Ahneesta sukupolvesta kun kirjoittelin… Nordean Ajassa-lehdessä (numero 2/2006) on oiva esimerkki sellaisesta toiminnasta, mitä Pajamäki kirjassaan kritisoi.
On upeaa, että ikääntyvätkin ihmiset voivat toteuttaa haaveitaan – ansaittuaan rahansa kovalla työllä
, toteaa pariskunta, joka laittoi talonsa lainan vakuudeksi ja lähti Amerikkaan hullulle törsäyskierrokselle. Jutussa kuvaillaan kuinka oli hankalaa, kun automaatista sai nostaa vuorokaudessa vain 800 dollaria, rahaa kun tarvittiin tuhansia dollareita erilaisten hankintojen tekemiseen.
Että onko tämä nyt sitten kivaa? Asuntoon vuosien varrella sidotut rahat otetaan ulos ja kannetaan ulkomaille hyödyttämään USA:n talouskasvua. Suomalaisen veronmaksajan näkökulmasta ei ole, vaikka jokainen on toki vapaa käyttämään rahansa miten haluaa. Jälkipolvikin kiittää, kun välttyy perintöveroilta, perintö kun käytetään kätevästi etukäteen…
”Jälkipolvikin kiittää, kun välttyy perintöveroilta, perintö kun käytetään kätevästi etukäteen…”
Suuria ikäluokkia ja varainsiirtoa Jenkkeihin puolustelematta sekä kirjaa lukematta: ei kai kenenkään tehtävä kuitenkaan perinnön kartuttaminen ole?
Ei, ei tässä siitä ole kyse.