljon, riippuen miten mittaa.

Päivän harmistus on kitsas kirjasto (tai ikävä tietokantakauppias, tai joku muu satunnainen syypää), jonka lisenssi Information Processing & Management -lehden verkkoversioon ulottuu vain kymmenen vuoden päähän. Joudun siis metsästämään vuodelta 1992 kaipaamani artikkelit paperiversiosta. Onneksi molemmat (ja pari muutakin kiinnostavaa, jotka tänään bongasin) löytyvät samasta numerosta, joten ei tarvitse etsiä kuin yksi. Silti, vaiva verrattuna netistä tulostamiseen on masentava.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Kirjastohistoria

Taannoin kauhistelemani kirjastohistorian tentti osoittautui lopulta aika helpoksi.

Järvelinin Kunnankirjastojen toimintaedellytykset ja kirjastontarkastajan rooli kirjastotoiminnan kehittämisessä Kuopion läänin tarkastuspiirissä v. 1921-1961 oli itse asiassa lähteenä tentin helpoimmalle kysymykselle: kunnankirjastojen toimintaa haittasivat 1950-luvulla lainsäädännön puutteellisuus (vuoden 1928 kansankirjastolaki oli pahasti vanhentunut), määrärahojen ja pätevän henkilökunnan puute (ongelma, joka täyttää näihin aikoihin sata vuotta!) ja sodanjälkeiset tilaongelmat Kansanhuollon täyttäessä kirjastojen tilat. Muut ongelmat seurasivat sitten näistä, enemmän tai vähemmän.

Ekholmin Kielletyt kirjat osoittautui pahan kysymyksen lähteeksi, kun sensuurin sijasta kysyttiinkin kirjapoistojen jälkikeskustelua. Auts. Muistin, että Heikki Poroila kirjoitteli asiasta jotain, mutta mitä? Tyhjää löi, mutta toivottavasti onnistuin kirjoittamaan edes sen verran asiaa, että selviän tentistä kunnialla.

Tämän kesän tentit on siis tehty, työ gradun parissa sen kun jatkuu. Tekstiä ei ole syntynyt yhtään, mutta ohjelmointityö on sentään edennyt, jotenkuten.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

G

Seminaarityössäni menee vähän muutakin kuin etusivu uusiksi. Tutkiessani tiedonhakujen tarkempia tuloksia analyysia varten, huomasin, että eräajotiedostoissa on ollut virheitä. Tutkin sanakirjasta löytymättömien sanojen sumeaa kääntämistä kieltenvälisessä tiedonhaussa. Sen sijaan, että käännösvastineet olisi korjattu jokaisessa kohdassa hakulauseita, korjaus onkin tapahtunut vain jokaisen hakulauseen ensimmäisessä esiintymässä. Seurauksena useimpien kyselyjen tulokset eivät pidä paikkaansa.

Kaikki uusiksi siis ja tämä vain siksi, että käyttämästäni perl-ohjelmasta puuttui yksi g-kirjain.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Käytännön tiedettä

Onpas tieteentekijämäinen olo. Taustalla Inquery-hakusysteemi prosessoi valmistelemiani tiedonhakuja (vertailen di- ja skipgrammien vaikutusta lääketieteellisten kieltenvälisten tiedonhakujen onnistumiseen), odotteluaikaa tapan pohtimalla Cumulative Gain -menetelmän XML-toteutusta graduani varten.

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu

Harkat hoidettu

Ensimmäinen kierros tiedonlähteiden harkkaryhmää hoidettu. Hyvin meni, ei vaikeuksia tekniikan eikä muunkaan kanssa. Tähän tapaan kun jatkuu, tiedossa on kevyesti tienattua rahaa. Pahin vaiva on työpaikan vaihtaminen kolme kertaa päivän aikana, juoksemista piisaa vaikka yliopisto ja kirjasto lähekkäin ovatkin. Kauempaa ei enää ehtisikään. Ennen infon laitos oli kirjaston kanssa samassa talossa, olisipa vieläkin…

Julkaistu
Kategoria(t): Koulu