Marcel Proust: Kadonnutta aikaa etsimässä 7 : Sodoma ja Gomorra I-II
Otava, 1989
Suom. Inkeri Tuomikoski
552 s.
Heinäkuun Marcel Proustin kohdalla osasin odottaa vähän raskaampaa luku-urakkaa, onhan Sodoma ja Gomorra I-II suomennetun sarjan paksuin yksittäinen nide. 552-sivuisen kirjan parissa menikin hyvinkin kolme viikkoa, eli valtaosa heinäkuusta. Jako kahteen osaan on tässä melko epätasainen: ykkösosa on alle 40-sivuinen ja loput kirjasta on sitten kakkososaa.
Ykkösosassa kertoja pääsee salakuuntelemaan paroni de Charlusin ja räätäli Jupienin kohtaamista. Tikkaille olisi voinut nousta ja avata tuuletusluukun kuullakseen paremmin, mutta kertoja arastelee metelöintiä. Mutta suotta:
Sillä siitä mitä Jupienin puolelta ensi hätään kuulin, ja se supistui epäselviin äännähdyksiin, saattoi päätellä että montakaan sanaa ei tullut vaihdetuksi. Tosin ne äännähdykset olivat niin rajuja, että ellei niihin olisi aina yhtynyt samantapainen valitus oktaavia ylempänä, olisi voinut luulla että jotakuta parastaikaa kuristettiin viereisessä huoneessa, minkä jälkeen murhaaja peseytyi yhdessä kuolleistanousseen uhrinsa kanssa hävittääkseen rikoksensa jäljet. Myöhemmin päättelin, että jos mikä on yhtä kovaäänistä kuin kärsimys niin nautinto, etenkin kun siihen liittyy – lapsensaamisen pelosta ei tässä tapauksessa voinut olla kysymys Kultaisen legendan epätodennäköisestä esimerkistä huolimatta – välitön tarve siistiytyä.
Kertojahan todisti lesbistä rakkautta jo ensimmäisessä osassa, mutta nyt hänen homotutkansa saa melkoisen potkustartin. Homoseksuaalisuus on kantava teema kirjassa, niin miesten kuin naisten osalta, mutta suhtautuminen vaihtelee. Miesten välinen homoseksuaalisuus nähdään ilmiönä, joka yhteiskunnassa on, johon voidaan suhtautua vähän paheksuen, mutta jos homot ovat salaa keskenään, asia on ihan ok. Naisten välistä homoseksuaalisuutta taas miehet kauhistelevat ja pelkäävät liki hysteerisesti.
Kertoja palaa jälleen Balbeciin, joka saakin toimia näyttämönä isolle osalle kirjan tapahtumista. Lukija pääsee taas tutustumaan Pariisista tuttuihin Verdurineihin, sillä he ovat vuokranneet linnan Balbecin seudulta ja kestitsevät siellä sisäpiiriään. Ohjelmassa on paljon paroni de Charlusin ristiriitaisen ja räiskyvän toiminnan tarkastelemista hänen homoseksuaalisuutensa valossa. Charlusin vierailu Verdurinien päivällisillä Balbecissa on melkoinen episodi.
Kertoja puolestaan näyttäytyy edelleen varsin kammottavana tyyppinä, erityisesti suhteessaan naisiin. Melkoisen välttelevältä näyttää toiminta ja etenkin Albertinen kanssa kertoja käy aikamoista peliä, jossa vuoroin lähennytään ja vuoroin vetäydytään tai työnnetään pois. Suuresti kiinnostaa paronitar Putbusin kamarineidon saapuminen Balbeciin; luotettavan lähteen mukaan kyseinen kamarineito työskentelee myös ilotaloissa, eli olisi kertojalle helppo, mutta laadukas saalis. Ei mitään ihana ihminen tämä kertojamme, mutta lukijana pyristely ristiriitaisten intohimojen keskellä on toki viihdyttävää. Lopulta pelko Albertinen lesbisistä taipumuksista saa kertojan paniikinomaiseen lähentymiseen.
Pidin alun kankeammin etenevien osien jälkeen Guermantesin tietä jokseenkin helppolukuisena ja sujuvana. Sodoma ja Gomorra oli taas paluuta työläämpään Proustiin. Ei kai inhimillisyyden syvyyksien luotaamisen tarvitsekaan helppoa ja yksinkertaista olla. Osa Proustin viehätyksestä nousee varmasti siitä, miten ison työn takana lukeminen on. Sodoma ja Gomorra onkin sitten viimeinen osa, jonka Proust sai täysin valmiiksi asti. Seuraavasta osasta alkavat sitten postuumit osat.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.