Isosisko kirjoittaa asiaa rahasta ja parisuhteesta (viitaten Minttu Hapuliin). Minusta tasa-arvo ei tosiaankaan tarkoita kaiken jakamista tasan, vaan kykyjen ja resurssien mukaan. Olisi hyvin kummallista elää suhteessa, jollaisesta Isosisko kertoo:
Elin aikoinani parisuhteessa, jossa ruokahetki saman pöydän ääressä saattoi olla sellainen, että pienituloisempi osapuoli haarukoi harmaata maksalaatikkoa, suurituloisempi taas paloitteli mehukasta kokolihapihviä. Bon appetit! Periaatteena oli, että kukin eläköön varojensa mukaan.
Ihan älytöntä! Minun näkemykseni on se, että talousrahat ovat yhteiset ja mieluusti jossain suhteessa eri osapuolten tuloihin (tällä hetkellä meillä ei ole niin, mutta eivätpä ole toisaalta kummankaan tulot kummoiset). Kummallakin osapuolella on toisaalta syytä olla omatkin rahansa, vaikka ruoat ja vuokrat ynnä muut maksettaisiinkin yhteisistä. Omilla rahoilla säästyy monelta riidalta siitä, mihin niitä rahoja tulikaan tuhlattua… En haluaisi jokaista peliostostani esimerkiksi joutua perustelemaan Johannalle.
Jos tilanne on se, että toinen tienaa selkeästi enemmän kuin toinen, hyötykööt enemmän tienaava rahoistaan, kyllä – mutta samalla maksakoot suuremman osan yhteisistä kuluista. Näinhän asia toimii myös yhteiskunnan tasolla: suurituloiset maksavat enemmän yhteisistä menoista. Sekä määrä että osuus ovat suurempia – parisuhteen tasolla riittänee, että osuus on sama.
Minun mielestäni rahojen omistusta selvitellään avioerossa tai perinnönjaossa. Meillä siis rahat ovat yhteisiä, ei ole väliä kumpi maksaa ostokset tai vuokran – se on samasta pussista lopulta pois.
Tottakai on järkevää että molemmilla on käyttörahansa ja että molemmat harkintansa mukaan suorittavat päivittäisten ostosten tekemisiä.
On kai se tutkittu, että raha-asiat ovat yleisimpiä riitelyn aiheita parisuhteessa. Tällä reseptillä on meillä päästy vähin kahnauksin.
Vähääkään kiinteämmän parisuhteen molemmilla osapuolilla täytyy yleensä olla sama elintaso, jotta vältyttäisiin katkeruudelta.
Elintasolla en kuitenkaan tarkoita pelkästään omiin huveihin käytettävän rahan määrää. Ylipäätään mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. Useimmiten siihen tarvitaan rahaa tai vapaa-aikaa (johon tarvitaan rahaa).