Alice Munro: Nuoruudenystävä
Tammi, 2015
Suom. Kristiina Rikman
332 s.
Nobelin jälkeen kaivattiin varmasti lisää Alice Munroa suomennettavaksi, mutta uuttakaan ei ollut tulossa. Niinpä käännyttiin aikaisemman tuotannon pariin. Nuoruudenystävä on ilmestynyt alunperin vuonna 1990.
Eipä siinä mitään – mihinkäs nämä Munron novellit 25 vuodessa vanhenisivat. Sen verran ajattomia tarinoita Munro kertoo, ja hyvin kertookin. Tarinat ovat pieniä, vähäeleisiä. Julmankauniita, kuten takakansi osuvasti kuvailee. Kun erään novellin päähenkilöltä kysytään, miten meidän sitten pitäisi käyttäytyä – kun emme käyttäydy niin kuin uskoisimme kuolevamme – hän vastaa vain: ”Toisin”. Siihen tämä paljolti tiivistyy: novellit esittelevät ihmisiä, joiden pitäisi käyttäytyä jotenkin toisin; se miten he nykyisellään toimivat, ei ole hyvä.
En ole suuri novellitaiteen ystävä, mutta Munron novellien parissa viihdyn aina. Niissä eri aikatasot toimivat hienosti, tapahtumat saavat kiinnostavia käänteitä ja eletyn elämän tuntu on käsinkosketeltavaa. Kanadalaiset puitteet ovat oivalliset: ne ovat vähän kuin ne kaikesta muusta kulttuurista tutut amerikkalaiset, mutta kuitenkin vähän vinossa.
Niinpä rohkenen suositella: tähänkin sopii tarttua, ihan siinä missä muihinkin Munron novellikokoelmiin, jos haluaa lukea novelleja, jotka kertovat kiinnostavia katkelmia 1900-luvun alun kanadalaisten elämästä.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.