Minna Canth: Anna Liisa
1895 (Saga Egmont, 2022)
102 s.
Kovin vähän tulee näytelmiä luettua; olisinko tätä ennen omasta halustani yhden lukenut. En tähänkään teokseen olisi muuten tarttunut, mutta kun kirjallisuusanalyysin kurssilla on luentokertansa draamasta ja sen materiaaliksi kehotettiin lukemaan, niin tuli sitten luettua. Armollisen lyhyttä luettavaa tämä tiivis kolminäytöksinen näytelmä on, vain sata sivua napakasti juoksevaa dialogia.
Reilusti yli sadan vuoden takainen näytelmä ilmestyi alunperin vuonna 1895 viimeisenä näytelmänä ennen Canthin ennenaikaista kuolemaa. Teos on tragedia, joka käsittelee lapsenmurhaa. Nimihenkilö Anna Liisalla on näennäisesti onnenpäivät: pian juhlitaan hänen kuulutustaan avioliittoon Johannes Kivimaan kanssa ja häätkin ovat pian.
Heti on kuitenkin selvää, että jokin Anna Liisaa painaa, kun hän tivaa Johannekselta rakastaako tämä varmasti Anna Liisaa, vaikka mikä tulisi. Ja sehän tulee: talon entinen renki Mikko palaa uittotöistä kuultuaan avioliittoaikeista ja vaatii Anna Liisaa omakseen. Jos Anna Liisa ei sovinnolla suostu, Mikko uhkaa paljastaa Anna Liisan synkän salaisuuden: hän on synnyttänyt Mikon lapsen ja tappanut tämän.
Ehkä yli 120 vuotta vanhan klassikon kohdalla ei tarvitse hirveästi huolehtia juonipaljastuksista. Tragediahan tämä on ja tietysti tilanne kärjistyy siihen, että Anna Liisan salaisuus tulee ilmi. Häpeä on suunnaton, eikä Anna Liisalle tietenkään käy hyvin. Aika kun on mitä on, nainen saa kantaakseen kaiken häpeän ja syyllisyyden taakan ja mies pääsee kuin koira veräjästä. Lopulta Anna Liisan tunnustus ja turvaaminen jumalaan saa rovastin suhtautumaan naiseen jopa suopeasti.
Puhtaasti dialogina rakentuvassa näytelmässä on varsin vähän parenteesitekstejä eli Canthin ohjeistusta esittämisen tavasta. Se tekee näytelmästä kirjamuodossa nopealukuisen, toisaalta koin lukevani tätä herkästi vähän pintapuolisesti. Tunnelmasta saa kuitenkin hyvin kiinni. Kieliasultaan teos on ikäisekseen helppoa ja sujuvaa luettavaa ja lähinnä sopivasti vanhahtavaa.
Anna Liisan kituminen syyllisyydentunnoissaan on raastavaa luettavaa ja näytelmän käänteet tuntuvat viiltävän epäoikeudenmukaisilta. Vaikka yhteiskunta on muuttunut, monet näytelmän aiheista ovat edelleen ajankohtaisia ja koskettavia.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.
https://areena.yle.fi/1-1364492
Minna Canthin näytelmään perustuva elokuva kihloissa olevasta naisesta, jota menneisyys ei jätä rauhaan. O: Orvo Saarikivi. N: Mervi Järventaus, Edvin Laine, Esko Vettenranta, Maire Suvanto. T: SF (1945)