Elina Sallinen: Kehät
Poesia, 2023
97 s.
Elina Sallisen esikoisrunokokoelma on Poesian julkaisema, kanneltaan kauniin vihreä teos. Kun sisälle kurkistaa, ei välttämättä ylläty: tämähän näyttää poesialaiselta. Sallisen runous on sirpaleista, säkeet ovat lyhyitä katkelmia sieltä täältä.
Vaan mikä saa yhden sirpaleisen runon soimaan ja toista ei? Siinäpä kysymys, johon en välttämättä osaa vastata. Tämä ei nimittäin soinut, vaan lähinnä narskui. Paikoin Sallisen huomiot osuvat ja ilahduttavat. “– Pidän erityisesti ihmisistä, joita ei enää”, “Kissoista on tullut varovaisia, / on syytä uskoa:”. Tällainen aukinaisuus ja kesken jääminen viehättää.
Vastapainoksi on sitten näitä: “Jatkuu lintu.”, “Yksi käänne / lintuja puhkeaa.”, ”Vielä rantaa pitkin liikkuvat.” Teksti jää etäälle, eikä herätä uteliaisuutta, vaan enemmän turhautuneisuutta. Kielikuvat eivät viettele, vaan työntävät pois.
Samaa turhautumista olen kokenut Silja Järventaustan runouden äärellä. Järventausta on tietenkin palkittu, arvostettu runoilija, ja toisaalta Anna Hollingsworth ihastelee Kehiä Kulttuuritoimituksessa, joten on aivan mahdollista, että minä en vain oivalla jotain. Minulle näiden sirpaleiden väliin ei muodostu ihastuttavia merkitysten verkostoja.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.