Nina Gimishanova: Tatko
Kosmos, 2021
s. 277
Tatko on kertomus kahden kulttuurin törmäyksestä. Nimi on bulgariankielinen hellittelynimi isälle ja isäsuhde onkin kirjassa keskiössä. Pääosassa on Elena, suomalaisen äidin ja bulgarialaisen isän lapsi, joka vähän isänsä tavoin ei oikein tunnu olevansa kotonaan missään. Isä on monin tavoin liikaa suomalaiselle hiljaisten ja rauhallisten ihmisten yhteiskunnalle, ja vähän myös perheelleenkin. Isän käsitys kasvatusmenetelmistä ja elämästä ylipäänsä on päällekäyvä, pelottava ja jopa väkivaltainen.
Elenalla ei ole sen helpompaa, vaikka vaikeudet ovatkin vähän erilaisia. Suomessa koulussa ryssitellään bulgarialaisen nimen vuokse. Elena päätyy ulkomaille. Isän kotimaassa Bulgariassa on omat kuvionsa, mutta Espanjasta löytyy aurinkoisempi ympäristö, jossa ihmiset ovat avoimempia. Sielläkin Elena saa huomata ihmissuhteet vaikeiksi, kun Elenaa painaa isältä peritty tapa olla ja elää. Suhde isään on etäinen ja vaikea, kunnes isä vanhenee ja pehmenee ja Elena kenties tavoittaa jonkinlaisen yhteyden taas isäänsä.
Kirja etenee monilla aikatasoilla ja välillä on hieman vaikea seurattava, mutta kun aikatasot saa suunnilleen oikeaan järjestykseen päässänsä, se on mielenkiintoinen kuvaus monikulttuurisesta perheestä ja erilaisten elämäntapojen kohtaamisen vaikeudesta. Elenan isä vaikuttaa toisaalta väkivaltaiselta sekopäältä, mutta toisaalta myös sympaattiselta hahmolta kaikkine kulmineen ja vaikeuksineen uuteen kotimaahan sopeutumisessa. Elenalla on pitkä matka lapsuuden traumoista uuden yhteyden saamisessa isäänsä, mutta onneksi yhteys vielä löytyy.
Kirjoitan kirjoista myös Kirjavinkkeihin ja Kulttuuritoimitukseen. Minut löytää myös GoodReadsista ja StoryGraphista. Instagramissa olen @mikko_lukee.