Ihastus

musiikin kuuntelu

En olekaan ihan vähään aikaan hullaantunut johonkin bändiin oikein perusteellisesti. Tässä kohtaa Miikka Ryytty saa sanoa ”told you so”, olen nimittäin ihastunut Placeboon. Ensin viattomasti yksi biisi, The Bitter End, sitten Johannan ostama Once More With Feeling -sinkkukokoelma… Placebon hittibiiseille ei vain voinut mitään, joten pakkohan sitä oli hankkia kaikki levytkin, ihan pakko. Perhana.

Julkaistu
Kategoria(t): Musiikki

1 kommentti

  1. Jeps, Miikka on sen sortin Placebo-evankelisti, että hykertelee asiasta tyytyväisenä. Pitää lähettää sille viestiä Uuteen-Seelantiin ilosanoman perille menosta. Se käväisi viime syksynä Wembleyllä kavereiden keikalla. Oli kai sillä nyt Lontoossa muutakin tekemistä, mutta keikka oli varmaan yksi vahva syy.
    Placebon yhden videon (Protege Moi) on ohjannut Gaspar Noe, joka on tunnettu melkoisen tinkimättömistä leffoista (esim. Irreversible). Miikalla on Placebon DVD-lätty, missä kaverit toteaa kommenttiraidalla, että olisihan sekin ollut kiva saada kokoelmalle, mutta sen jälkeen DVD:tä olisi pitänyt myydä pornoliikkeissä. Kaivoimme musavideon käsiimme ja kieltämättä ymmärrän näkemyksen. Mutta kyllä se myös oli ihan visuaalisesti tyylikäs.

Kommentointi ei ole käytössä.