Marjo Katriina Saarinen: Kaikki päivän tunnit
Teos, 2022
469 s.
On teoksia, jotka aukeavat helposti ja tuottavat vaivattomasti omiakin näkemyksiä. Sitten on näitä vähän hankalammin avautuvia, joiden kanssa saa tehdä enemmän töitä.
Aloitetaan selkeistä tosiasioista. Kaikki päivän tunnit on Marjo Katriina Saarisen (s. 1969) kolmas romaani. Taustaltaan Saarinen on kirjoittamisen ja kirjallisuuden opettaja. Kaikki päivän tunnit on muodoltaan yhdenpäivänromaani, joka kuvaa tapahtumia yhden päivän aikana noin neljän päähenkilön näkökulmasta.
Eikö sinne jo yksi epävarma ”noin” livahtanut, vaikka puhumani piti nimenomaan selkeistä tosiasioista. Tarinalla on kyllä neljä päähenkilöä: Anna, Ben, Cecilia ja Daniel. Aakkossarja jatkuu vielä Eerikalla, Felixillä ja Gabrielilla, mutta he ovat selvästi sivuhenkilöitä. Se epävarma tekijä on kirjan kertoja, joka päähenkilöiden liikkeitä tarkkailee. Hän on viikon verran Suomessa viipynyt tarkkailija, jonka tutkimuksessa on nyt meneillään viimeinen päivä.
Tämä kertoja on lähemmin tarkasteltuna hieman hämmentävä sekoitus todellista henkilöä ja romaanin kaikkitietävää kertojaa. Hän liikkuu tarinassa kuin henkilöhahmo, mutta toisaalta tähystelee päähenkilöiden ulkoista ja sisäistä elämää tavalla, johon todellinen ihminen ei kykene. Onko hän siis vain kirjallinen rakenne vai sittenkin yksi romaanin henkilöistä?
Runsas hän ainakin on. Tyyli toi paikoin mieleen Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan 101 tapaa tappaa aviomies -teoksen luvun, jossa aviomies tapetaan hyvin monisanaisesti. Kertoja sitä paitsi sukeltaa paikka paikoin Wikipedian ja sanakirjojen pariin. Jokaisessa luvussa on alaviitteitä, jotka johtavat luvun lopussa oleviin sanakirjasitaatteihin ja niiden kommentointiin. Näistä päästään toisinaan syvemmälle kaninkoloihin ja omiin huomioihin ja ilmiöiden kommentaariin. Kaikkitietävä kertoja tietää siis kaiken, koska ottaa Wikipediasta selvää asioista, joita ei muuten ymmärrä.
Mitä tarinassa sitten tapahtuu? Sekä A, B, C että D ovat kaikki liikkeellä ja matkustavat Helsinkiin eri syistä. Osaa kiinnostavat kissat; itse asiassa matkan motivaationa on, noin suunnilleen, kissanristiäisiin osallistuminen. Romaanissa on kissojen lisäksi merkittävänä juonteena myös kasvonsiirrot. Tämä monimutkainen plastiikkakirurginen operaatio on kieltämättä kiehtova, joten mikseipä sellaistakin sitten pohdiskele.
Kirjassa on ylipäänsä runsaasti pohdiskelua ja ajattelua. Jossain kohtaa kommentoidaankin, miten nyt niin suositun Rachel Cuskin kirjoissa aina sanotaan ja sanotaan ja suunnitellaan sellaisen kirjan kirjoittamista, jossa vain ajatellaan ja kaikki dialogi on sisäistä. Kaikki päivän tunnit ei ole se kirja, kyllä tässä joku jossain kohtaa jotain ääneenkin sanoo, mutta paljon kyllä kuvataan ajattelemista ja ihmisen sisäistä kehitystä.
Hauskaa intertekstuaalista keskustelua oli, kun vaimoni tuskaili tätä lukiessani Stephen Kingin tunkkaista tapaa kuvata etenkin naishenkilöiden ulkonäköä miehisen katseen kautta ja samalla Saarisen kertoja luennoi, miten nimenomaan tietoisesti jättää kertomatta, miltä ihmisten kasvot näyttävät – kuvittele itse ja kuvittele miten haluat, niin on hyvä. Tämä on viisaus, josta moni kirjailija voisi ottaa oppia.
Mitä tästä sitten kokonaisuutena ajattelisi? Kaikki päivän tunnit oli kiistatta mielenkiintoinen lukukokemus. Samalla se oli vähän raskasta luettavaa. Kertojan monisanaisuus tuskastutti paikoin; vähemmällä jaarittelullakin ja vatvomisella olisi asiassa edetty. Kokonaisuus jätti kuitenkin positiivisen vaikutelman. Kaikki päivän tunnit on mielenkiintoista kokeellista kirjallisuutta ja tarjoaa kiinnostavia näkökulmia tarinankerronnalle tarinaan sisään kirjoitetun kertojansa myötä.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.