Juha Hurme: Kenen Kalevala?
SKS Kirjat, 2023
183 s.
Vuoden 2023 Kalevalan päivänä kohtasin ensimmäistä kertaa karjalaista vastarintaa Kalevalaa kohtaan. Kun tarkemmin asiaa miettii, niin onhan tässä oma kummallisuutensa: Kalevalan päivää juhlitaan nimenomaan suomalaisen kulttuurin päivänä, mutta Kalevalan runothan on kerätty pääasiassa Karjalasta. Edustavatko ne nimenomaan suomalaista kulttuuria? Niin asia on haluttu nähdä.
Kalevalan synty ei ole yksinomaan kirjallinen projekti. Se on myös poliittinen ja taiteellinen projekti. Usein jää unohduksiin se, että Kalevala sellaisena kuin me sen tunnemme on Elias Lönnrotin luomus, ei mikään yksi totuus suomalaisen kansan muinaisrunoista. Kalevala on taide-eepos, jonka Lönnrot kokosi, suodatti ja järjesteli mielensä mukaan.
Tuoreimmassa kirjassaan Kenen Kalevala? Juha Hurme tarttuu tähän kysymykseen tyylilleen uskollisena. Luvassa on siis perehtynyttä historian perkaamista, historian suurmiesten tuulettamista ja perusteellista kuvausta siitä, miten Kalevalan materiaali on kerätty. Ei Lönnrotin työpanosta sovi vähätelläkään: piirilääkärin töiden ohella Lönnrot kulki Hurmeen varovaisen arvion mukaan 15 000 kilometriä hankalmissa maastoissa keräten säkeitä. Työ on arvokasta; on toki parempi, että aineisto on kerätty ja kirjattu talteen kuin että sen olisi annettu kadota unohduksiin.
Mutta että Kalevala olisi Suomen kansan muinainen eepos? Ei. Annetaanpa Hurmeen selittää:
On selvää, että jos Lönnrot olisi julkaissut nykyisessä mielessä tieteellisyyden vaatimukset täyttävän kansanrunokokoelman Kalevala-49:n sijaan, sillä ei olisi ollut aikalaisiin ja tuleviin sukupolviin sitä herättävää ja huumaavaa vaikutusta, mikä hänen romanttisella taide-eepoksellaan oli. Vaikutuksen voima paisui valtaviin mittoihinsa, koska Kalevalan väitettiin olevan sitä, mitä se ei ollut: aito kansaneepos. Kalevala on kuitenkin fakelorea, kansanperinteeksi väitettyä Lönnrotin sommitelmaa monenkirjavista aineksista.
Venäjän Karjalassa Kalevalaa kutsutaan karjalais-suomalaiseksi kansaneepokseksi; se ei siis ole yksin suomalainen, eikä kansalliseepos. Tämä on epäilemättä rehellisempi lähestymistapa. Osana suomalaisuuden rakentamistyötä itämerensuomalainen kulttuuri on nimetty suomalaiseksi kulttuuriksi ja siinä Hurme näkee kulttuurisen omimisen piirteitä, sillä karjalaiset ovat kuitenkin nykytiedon valossa oma kansansa, jolla on oma kielensä ja kulttuurinsa. Karjalaisuutta tutkineen Outi Fingerroosin mukaan kysymys on kuitenkin mutkikkaampi: osin kyse on luontevasta kulttuurisesta siirrosta ja toisaalta runojen tallentaminen on ollut palvelus tälle kulttuurille. Samalla karjalaisuuden hävittäminen kaiken taustalta on mielestäni epärehellistä.
Kaikkea tätä Hurme käsittelee kirjassaan oivasti. Kenen Kalevala? on varsin tiivis katsaus aiheeseen ja mukavan kansantajuinen. Toivottavasti se auttaisi tuomaan keskusteluun Kalevalasta tervetulleita lisäsävyjä ja ymmärrystä siitä, mitä Kalevala on ja mitä ei ole, ja mitä Lönnrot oikeastaan teki Kalevalaa kootessaan.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.