Richard Powers: Ikipuut
Gummerus, 2021
Suom. Sari Karhulahti
649 s.
Olen lukenut Richard Powersia viimeksi kymmenen vuotta sitten ja olin näemmä kokonaan unohtanut ylipäänsä lukeneeni Suopeuden. Nyt kun katselen vanhoja kirjoituksiani Powersin kirjoista, ihmettelen miksen suuremmalla innolla käynyt Ikipuihin käsiksi. No, kehuttiin tätä sen verran laajalti, että pakkohan tähän oli tutustua.
Ikipuut kertoo puista ja ihmisistä, jotka välittävät puista ja metsistä. Se kuvailee kaikkea sitä kamaluutta, millä metsiä kohdellaan, keskittyen Yhdysvaltoihin, mutta paljon samaahan modernissa metsätaloudessa on Suomessakin. Ihan yhtä suurella tarmolla täälläkin kaadetaan metsiä, joiden pitäisi oikeastaan vain antaa olla. Yhdysvalloissa kaikki on tietysti niin paljon suurempaa, niin puutkin: huikeat jättiläispunapuut ovat tietysti kirjassa merkittävässä osassa.
Kirja on perinpohjainen. Ensimmäiset parisataa sivua käytetään henkilögallerian alustamiseen. Kun irralliset tarinan juuret yhdistyvät yhdeksi rungoksi ja henkilöt enemmän tai vähemmän kohtaavat toisensa, toiminta saa trillerimäistä vauhtia ja toimintaa. Siitä tarina sitten haarautuu monihaaraiseksi oksastoksi, kun henkilöt päätyvät kukin omalle taholleen.
Ikipuut oli kiehtova ja turhauttava. Se on toisaalta omiaan ruokkimaan ahdistusta ilmastonmuutoksesta ja ihmisten välinpitämättömyydestä, toisaalta rohkaiseva näyttäessään ihmisiä, jotka toimivat metsien hyväksi, olkoonkin että taisto vaikuttaa välillä toivottomalta. Myös tieteen maailman toimintaa metsien kaupallisen hyödyntämisen palveluksessa kuvataan hienosti: kirjan hahmoista Patricia saa kokea kovasti sen, miltä tuntuu olla tieteen toisinajattelija.
Hieman irralliselta muista tuntui Neelayn osuus. Tämä intialaistaustainen koodarivelho kehittää puiden inspiroimina huikeita pelimaailmoja, mutta niiden merkitys kirjan kokonaisuudelle jää lopulta vähän etäiseksi. Lisäksi nämä pelimaailmat ovat jotenkin tyypillisiä kirjojen jumalpelejä, eli aivan maagisen upeita ja täydellisiä. Tässäpä olisikin ihan hyvä sauma kirjallisuustieteen ja tietojenkäsittelyn yhdistelevälle gradulle: kirjoissa esiintyvät elämää suuremmat tietokonepelit. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun jossain kirjassa kehitellään tällaista aivan täydellistä tietokonepeliä (Austin Grossmanin You, esimerkiksi).
Jos kirjan luettuasi koet tarvetta tehdä metsien hyväksi jotain, mutta et tiedä mitä, suosittelen lämpimästi tutustumaan Luonnonperintösäätiön toimintaan. Sen rahoittaminen on erittäin helppo tapa tehdä jotain konkreettista suomalaisten uhanalaisten metsien hyväksi.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.