Pelimerkinnät

Joulunajan pelit

Jouluna pelattiin oikeastaan aika vähän. Elokuvat veivät tv:n ääressä vietettyä aikaa peleiltä. Joulun ykköspeli oli kuitenkin Johannalta lahjaksi saatu Mario Kart: Double Dash!!, jota pelattiin ja paljon. Mario Kart on ollut jonkinlaisella b-listallani: kiinnostava, mutta ei niin paljon että hankkisin. Olisi ehkä kannattanut, sillä ajaminen on hauskaa. Mikä parasta, Johannakin pitää Mario Kartista ja se, jos mikä on harvinaista. Yksi selitys on se, että Burnoutin tapaan Mario Kart on anteeksiantavainen peli. Ajaminen on helppoa ja hauskaa, eikä opettelemista vaativaa vääntöä.

Double Dashin erikoisuus, yhteistyökaksinpelimoodi toimii hienosti - oli kuskina sitten minä tai Johanna - ja kaksinkamppailutkin ovat hauskoja. Moninpelimahdollisuuksia riittää ja Double Dash onkin niitä pelejä, jotka todennäköisesti loistavat toden teolla vasta kun pelaajia on neljä.

Toinen suosikki oli Pathway to Glory, jota pelasin pari tehtävää. Kolmas, puolustustehtävä saksalaisarmadaa ja tankkia vastaan osoittautui astetta vaikeammaksi. Sen pariin palaan vielä, mutta hyvältä peli joka tapauksessa vaikuttaa.

Tämän blogimerkinnän TrackBack URL on:
http://www.melankolia.net/mt/mt-tb.cgi/2926

Pathway to Glory on aivan tajuton peli. Onneksi N-Gagea kehtaa nykyään jo näyttää kavereillekin, kun QD ei näytä dorkalta ja pelitkin on jotain muuta kuin täyttää roskaa. Colin McRae ja Asphalt on myös ihan mukiin meneviä N-Gage -pelejä. Ei ole nuo ratikkamatkat päässeet äitymään pitkästyttäviksi ... heh heh.

Asphalt oli kaupassa nähdyn perusteella juuri sellainen peli, joiden tekemistä N-Gagelle en oikein ymmärrä. Colinhan valittiin N-Gagen parhaaksi peliksi Gamespotissa, joten ei kai se ihan silkkoa voi olla, mutta epäilyttää kyllä sekin. Pathway to Glory on tähän mennessä ollut genrensä huippua ihan laitteesta riippumatta ja kunhan saadaan useampi peli Bluetoothin kantaman sisään, hupi lisääntynee melkoisesti. Nettipeliäkin pitäisi varmaan kokeilla, vaikka turpasaunaa on luvassa melkoisella todennäköisyydellä.

Tässä tietenkin tulee kysymykseen, että mistä pitää ja mistä ei. Mä olen tahkonut Asphaltia reilun kuukauden ja se on onnistunut peli N-Gagella vaikka ei uskoisi. Vauhdin tuntua on ja sekin on parasta Bluetoothin kautta kavereita vastaan pelatessa ...

Täytynee hakea demo ja kokeilla perusteellisemmin, mutta itse en liiemmin innostu yhdistelmästä N-Gage ja 3d. Toisaalta omalla kohdalla vaikuttaa se, etten kauheasti realismille lämpene. Gran Turismoon en ole kajonnut F-Zeron jälkeen. Tietysti jos Asphalt on lähempänä Burnoutin henkeä niin mikäs siinä. Mutta oikeita autoja en peleihin kaipaa, kun en autofetisti ole. Realismin ankeus korostuu erityisesti radoissa: miksi mallintaa uskollisesti oikeiden kaupunkien katuja, kun voisi rakentaa puhtaasti pelillisistä lähtökohdista kiinnostavia ja jännittäviä ratoja? F-Zeron mutkavirityksien jälkeen Gran Turismon radat ovat kuolettavan tylsiä.

No, ei mun mielestä realismia Asphaltissa ole juuri lainkaan. Ellei sellaiseksi lasketa autojen realistista ulkoasua. Mutta ajolinjat ja fysiikkamallinnus on täysin epärealistista. Ja kyllä Asphalt on lähempänä Burnoutia kuin Gran Turismoa.

Ja mitä N-Gagen 3D:hen tulee, niin tulevien pelijulkaisujen myötä tullaan näkemään sellaista 3D:tä, joka on tehty N-Gagelle eikä vaan nykyisiä käännöksia alustoilta, joita ei ole tarkoitettukaan mobiiliin laitteeseen. Varsinkin ONE tulee olemaan todellinen silmien avaaja.

Toi N-Gagen tunkeminen täyteen 3d-matskua on jotenkin sinänsä ihmejuttu kun laite itsessään ei sitä kuitenkaan kovin hyvin hanskaa overdrawn yms. takia. Itse en asphaltille paljoa lämmennyt, se 3d:n karuus siinä iskee aika pahasti vasten kasvoja. Ngagen parhaat puolet tulee imo esiin niissä peleissä joissa on jonkin verran 3d-settiä yhdistetty 2d-kokonaisuuteen. Bluukkapelaus on ihan mainio viritys ja toivottavasti areenakin aukenee. ONE voi olla ihan näppärä viritys, saa nähdä mitä kesällä tulee ulos.