Pääsin viikonlopun junamatkojen ansiosta Pathway to Gloryssä mukavasti eteenpäin. Tähän mennessä haastavin on ollut kolmostehtävä, johon peli oli aiemmin pysähtynyt. Ison hyökkäyksen torjuminen ilman merkittäviä omia menetyksiä on vaikeaa. Kannattaakin pistää asialle kokemattomat sotilaat, niin menetykset eivät kirvele. Tässä vaiheessa osa sotilaista on jo saanut lihaa virtuaalipersooniinsa. Omassa porukassani ranger Malcolm Spence on jo sen sortin sankari, että miehen menettäminen kirpaisisi. Tarkka-ampuja Mitchell on toinen - yhdessä miehet muodostavat Gimlin (Spence) ja Legolaksen (Mitchell) tapaisen kilpakaksikon.
Kolmostehtävän alivoimapelin jälkeen tehtävät ovat olleet merkittävästi helpompia. Aria vastaan tapeltujen matsien jälkeen on helppo todeta, että pelin tekoäly on suorastaan typerän helppo. Viholliset juoksevat väijytyksiin järkeä käyttämättä. Ongelmia tulee vasta, kun vihollisille annetaan konekivääripesäke tai muuta raskasta aseistusta.
24.01.05 16:08Tämän blogimerkinnän TrackBack URL on:
http://www.melankolia.net/mt/mt-tb.cgi/3020