Olga Tokarczuk: Vaeltajat
Otava, 2012
Suom. Tapani Kärkkäinen
431 s.
Nyt on, kurjan pian, kaikki suomennetut Tokarczukit luettu. Eipä niitä kuin neljä olekaan. Nyt vuorossa ollut Vaeltajat tuli suomeksi jo 2012, englanniksi vasta Nobel-voiton myötä 2018, jolloin kirja voitti kansainvälisen Man Bookerin.
Vaeltajat on kiehtova kirja; se ei ole perinteinen romaani, vaan kokoelma eri mittaisia kirjoituksia, vaihdellen kymmenistä sivuista muutamiin lauseisiin. Kaikesta hajanaisuudesta muodostuu hieno kokonaisuus, kun erilaiset tekstit keskustelevat keskenään. Nimi viittaa venäläiseen lahkoon, joka näki Pietari Suuressa antikristuksen ja jonka jäsenet pakoilivat yhteiskuntaa muun muassa pysymällä jatkuvasti liikkeessä. Tämä juurettomuus yhdistyy Vaeltajissa näppärästi moderneihin lentokenttien nomadeihin, jotka vaeltavat ympäri maailmaa.
Toisena vahvana teemana on ruumiin matka kohti kuolemaa. Kirjassa kuvataan paljon ensimmäisten anatomien työtä, ruumiinosien preparoimista ja asettamista näytteille ja modernia plastinointia – onpa kirjassa selviä viittauksia Body Worlds -näyttelyynkin. Kuolemaa ja ikääntymistä tarkastellaan eri näkökulmista, ja se nivoutuu matkustamiseenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun nämä preparoidut ruumiinkappaleet päätyvät vaeltamaan paikasta toiseen kun ne vaihtavat omistajaa ja siirtyvät toisiin kokoelmiin.
Kertakaikkisen hieno kirja. Nyt hieman harmittaa, ettei Tokarczukin parissa ole suomeksi mahdollista jatkaa tämän pidemmälle. Toivottavasti tässäkin tapauksessa oivallista työtä tehnyt Tapani Kärkkäinen saisi jatkaa Tokarczukin suomentamisen parissa, ainakin Jakobin kirjat vaikuttaisi mielenkiintoiselta teokselta ja Bisarreja tarinoita lukisin myös mielelläni. Toivottavasti Nobel-voitto siivittäisi suomennosten jatkamiseen.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.