Lauantai-illan elokuvana katselimme ehtaa draamaa. Shakespeareen tutustuminen kannattaa aina, ja elokuvaksi valikoituikin Venetsian kauppias. Tyylikäs toteutus oli uskollinen Shakespearen kielelle ja sijoitti tarinan alkuperäiseen tapaan Venetsiaan.
Venetsiassa käyneenä kaupunkiin sijoittuvat tarinat saavat aina lisäarvoa. Niin myös tässä – olihan noita maisemia ilo katsella. Voisipa Venetsiaan mennä toistekin! 1500-luvulle, jonne tämä elokuva sijoittuu, tunnelma oli kuitenkin toinen, kun juutalaisviha leimusi ja juutalaiset oli suljettu Gettoon (alkuperäinen Venetsian kaupunginosa, jonka mukaan kaikki muut getot on nimetty).
Antonio lainaa ystävälleen Bassoniolle rahaa, voidakseen rahoittaa tämän kosiomatkan. Omat rahat ovat kiinni laivoissa, joten lisärahoitusta pitää ottaa lainaksi. Lainan antaa juutalainen Shylock. Tunnollisena kristittynä Antonio ei haluaisi maksaa korkoa (se oli kristityiltä kiellettyä, koronkiskonta ja siten myös sen maksaminen), mutta on valmis tekemään poikkeuksen. Shylock tulee kuitenkin vastaan: rahat saa korotta, mutta jos maksua ei kuulu, sakkona Shylock saa paunan Antonion lihaa.
Tietäähän sen, miten lainanmaksun käy. Miten tarina siitä etenee, onkin sitten oma juttunsa. Elokuva laahasi kiinnostavan alun jälkeen pahasti, mutta kiri sitten loppua kohden. Loppu huipentui tyylikkäästi. Al Pacino teki hienon työn Shylockina; erityisesti eräs Shakespearean kuuluisimmista monologeista, If you prick us, do we not bleed…
(löytyy Wikiquotesta), tulee paatoksella.
Kaikinpuolin hieno leffa siis.
Kannattaa myös kokeilla Kenneth Branaghin Henry V. Yhdessä Merchant of Venicen kanssa mielestäni parhaimmat Shakespeare-adaptaatiot.
Yhdyn edelliseen puhujaan. Todellakin katsomisen arvoinen tulkinta.