Taidot kehittyvät

Nooa se vain kasvaa ja kehittyy. Viime aikoina pojan taidot ovat kehittyneet huimaavaa tahtia. Uusia juttuja tulee vähän väliä.

Nykyään, esimerkiksi, jotain halutessaan Nooa saattaa tulla ja kiskoa sormesta. Useimmiten äiti tai isä vedetään keittiöön antamaan ruisleipää (mitä kuivempaa, sen parempaa – liittyisikö sitten siihen, että Nooalle on tulossa tällä hetkellä neljä uutta hammasta), mutta esimerkiksi tänään Nooa kiskoi Johannaa kylppäriin esittelemään pyykkikonetta.

Nooa on myös oppinut laskemaan leikkipuiston liukumäestä: Nooa konttaa portaat ylös, kääntyy ja laskee mäkeä mahallaan jalat edellä. Todella taitavaa! Hämmästyttävin ja odotetuin uusi taito löytyy kuitenkin ruokapöydästä: Nooa on oppinut lusikoimaan ruokaa suuhun. Toki suuri osa menee edelleen pöydälle ja ties minne, mutta osa lusikallisista suuntautuu jo suuhun.

Myös kielitaito kehittyy, tosin vielä passiivisesti. Nooa ei juuri puhu, mutta ymmärtää jo paljon. "Missä on?" -leikki on suosittu ajanviete ja Nooa osaa tunnistaa ja osoittaa paljon erilaisia asioita. Ymmärrystä riittää.