Peter Jackson's King Kong - The Official Game of the Movie on nimellä siunattu leffapeli, joka vaikuttaa kertakaikkisen raikkaalta tapaukselta lisenssipelien ankeassa maailmassa. Leffapeleiltä odottaa tyypillisesti tiettyä yksinkertaisuutta, standardi leffapelihän on nykyään helpohko seikkailupeli. Muutakin on, tietysti, mutta taso ei häikäise.
King Kongin kohdalla on toisin. Peliä tekemään palkattiin Ranskan Ubisoft ja Michael Ancel, jonka meriitteihin kuuluu erinomainen, mutta rikollisen aliarvostettu Beyond Good & Evil. Lopputulos on mielenkiintoinen yhdistelmä tylsää ja kiinnostavaa.
Tylsää pelissä on sen perusidea. King Kong on puhdasoppinen putkijuoksu. Eteneminen tapahtuu tiettyä reittiä pitkin ja katkeaa aina välillä joko väkivaltaiseen konfrontaatioon tai kevyehköön ongelmaan. Tämä ei onneksi tarkoita suoraan huonoa peliä - onhan niitä nerokkaita putkijuoksujakin (esimerkiksi Resident Evil 4, josta en edelleenkään ole saanut arvostelua aikaiseksi).
King Kongin pelastaakin pelin tunnelma. Varsinkin alussa efekti oli tehokas: Pääkallosaari on vihamielinen ja ikävä ympäristö, jossa ei ole turvallista tai mukavaa. Pakokauhun tunne on aito. Kun ympäristö ja elukat tulevat tutummiksi, tunnelma muuttuu, mutta pysyy silti vetävänä.
Taistelu toimii ihan hyvin. Peliähän ei ole rasitettu millään turhalla informaatiolla, kuten tähtäimillä, terveysmittareilla tai ammusmäärillä. Keihäänheitto onkin taitolaji näissä olosuhteissa. Terveys toimii harvinaisen fiksusti. Kun turpasaunaa tulee (ja sitä tulee helposti, jos dinosaurukset pääsevät iholle), ruutu vetää punaiseen, kohtalokas musiikki alkaa soida ja maailma ikäänkuin hidastuu. Efekti on erittäin, erittäin tyylikäs. Jos tilanteesta selviää, hetken lepäily palauttaa voimat.
Ammusten määrän suhteen pelihahmo osaa kertoa, missä mennään. Latauksen jälkeen voi tulla kommenttia, että yksi lipas vielä jäljellä. Aseita löytää sieltä täältä lentokoneen pudottamista laatikoista. Kerrallaan saa kuljettaa vain yhtä, joten hieman joutuu valintojaan miettimään. Tärkein ase on kuitenkin suoja ja nokkeluus, sillä dinosauruksille pärjää oikeastaan vasta konetuliaseilla.
Pisteitä tulee myös dynaamiselle vaikeustasolle. Fanitan ideaa, ja tässä se todella toimii. Kirjoitin taannoin merkinnän Dynaaminen vaikeustason ja pelattavuuden hallinta, jossa kerroin, miten asia pitäisi hoitaa, ja kas, Ancel otti opiksi ja teki sen juuri niin. Tarpeeksi monta kertaa kun hakkasi päätä seinään ison dinosauruksen kanssa, saikin vastaansa pari pienempää, joista selvisi helpommin. Niin sitä pitää! Liian helpolla ei pelaajia tarvitse päästää, mutta harva asia on niin tyhmää, kuin jäädä jankkaamaan samaa kohtaa uudestaan ja uudestaan.
Pelin grafiikka on todella tyylikästä. Itse katselemma Pääkallosaarta Cuben RGB-johdon kautta laajakuvaruudulla, maisemissa riittää ihmettelemistä. Ei vain oikein ehdi katselemaan, kun on niin paljon toimintaa... Ilo tätä on katsella. Ääninäyttelykin toimii, kun asialla ovat leffatähdet. Jack Black on Jack Blackin näköinenkin.
Kaikinpuolin siis vaikuttaisi hyvältä peliltä tämä King Kong, pahaa sanottavaa ei ole kuin jokseenkin yksinkertaisesta ideasta. Sekin toimii. Noh, pituus voi vähän olla - ei tuota niin paljoa ole pelattu, ja jo mennään 19 prosentissa. Jossain puhuttiin kuudesta tunnista ja jos tämä siihen jää, niin jo on harmi.
09.12.05 10:08Tämän blogimerkinnän TrackBack URL on:
http://www.melankolia.net/mt/mt-tb.cgi/3640