Muistin pohjalle vajoava lapsuus

Tove Ditlevsenin Lapsuus (ja Nuoruus)

Tove Ditlevsen: Lapsuus (Barndom)
S&S, 2021
Suom. Katriina Huttunen
142 s.

Pohjoismaisesta autofiktiosta tullee ensimmäisenä mieleen norjalai­nen Karl Ove Knausgård, mutta on sitä muutakin. Tanskalainen Tove Ditlevsen (1917–1976) oli suosittu kirjailija, jonka tuotanto kattaa lä­hes 40 teosta. Suomennoksia on ollut tähän asti niukalti, pari novellia ja esikoisromaani Lapselle on tehty pahaa (1941, suom. 1950).

Nyt vihdoin ja viimein on saatu suomeksi Ditlevsenin tuotannon mer­kittävin yksittäinen osa, vuosina 1967–1971 ilmestynyt Kööpenhami­na-trilogia. Sen kolmessa teoksessa Ditlevsen kertoo omasta elämäs­tään. Katriina Huttusen suomennokset ovat olleet pidettyjä, joten mi­nunkin uteliaisuuteni heräsi.

Nämä ovat pieniä kirjoja. Tämä ensimmäinen osa, Lapsuus, käsittelee Ditlevsenin lapsuuden alle 150 sivussa, siis aika lailla pienoisromaanin mitassa. Taitava ytimekkyys onkin aina iloinen asia, ja taitavasti Ditlev­sen lapsuudestaan kertookin. Pienuus näkyy teoksessa intensiivisyy­tenä, latteita suvantokohtia ei ole mukana.

Varsin karuahan lapsuus 1920-luvun Kööpenhaminassa Vesterbron työläiskaupunginosassa on. Kotona on ahdasta, niin fyysisesti kuin henkisesti. Isä on kommunismiin kallellaan ja usein työtön, äiti mie­leltään vähän epävakaa. Naapurusto on täynnä värikästä väkeä, roskakatoksella kokoontuvat isot tytöt, kaduilla pyörii puliukkoja.

Tove itse on herkkä lapsi, jota kiinnostaa lähinnä runojen kirjoittami­nen. Se ei saa kuitenkaan vastakaikua. Isä, vaikka lukumiehiä onkin, suuttuu ajatuksesta, että tytöstä muka tulisi runoilija. Mummo pitää Toven runoa säädyttömänä, veli Edvin nauraa Toven kirjoituksille. Kou­lussa Tove keskittyy lähinnä esittämään tyhmempää kuin on. Opettaja näkee Tovessa ainesta ja haluaisi tämän menevän lukioon, mutta van­hempien köyhyys ja kielteinen suhtautuminen torppaa sen ajatuksen auttamatta. Tytöstähän tulee kuitenkin vain palvelusväkeä.

Toiset tytöt haaveilevat neitsyyden menettämisestä heti konfirmaation jälkeen (mutta ei lapsista ennen kuin täyttävät 18, onnea matkaan vain niissä pyrkimyksissä!), Tovea äidin kehotukset pysyä erossa ukkomie­histä lähinnä huvittavat – eihän hän ole pätkääkään kiinnostunut edes poikamiehistä.

Lapsuus on taitavan kirjoittajan tekstiä, jossa vähällä sanotaan paljon. Ditlevsen ei tarvitse satoja sivua, vähän lohduton ja harmaa työläislap­suus tulee kuvatuksi hyvin ytimekkäästi, mutta samalla yksityiskohtai­sesti. Katriina Huttusen suomennos toimii hyvin. Ensimmäisen osan perusteella trilogian maine vaikuttaa täysin ansaitulta.


Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.